Tapahtumia ja sattumuksia syötävien asioiden ääressä (Syön parhaillaan, osa viisi)

Miksi kurskin salaatti kerää kommentteja, mutta mun pääkkisviesti ei? Oisko pitänyt ottaa kuva?

Olen kade ja kerjään huomiota.
 
En syö parhaillaan, mutta eilen tapahtunutta. Kutsuivat tuttavat illanviettoon. Siinä olin minä ja tämä mukava tuttu pariskunta. Muutama olut latkittiin ja isännän kanssa saunottiin. Sitten oli illallisen aika. Pihvi, pariisinperunoita ja salaattia. Hyvät pöperöt, mutta tuumin että jopas on erikoisen makuinen pihvi.

No kengurua saatana! Se on kiva kun kerrotaan viimeistä suupalaa haarukalla suuhun viedessä että pussieläintä tässä natustellaan. Ööh. Minkä takia näin piti menetellä? En tiedä. Muuten mukava pariskunta, mutta outoja välillä. Toisiaan siinä vilkuilivat ihan pokalla vaan. Kysyin että mistä pihvit olivat peräisin niin Lidlistä kuulema.
 
Lidlin viime keväinen erä oli muuten sitkeämpää kengurua kuin aiemmin. Oli pakko marinoida kunnolla ja pitkään. Onkohan viimeksi mainostettu ollut parempaa.

Kenguru on parhaimmillaan hyvää lihaa.
 
En syö parhaillaan, mutta eilen tapahtunutta. Kutsuivat tuttavat illanviettoon. Siinä olin minä ja tämä mukava tuttu pariskunta. Muutama olut latkittiin ja isännän kanssa saunottiin. Sitten oli illallisen aika. Pihvi, pariisinperunoita ja salaattia. Hyvät pöperöt, mutta tuumin että jopas on erikoisen makuinen pihvi.

No kengurua saatana! Se on kiva kun kerrotaan viimeistä suupalaa haarukalla suuhun viedessä että pussieläintä tässä natustellaan. Ööh. Minkä takia näin piti menetellä? En tiedä. Muuten mukava pariskunta, mutta outoja välillä. Toisiaan siinä vilkuilivat ihan pokalla vaan. Kysyin että mistä pihvit olivat peräisin niin Lidlistä kuulema.

Kai nuo halusivat päteä. Että meillä syödään vähän spessujuttuja, huomasitteko? Lidlistä.
 
Joku tämmöinenhän siinä on ollut. En nyt sentäs mieltäni pahoittanut, vaan en olisi syönyt kengurua mikäli olisi kerrottu etukäteen. Jotenkin kohteliaasti kieltäytynyt. Eihän se pahaa ollut, mutta ei hyvääkään. Lidlillähän on näitä monenmoisia erikoisuuksia myynnissä, joilla tavallinen tallaajakin pääsee parmankinkkuun kiinni, mutta en nyt tuota kengurua lähtisi rummuttamaan mitenkään.

Outo ja hassu otus syötäväksi. Niin on kait australialaisille poro myös. Poroa vaan lisää Australian markkinoille! Liekö sitä on siellä ollenkaan?
 
Meidän poroon minäkin sen rinnastin kun Virossa asuessa kosolti usein ruokailin aussibaarissa jossa myytiin kengurunlihaburgereita.
Onhan se porokin sen verran symppis otus, että ei sitäkään ensimmäisenä syömään lähtisi. Ja silti syö.
 
Sori OT, mut kenguru on tosi söpö ja kiva eläin eikä se tee pahaa kenellekkään. Ei niitä saa syödä!

Itse syön lauantaimakkaravoileipää. Eli englanniksi SSS.
 
Ylös