Tapahtumia & sattumuksia kaduilla ja maanteillä, toinen kierros

Täällä pääkaupunkiseudulla on hyvä homma kun molemmat puhdistetaan oitis.
Kuulemma kun Jämsässä ei putsata kumpikaan, niin jää enemmän fyrkkaa tänne.
 
Mopoilijoita on ollut tien päällä runsain mitoin. Eilen Jämsässä eräs ritsillä istunut matkustaja putosi kyydistä liikenneympyrästä kiihdyttäessä. Matka jatkui pudokkaan keräilyn jälkeen.

Tänään Nokialla pikkupenskat ajelivat asuinalueen kadulla ristiin rastiin fillareilla. Eräs vaahtosammuttimen kokoinen ajoi lähes kylkeeni pihasta tullessaan ajaessani tietä suoraan eteenpäin n. 3km/h nopeudella. Saman kadun päässä toinen rinnallani ajanut penska lähes fillaroi autoni takakulmaan ollessani kääntymässä oikealle. Tarkkana saa olla noiden kanssa, eivät paljoa ennakoi/ole ennakoitavissa.
 
Kotimatkalla:

Suinulan kohdalla bussi lähti pysäkiltä aivan takanani ajaneen auton eteen. Peilistä tilannetta sivusilmällä seuratessani olin melkein varma, että kolisee. No, ei kolissut, mutta henkilöauton kuski vilkutteli valoja bussille.

Ennen Oritupaa Hiace ohitti rekan henkilöauton vanavedessä. Vastaantulija joutui väistämään pientareelle.
 
Olen nähny n. viikon sisään 4:uus autoa potkukelkka tai kaks kattotelineillään. Onko se kovinkin yleistä tähän aikaan?
 
Oliko sama potkukelkka?
Entäpä, jos varsinainen tielläliikkuja onkin ollut potkukelkka, ja sen pohjaan vain on sattunut jäämään kiinni auto?
 
Ehkä mummot kuivaharjoittelee potkukelkkailua Kalevi Häkkisen tyyliin. Näkyikö pientareella pudonneita mummoja?
 
Hervannan siltatyömaan jälkeen Audi A4 ohitti edelläni ajaneen auton oikealta. Voitti ajassa ehkä n. 5 sekuntia, riski kannatti.
 
Joku idiootti pentu oli tökännyt aurauskepin keskellä tietä olleesta viemärikannen aukosta törröttämään. Pysähdyin ja heitin tien sivuun.
 
Aamulla jono tuli perä edellä vastaan Orituvan kohdalla. Jonon hännimmäisenä ajanut Primera farmari jäi hieman muista jälkeen ja ohitin tämän.

Hetken kuluttua tämä tahvo ajoi melkein perääni kun jono hidasti. Luultavasti tahallaan yritti härnätä takanani. Tai sitten kyseessä oli muuten vaan joku junttiurpo jolta joka tapauksessa pitäisi ottaa auto ja kortti parempaan talteen.
 
Ylös