Tapahtumia ja sattumuksia kevään 2017 sääilmiöissä. (Kevätsää 2017)

Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Hienoa että saa elää tällaisia harvinaisuuksia. Mitähän ainutlaatuista seuraavaksi? Sisällissota? Talvisota? Kieltolaki?

Kesäkuu alkaa huhtikuisen viileänä


Kesäkuu alkaa koko maassa
poikkeuksellisen viileässä säässä. Ensi
viikko on kylmä ja sateinen ja sitten
viikonloppuna voi kylmetä entisestään.

Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi
arvioi, että 1. kesäkuuta Etelä-
Suomessa on lämmintä noin 10 astetta ja
pohjoisessa vain noin viisi. Normaalit
lukemat ovat 5-8 astetta korkeammat.

- Näin kylmänä kesä alkaa
tilastollisesti vain kerran pari
vuosisadassa
, toteaa Kotakorpi.

Vaikka sääkartat ovat yksimielisiä koko
ensi viikon epävakaisuudesta, on ensi
viikonlopun säätä vaikea ennustaa.
 
Saattaa mansikka olla arvoissaan tänä vuonna Suomessa. Onneksi tuli litra syötyä Splitissä. 1,50€ maksoi. Ei pääse Suonenjoen riistäjät iskemään.😜
 
Huonosti taisi käydä mustikallekin, oli ainakin täällä jo kukassa ja viime yönä kävi lämpötila pakkasella. :dunno:
 
No jopas nyt satelee vettä. Varmaan kolme tuntia satanut. Onkohan koskaan satanut missään näin pitkään?
 
Laulut eivät ole välttämättä dokumentteja, tosin en voi väittää etteikö juuri tuo laulu olisi, joten.
 
Väitätkö, että esim. Vielä on kesää jäljellä tahi Porilaisten marssi perustuvat täyteen mielikuvitukseen, fiktioon? Mitäh?
 
*postaa tähän vintiöt-sketsin Juha Veijosen biisiarvostelija -sketsihahmosta*
 
Jopa osaa olla synkeä ilma. Sade oli ihan tervetullutta, mutta nyt ei edes sada on vaan harmaata, tuulista ja lämpötilakin 10 astetta. :nope:
 
Vai voisiko kyse olla siitä, että tää sää on aivan täysin surkea loppukeväällekin?

Nyt tilanne on tosin vähän parantunut pilvipeitteen rakoillessa.
 
Lämpötila 5,2 °C
Teki peipponen koivuhun pesän,
asui siellä se kaiken kesän,
oli kesä, kesä, kesä,
oli pesä, pesä, pesä
tuolla koivussa korkealla.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös