Tapahtumia ja sattumuksia syötävien asioiden ääressä (Syön parhaillaan, osa viisi)

Isänpäiväateriana toimi Big Mama ateria Suonenjoen Trustiksella. Kakut, pullat ja kortit yms. turhat humpuukit jätettiin tulevaisuuteen.
 
Jo nelisen tuntia sitten, mutta yhä hymy huulilla kotiruoan laatua muistellessa: poronpaistia, uunijuureksia (raitajuurta ja perunoita suolapedillä) ja suppilovahverokastiketta. Olipa perkuleellisen hyvää.
 
Jussi Vatanen on hieno mies. Jos olisin nainen, tai homo, pyrkisin olemaan sillein Jussi Vatasen kanssa.

Kannattaa asettaa itselleen tavoitteita joiden saavuttaminen edes jokseenkin mahdollista:

Pyrkisin viettämään 5-7 minuttia samassa kaupungissa Jussi Vatasen pöydän kanssa.

tai

Pyrkisin olemaan silleen Ari Vatasen serkun pojan kumisaappaan kanssa.

Jos haaveilee liiasta, pettyy.
 
Jauhelihakeittoa ja muutama tippa lidlin bring the pain soosia. Toimii. Täällä pidetty viikon syömistauko ja toisella 5 päivän paasto.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä raportoidaan tapahtumista ja sattumuksista, ei syömisestä.

Ok.

Perstaina joululounas Kokkipojassa!

Aika ruokainen tapahtuma. Jouluruokaa kuukaus liia ajois wut mut eikai siin.



Mut niih itse aiheeseen vastuullisesti ilmoittaen että söin äsken broilerin rintaa, nakkei ja paistettui perunoi sekä suoliksii aka suolakurkkui ja porkkanaa.
 
Aika ruokainen tapahtuma. Jouluruokaa kuukaus liia ajois wut mut eikai siin.

Jo tuossa oli ammattiliiton pikkareissa joulusapuskat.

Jouluna en sitten syökään jouluruokaa. Tai ainakaan perinteistä jouluruokaa. Varmaan kalloo monessa eri muodossa.
 
Huh tuli sorruttua yölliseen kebabiin(Special kebab) ties aikoihin tuossa ennen kahta yöllä(Kamujen painostuksesta). Tarvii enää tänä vuonna kebua syödä vaan takas terveyskotisafkaan. Jospa vihdoin 14h tauon jälkeen uskaltaisin syödä uudestaan. Painobalanssi ihan jees.
 
Huh tuli sorruttua yölliseen kebabiin(Special kebab) ties aikoihin tuossa ennen kahta yöllä(Kamujen painostuksesta). Tarvii enää tänä vuonna kebua syödä vaan takas terveyskotisafkaan. Jospa vihdoin 14h tauon jälkeen uskaltaisin syödä uudestaan. Painobalanssi ihan jees.

Ei sun syöminen kiinnosta. vaan missä lokaatiossa tuo tapahtui? Aikahan tuossa sentääs kunnolla kerrottiin. Siitä peukku!:thumbup:
 
Ekstra hot Hornettia pistin uuniin.

f18flames_20090204.jpg
 
Tuli sitten kuumat kahvit syliin kun tenttasin naisystävältä NHL-seurojen nimiä. Tiesi tosi monta putkeen Sharks, Ducks, Maple Leafs, mutta kun kysyin New York, vastaus oli Times. 😂😂

Poltti.😢😤
 
Ylös