Tapahtumia ja sattumuksia syötävien asioiden ääressä (Syön parhaillaan, osa viisi)

Muumeista puheen ollen, Aamiksen Fingerissä oli Janssonin kiusausta.

Asiaa: Pågens + kahvi
 
Leipäjuustoa. Pakkauksessa tosin luki virheellisesti "juustoleipä".
 
Ostin tänään leipäjuustoa, jossa on viimeinen käyttöpäivä huomenna. En jaksanut syödä sitä tänään, joten täytyy ottaa se mukaan kun lähden huomenna käymään isän luona. Saavat kerrankin tuliaisia.
 
Paistoin kilon affenfileitä ja kilon muikkua.



Mulla oli tänään pannulla hullujenpäivien ankanrintaa, höysteenä vähän valkosipulia ja pari oksaa timjamia. Toisella pannulla suppiksia, sipulia, vähän voita ja lusikallinen tirisevää ankanrasvaa. Nopeesti keitetyt neulapavut käärittynä parmankinkkuun ja lopuksi uuniin. Kyytipojaksi otin punkkua, Fontanafredda Langhe Nebbiolo. Toimiva setti, lapset söi kaiken ja loputkin. Mutta...saatanan tunarikokki unohti punaviinikastikkeen
 
Olispa hullujenpäivien naudanrintaa.

Sinun pitää ryhtyä Lieksan kunnanvaltuustoehdokkaaksi ja tehdä niin hyvä kampanja, että tulet valituksi Lieksan kunnanvaltuustoon ja ehkä sitä myöten myös Lieksan kunnanhallitukseen ja sitten tehdä valtuustoaloite Stockmannin saamiseksi Lieksaan ja puffata sitä poliittisesti Lieksan kunnanvaltuustossa sekä Lieksan kunnanhallituksessa, jotta muutkin valtuutetut kääntyvät ajatuksen taakse ja äänestävät sen puolesta, että Stockmann avataan Lieksaan ja sitten voit Hulluilla Päivillä hakea omasta Lieksan Stockmannistasi sen eläimen rintaa mitä kulloinkin tekee mieli, sillä Hulluilla Päivillä usein myydään halpaa eläimen rintaa ja niin varmasti olisi myös sinun ansiostasi avattavassa Lieksan Stockmannissa.
 
Ylös