Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

Pikkusen, mutta ei ihan. Suomalainen grillimakkara, olkootkin että on lähinnä vain suolta, jauhoja ja rasvaa, maistuu mun mielestä ihan oikeastikin hyvälle, mutta vain oikein valmistettuna, mikä tarkoittaa yleensä joko kiuasta tahi grilliä, esim. paistinpannulla valmistettuna se ei yksinkertaisesti toimi. Lisäksi siihen liittyy paljon nostalgiaa ja muistoja, laskiaispulla taas on, noh... vaan laskiaispulla, jota ei tänään tee edes enää mieli :o

Kokeiles joskus suht reilulla öljyllä (muutama milli paksusti), miedolla lämmöllä ja kansi päällä.
 
Voi se noinkin hyvälle maistua, mutta on sen verran kehnosti saatavilla noi suomalaiset grillimakkarat täällä, että taitaa jäädä väliin, mutta nimenomaan juuri tuontyyppiseen valmistukseen käyttäisin jo melkein mieluummin näitä lihaisempia paikallisia wursteja.

Piti muuten vielä aiemmin sanomani, että mutsi on kerran tahi pari tuonnut jotain campingia mukanaan ja olen niitä sitten grillannutkin täällä, mutta eihän se maistu samalta kuin Suomessa saunan jälkeen keppanapullo kourassa. Yllättävän paljon tunnelmasta kiinni tuo.
 
Oliskohan se parempi, että tuut OoPee pois sieltä. Eihän siellä ole oikein mikään oikein.
 
Pari tuntia ja sitten nokka kohti Slovakiaan lautailemaan. Sama suomeksi: Tehdä empiiristä tutkimusta moneenko suuntaan ihminen kännipäissään voi tehdä kuperkeikan jalat vanerilevyyn köytettynä.
 
Ei tartte ku lukaista iltapäiväkehtien nettiversioista millaisia uusia huimia ideoita suomalainen holhousyhteiskunta on taas saamaisillaan päähänsä ja jo tietää, ettei homma kaadu laskiaispullan ja campingin heikohkonlaiseen saatavuuteen :rolleyes:

Joku helvetin Päivi Räsänenkin.. huh-huh. Tuon ämmän perseeseen kun tunkee kilon palasen hiiltä, niin vartin kuluttua pulahtaa ulos timantti :nope::nope::nope:
 
Kundihan tulee melkien kulmille :eek!: Minne päin Slovakiaa? Tatralle?
 
Viimeksi muokattu:
Ei tartte ku lukaista iltapäiväkehtien nettiversioista millaisia uusia huimia ideoita suomalainen holhousyhteiskunta on taas saamaisillaan päähänsä ja jo tietää, ettei homma kaadu laskiaispullan ja campingin heikohkonlaiseen saatavuuteen :rolleyes:

Joku helvetin Päivi Räsänenkin.. huh-huh. Tuon ämmän perseeseen kun tunkee kilon palasen hiiltä, niin vartin kuluttua pulahtaa ulos timantti :nope::nope::nope:

Taitas vähän teitäkin timantit kiinnostaa, niin saisitte paremman luokituksen?
 
Ei tartte ku lukaista iltapäiväkehtien nettiversioista millaisia uusia huimia ideoita suomalainen holhousyhteiskunta on taas saamaisillaan päähänsä ja jo tietää, ettei homma kaadu laskiaispullan ja campingin heikohkonlaiseen saatavuuteen :rolleyes:

Joku helvetin Päivi Räsänenkin.. huh-huh. Tuon ämmän perseeseen kun tunkee kilon palasen hiiltä, niin vartin kuluttua pulahtaa ulos timantti :nope::nope::nope:

Jos haluat vielä iltapäivälehtien antamaa kuvaa harhaisemman käsityksen Suomen asioista niin voisin suositella vaikkapa Homma-forumia.
 
Mitäpä jos lopettaisit sen?

Tää oli taas niitä hetkiä, jolloin käy mielessä, että oikeestaan koko forumia ei edes tarttis olla olemassa. Kaikkihan me kuitenkin tiedämme jo etukäteen mitä toinen kirjoittaa. Et pettänyt tälläkään kertaa :thumbup:
 
Halusin vaan antaa sulle hyvä mielen ja onnistumisen tunteen. Mukava heppu, kun olen.
 
Tää oli taas niitä hetkiä, jolloin käy mielessä, että oikeestaan koko forumia ei edes tarttis olla olemassa. Kaikkihan me kuitenkin tiedämme jo etukäteen mitä toinen kirjoittaa. Et pettänyt tälläkään kertaa :thumbup:

Varmaan edellisen taukos aikana mietit kokoajan, että jos nyt kirjottaisin näin, niin sitten varmaan se markoj tulis ja kirjottais tietyn vastauksen, jonka jälkeen Kouvo olis känissä ja Dominiccia kakattais.
 
Ylös