Zervuska Haidis
Well-known member
Kyllä maailma on pieni. Kauhulla odotan sitä päivää, että vahingossa sattuu Jonin kanssa samaan vessaan juopottelemaan.
Lähikuppilassa esiintyi eilen Tuula Amberla.
Esittikö artisti kappaleen Korppi?
Ens perjantaina olis keikka. Maailman mittakaavassa varsin merkityksetön, meille vähän merkityksellisempi, koska on meidän "uuden" ryhmärämän eka melkein julkinen esiintyminen.
Soikoon soittonne jouhevasti
Tänään on siis kaksi forumistia keikkahommissa.
Ite olen nähnyt Ismon Hassisen Koneen aikoihin muutamia kertoja. Eipä muuten sitä silloin olisi arvannut, että Koneen Jussi Kinnusen asiat olivat siten kun silloin olivat. Oli niin fiksun ja kiltin oloinen olemuksensa lavalla.
Olisko ollut Tuuliajolla-elokuvassa, missä kerrottiin Koneen keikan alussa, että Jussi Kinnunen on sairastunut ja häntä tuuraa Eppu Normaalista lainattu Veijo. En silloin vielä tiennyt mistä oli kyse.
Päihdeteraupeutti Wikin mukaan. En tunne muuta tarinaa.