Tapahtumia & sattumuksia kaduilla ja maanteillä, toinen kierros

Hetken pohdin että mites käsijarru liittyy kumin polttamiseen, mutta Volvothan ovat nykyään etuvetoisia.

Se tunne kun joskus haaveili jostain 440/S40 Volvosta ja tajusi et ne on perkele etuvetoisia.

Corollatkin on etuvetoisia. Ja jos takavedon haluaa, pitää maksaa touhutonni kertaa kaksi pahimmastakin ruostepesästä.
 
Mulla on etuvetoinen auto, olen ajanut sillä joskus motarilla.







Osallistuin vain keskusteluun.
 
Minä olen suorittanut peruskoulun työharjoittelujakson Motari -nimisessä moottoripyörien myynti-, huolto- ja korjaamotoimintaa harjoittavassa yrityksessä Hämeenlinnassa.
Yrittäjän nimi oli muistaakseni Arto Kuparinen.
 
Eilen minulle valkeni, että kelpoisuuteni moottoriajoneuvojen suhteen on noussut nuoruudemmestani. Kortin saatuani sanoivat, että saisin vain ja ainoastaan B-ajokortilla ajaa henkilökohtaisia ajoja. Nyt näköjään saisin ajaa vaikka moottoripyörä-kortin tai ambulanssilla suhata, mutta taksia tai yli 3,5 tonnisia ajoneuvoja en edelleenkään.
 
Tämä tarinan veijari on ihan oikeasti olemassa ja työskentelee tätä nykyä Loviisan ydinvoimalatyömaalla suunnittelutehtävissä.

Siksi en ole kauhean hämmästynyt työmaan pienestä viivästyksestä.
Loviisan?
 
Tampereen pääkatu kuvattuna länteen ja itään.

#ratikka for evö
#loving it
#keskustan elävöittäminen
#liikenteen sujuvoittaminen
#kärkihanke

413843700.jpg
 
On kyllä ihan hanurista liikkua tuolla autolla. Tutut kulkureitit muuttuu viikosta toiseen ja tuntuu vielä että ihan randomilla laitetaan esimerkiksi oikealle kääntyminen kielletty -merkkejä eri risteyksiin vaikkei mitään oikeita esteitä kääntymiselle ole. Sammonkatukin on ihan helvetinmoinen perunapelto ajaa läpi.
 
On kyllä ihan hanurista liikkua tuolla autolla. Tutut kulkureitit muuttuu viikosta toiseen ja tuntuu vielä että ihan randomilla laitetaan esimerkiksi oikealle kääntyminen kielletty -merkkejä eri risteyksiin vaikkei mitään oikeita esteitä kääntymiselle ole. Sammonkatukin on ihan helvetinmoinen perunapelto ajaa läpi.

Totaalinen komp.
 
Jännä juttu, ettei mua ole haitannut nuo työmaat lainkaan.
 
Näin Vantaalla toissapäivänä sellaisen tapahtuman, jossa kuorma-auton lavetilla oli kaksi mopoautoa, joissa molemmissa oli keula lytyssä. Ilmeisesti kolaroineet keskenään.
 
Olen lisännyt ajonopeutta n. 5% ja pyrkinyt ajamaan enemmän oikeaa kaistaa motarilla. Lopputuloksena on hiuksianostattavien tilanteiden dramaattinen väheneminen.

Siispä: Aja kovempaa ja rentoudu.
 
Mercedes S ohitti melko reipasta vauhtia Orivedellä Karttimin risteyksen kohdalla.

Ohituskieltoalue on lähinnä viitteellinen merkintä. Oli hyvä keli ja ketään ei tullut vastaan.
 
Tampereen pääkatu kuvattuna länteen ja itään.

#ratikka for evö
#loving it
#keskustan elävöittäminen
#liikenteen sujuvoittaminen
#kärkihanke

413843700.jpg

Yritin varttitunnin ajan löytää Luru Ludea, mutta lopulta valkeni kyseessä olevan valokuvat tampereelta, eikä Richard scaryn vauhdikas liikennekirja.
 
Ylös