Tapahtumia & sattumuksia kaduilla ja maanteillä.

Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Haa

Olisiko ollut torstai-iltana kun kotia kohti ajelin, niin kuvassa olevan rekan kohdalla vastaan ajoi kaksi henkilöautoa peräkkäin keskiviivan tuntumassa. Näiden kahden Pata-Iisakin takana väijyi ohitusta ambulanssi hälyvehkeet toiminnassa. Eivät tajunneet väistää nuo edellä ajavat. Itsehän väistin pientareelle ja ambulanssi ampaisi samantien edelläajavista ohi. Hyvin sopi kolme rinnan, vaikka Iisakit kosiskelivatkin keskiviivaa. Mainittakoon vielä, että mun takana ajanut isokorinen Mersu koukkasi melkein ojan kautta 'lanssia väistäessään.

Kaikki eivät näköjään katso peileihin. Siis näitä ambulanssin edessä ajaneita tarkoitan.
 
Voisi olettaa ettei tämmösenä päivänä junatkaan niin tiheästi Helsinki-Turku välillä kulje, mut niin vaan kävi että siinähän puomin takana ihmeteltiin. On tapana itsellä katsoa aina tutuissakin tasoristeyksissä pusikoidenkin takia tarkasti, näkyykö juna. Otin vaan puheeksi, kun takana tullut auto ajoi melkein persuksiin ja samantien rupes kellot soimaan. Ihan vittumaisuuttanikin pysähdyin kokonaan. Aika rajatapaus oli, että olisko vielä saanut ylittää. Hiljentämättä etukäteen ei siihen olisi edes pystynyt.

Ei kaikki vaan tajua, ettei varoituslaitos ole satavarma. No ei sekään ole satavarmaa, sattuuko vaiko ei, kun 90 tonninen sähköveturi tulee ovesta sisään 140km/h
 
Ei kaikki vaan tajua, ettei varoituslaitos ole satavarma. No ei sekään ole satavarmaa, sattuuko vaiko ei, kun 90 tonninen sähköveturi tulee ovesta sisään 140km/h

Plus kuus 51 tonnista ic2-vaunua, eli oikeestaan törmäysmassa on 390 tonnia. Eli sellainen mukava 281,58 megajoulen törmäys. Tämä energia on sama kuin kaksi täydessä lastissa olevaa tukkirekkaa törmäis toisiinsa 5 513 km/h vauhdissa... :rolleyes:
 
...juna kulkee taas...

En tiedä miten tuonkin laskit, joten en voi vastaankaan väittää.

Jos nyt viitsit, niin veturimiesten väite kaipaisi vahvistusta
"painavan tavarajunan liike-energia täydessä vauhdissa vastaa ruotsinlaivaa"

Otetaan vaikka kahden Sr1 veturin vetämä puutavarajuna, paino 2000 tonnia ja nopeus 100km/h

Vertaa Silja Europaan 56000 tonnia, nopeus 22 solmua(39km/h)
 
En tiedä miten tuonkin laskit, joten en voi vastaankaan väittää.

Liike-energian peruskaava:
cbeae7abb1321d8e12592c7bcce06569.png

Jos nyt viitsit, niin veturimiesten väite kaipaisi vahvistusta
"painavan tavarajunan liike-energia täydessä vauhdissa vastaa ruotsinlaivaa"

Otetaan vaikka kahden Sr1 veturin vetämä puutavarajuna, paino 2000 tonnia ja nopeus 100km/h

Vertaa Silja Europaan 56000 tonnia, nopeus 22 solmua(39km/h)
Puutavarajunan liike-energia: (0,5*2 000 000kg*27,7^2m/s) = 767 290 000 J
Silja Europan liike-energia: (0,5*56 000 000kg*10,83^2m/s) = 3 284 089 200 J
 
Liike-energian peruskaava:
cbeae7abb1321d8e12592c7bcce06569.png

Aika simppeli kaava loppupeleissä.

Tuossa esimerkissä Silja Europa oli bruttopainossa ja täysvauhdissa. Ja sattuu olemaan suuremman kokoluokan paatti. Tuo junan liike-energia vastaa ehkä 16800brt Rosellaa ja silloinkin vajaalla kuormalla. Mut on silti hitonmoiset voimat kyseessä.

Ja tähän loppuun kysymys(lähinnä itselle), saako tällaisia piirustelemalla naista?
 
Haa

Sain tänään poliisilta huomautuksen ylinopeudesta. Ajelin 80 km/h alueella mittarin mukaan 91 km/h. Todellinen nopeus oli 88 tai 89 km/h. Kiivaasti vilkutti kaukovaloja ja lisäkaukovaloja vastaan tullut VW-maija. Vissiin oli tutka käytössä maijassa?

Mielestäni fiksu tapa huomauttaa pienestä rikkeestä. Turha olisi ollut perään lähteä ja rikesakkoa kirjoittaa, vaikka se lain puitteissa olisi ehkä ollut aiheellista. Pisteet poliisille.
 
"The speed was 91 km/h, not 148 km/h AND these aren't the droids you're looking for."
 
Miksi tyhjällä moottoritiellä kun hitaampi saavuttaa nopeamman, se jää ajamaan perään? Sitten pitää kiertää rampin kautta, voidakseen jatkaa puuhasteluja rauhassa.

Miksi tyhjällä moottoritiellä kun hitaampi saavuttaa nopeamman, sen pitää tulla imussa viimeiseen asti ennen ohitusta? Ei se mitään formulaykköstä ole, ohi pääsee kaasua painamalla.
 
Ei hitaampi saavuta nopeampaa.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös