Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

Kuulostaa vähän laittomalta tuollaiset salassapitoehdot YT-uhan alla olevalle henkilölle. Toki, jos sillä saa pikkuisen enämpi rahallista hyötyä, niin mikäpä siinä, mutta ekana tulisi kyllä mieleen syyttää työnantajapuolta jonkinlaisesta kusetuksesta. No itse samanlaisessa tilanteessa voisin menetellä ihan samoin, ei ihan kaikesta tarvitse tapella.

Niin en tiedä voiko tuollainen eropaketti kovin laitonkaan olla, kun sen ottaminen oli kuitenkin täysin vapaaehtoista ja vaatii työntekijän suostumuksen. Toisena vaihtoehtona ihan lakisääteinen irtisanomisaika vieläpä ilman työssäolovelvoitetta. Tarkemmat ehdotkin siihen eropakettiin olisi saanut vasta, kun olisi mennyt paikan päälle kertomaan päätöstään ja allekirjoittamaan. Kotiin tulleessa kirjeessä oli hyvin niukasti tietoa eropaketista. Saatava rahasumma oli kyllä mainittu sentin tarkkuudella.

Ammattiliiton paikallinen virkailijakin oli ihan ymmällään koko hommasta, koska ei ollut ikinä törmännyt vastaavaan. Netistä kun googlettaa niin löytyy kokemuksia, että onhan noita eropaketteja jonkun verran ollut ja epäilyttäviä ne on olleet muuallakin. Jonkinlaista nigerialaishuijauksen makua...tai tässä tapauksessa amerikkalaishuijauksen.
 
Eropaketit on nykyään suht yleisiä, esimerkiksi Nokia on käyttänyt niitä paljonkin.
 
Joensuun lahja F1-forumille ja ihmiskunnalle ilmoitti aikovansa mennä haastamaan riitaa haalariporukalle ja kyselemään saisiko heiltä hakaristitatuoinnin otsaan.
 
Ehdinpäs juuri ja juuri tekemään nuo veikkauksetkin. Pahapaha jos olisi muistanut vasta aamulla herätessä.
 
Joensuun lahja F1-forumille ja ihmiskunnalle ilmoitti aikovansa mennä haastamaan riitaa haalariporukalle ja kyselemään saisiko heiltä hakaristitatuoinnin otsaan.
En saanut mitään heiltä:frown: Eivätkä tunteneet sen nimistä vankia lain, ja herättipä portsari väärän miehen Bouvet'n Kilpisjärven homovankimielisairaalassa räpylät jalassa ja muistiinpanovälinein valmistautuneena valmiina kyselemään Ärrän myyjäneitoselta nimmaria.

Ai ni...ja 107.
 
En saanut mitään heiltä:frown: Eivätkä tunteneet sen nimistä vankia lain, ja herättipä portsari väärän miehen Bouvet'n Kilpisjärven homovankimielisairaalassa räpylät jalassa ja muistiinpanovälinein valmistautuneena valmiina kyselemään Ärrän myyjäneitoselta nimmaria.

No jopas.
 
Sädäm!
Perjantai päivä olisi se.
Huomenna työporukalla syömään ja sitten Geren kaa ekaa kertaa Porvoon yöhön. Cant wait. Uudet vaatteet on jo hommattu. Hepeniä. Meillä on suunnitelmana tantsuta voimmakkaasti all night long. Ja juoda itsemme humalaan. En oo ollu baarissa helatorstain jälkeen. Repikää siitä! Tissutellu vaan kapakoissa. Huomenna rähjähtää galaksi jos toinenkin!
 
Viimeksi muokattu:
Sädäm!
Perjantai päivä olisi se.
Huomenna työporukalla syömään ja sitten Geren kaa ekaa kertaa porfvoon yöhön. Cant wait. Uudet vaatteet on jo hommattu. Hepeniä. Meillä on suunnitelmana tantsuta voimmakkaasti all night long. Ja juoda itsemme humalaan. En oo ollu baarissa helatorstain jälkeen. Repikää siitä! Tissutellu vaan kapakoissa. Huomenna rähjähtää galaksi jos toinenkin!

Heh, Massa.
Vallan piti googlettaa. Se on viroa, tarkoittaa tanssimista. Tiedoksi kaikille!
 
Ylös