Tapahtumia & sattumuksia aiemmin määrittelemättömissä paikoissa (esim. puistot jne.)

toleranssisiipi

Langennut enkeli
Liittynyt
14.9.2003
Viestit
14061
Sijainti
SEKOS-marketin vihannesosasto
Onpa pieni tuo otsikolle varattu kirjainmäärä.

Ei löytynyt aiheeseen sopivaa toikkia niin pyöräytin sellaisen tulille. Pahoittelut, jos moinen löytyy. Toimitaan silloin aiemmin sovitun käytännön mukaisesti.
Tänne siis tapahtumia ja sattumuksia esim. vapaamuotoisen ulkoilun saralla. Ei urheilu- ja liikuntasuorituksia.

Asiaan:

- Tänään tuli puistossa mies istumaan samalle penkille, vaikka muutaman metrin päässä olisi ollut tyhjä penkki. Päätin että jos alkaa sosiaalisen kanssakäymisen, niin näytän alahampaita. Ei alkanut, vaan istui hiljaa, kuten kuuluukin.

- Samalla reissulla nainen räpelsi puhelintaan samaan aikaan, kun lapsensa avasi portin ja käveli puistosta pois. Itse havahduin tuijottamasta naista, kun oma jälkikasvun edustaja tinkasi vesipulloa ties kuinka monetta kertaa. Onni on peilipintaiset aurinkolasit.
 
Kävin koiran kanssa aamukävelyllä jokirannassa, jossa oli 'Runo ja sävel' -viikon tiimoilta tavallista vilkkaampaa. Osa tyypeistä oli aloittanut janonsammuttamisen hyvissä ajoin. Kolme ruskettunutta suomalaista skiniä veteli olutta nurmikolla. Joku heistä äännähti siihen malliin, että koirani oletti sen olevan kutsu hänelle. Senhän piti sitten käydä kaikkien rapsutettavana. Samaan aikaan rantatietä tuli mustaihoinen mies ja mietin jo, että mitenkähän nämä rantaleijonat reagoivat. Tottakai tietenkin sekopäisin porukasta huusi hänelle "Oletko neekeri?" Ohikulkija ei reagoinut mitenkään, minä vastasin kysyjälle: "En ole" Eivät selitelleet siihen mitään.
 
Kolme ruskettunutta suomalaista skiniä veteli olutta nurmikolla.

Skini, joka haluaa olla ruskea on lähes yhtä paradoksaalista kuin taannoin Tullikamarin spugepuistossa tapaamani natsi, joka oli tatuoittanut itsensä lähes kokonaan mustaksi. Ja mistäkö tunnistin natsiksi? Kasvoihinsa inkatusta hakarististä.
 
Aika vähän nämä Suomi ensin-jannut tekee mitään Suomen hyväksi. Esim. tuottamalla veroeuroja valtion kassaan.
 
Jätepisteellä tapahtunutta

Vein kaksimetrisen kamelin jätepisteelle.
Sinne se jäi katsomaan Suomen kesän idylliä haikeana yli 15 vuoden yhteiselon jälkeen.
Kyllä nyt tuli hylkääjä-fiilikset pintaan.

No, ehkä joku poimii hänet mukaansa, parempaan perheeseen, ennen kuin jäteauto vie kaatopaikalle.
 
Tänään oli eräs tilaisuus kylämme torilla ja siellä olisi ollut tarjolla hommina esitellä res.järjestön toimintaa, kalustoa ym.

Olin itse toisaalla enkä päässyt, mutta laitetaan tässä tuoretta kuvaa tapahtumasta ja siitä, miten määrärahojen nostot puolustusvoimille alkavat pikkuhiljaa näkyä jo ressujenkin kalustossa.

Joko tässä uskaltaisi sanoa, että meille ei nytkyllä vittuilla enää!

Näytä liitetiedosto 25083
 
Ei sun kyllä paranis, varoitan seitsemänneksitoista viimeisen kerran!
 
Parantuneilla resursseilla lie tarkoitettiin että vain toisella hahmolla on enää m91 päällänsä?
 
Mitä sitä hyvää pukua vaihtamaan? Tartteeko sitä viimeisimpien Pariisin muotivirtausten perässä aina juosta, häh!
 
Yhtenäinen varustus lienisi suotavaa, kun kerran kyse on armeijahommista. Tuollainen sekapukeutuminen antaa kovin amatöörimaisen vaikutelman.
 
Ylös