Tapahtumia & sattumuksia kaduilla ja maanteillä.

Status
Ei avoinna uusille viesteille.
A-mallin Mersu ja matkailuvaunu olivat melkoisia tilaihmeitä yhdessä. Vain 5 parkkiruutua miehitti tuo yhdistelmä.
 
Pari tuntia sitten näin Tampereella Kalevan kirkon kupeessa olevalla tietyömaalla kun mies oli sen verran vahvassa humalassa ettei enää erottanut jalkakäytävää autotiestä. Soittelin hätäkeskukseen, että varmaan tarttis tehdä jotain ennen kun sattuu jotain.
Lupasivat tehdä ja kohta minua vastaan ajoikin jo poliisimaija. Käännyin sen perään katsomaan löytävätkö ukkelin. Eivätkä löytäneet. Soittelin uudestaan, että tossa se liikenteenjakajassa nyt nukkuu. Eivätköhän jo löytäneet.

Miks piti herättää? En ollut nukkunut edellisenä yönä tarpeeksi!
 
Halpa-Hallin parkkipaikalla oli kovin onnistunut pysäköinti.

Likainen ja kolhuinen Tojota Jaris Verso oli peruutettu vinottain kahteen ruutuun, n. 2 metrin päähän seinästä. Puolet pienestä autosta oli vielä ajoradalla.

Sattui sitten kuski tulemaan samaan aikaan kaupasta kuin me. Nainen oli hän, ehkä 45-50 vuoden ikäinen. Nosteli kärrystä tavarat autoon ja tuuppasi tyhjän kärryn viereiseen parkkiruutuja ja nousi autoon. Pisti autoon päästyään oitis tupakaksi. Takajakkarat oli kaadettu ja takatilassa oli isokokoinen saksanpaimenkoira.

Kävi sääliksi. Koiraa.
 
Huomaa, että liikun aina pyörällä, kun pysäköintimaksuautomaatti oli mulle sangen vieras vehjas. Poliisilaitokselle joutui nyt kuitenkin tulemaan autolla, kun tuo asianomistaja ruhjeisine polvineen piti tuoda pah.pit. kuulemiseen. Itse olen kohta todistajan penkissä.
 
kun pysäköintimaksuautomaatti oli mulle sangen vieras vehjas.
Noissa on optiona sellainen toiminto, että saa maksulapun tuulilasiin, jos automaatti on liian hankalakäyttöinen. Tuo optio ei toimi ihan aina, joten pysäköintimaksun suuruus on tuota vaihtoehtoa käyttäessä korkeampi.
 
Näin on. Poliisilaitoksen edustalla en uskaltanut kokeilla onneani. Eikä tuo nyt vaikeakäyttöinen ollut, vieras vain. Oikein ihmettelin, että eipä ole varmaan koskaan tullut moista Tampereella käytettyä.
 
Lauantaiyönä meinasi tulla hiki.
Saavutin katumaasturin mutta en sumuisessa yössä viitsinyt lähteä vieraalla, mutkaisella tiellä ohituspaikkaa kyttäilemään, joten jäin siihen taakse ajelemaan lievää alinopeutta. Yhtäkkiä havahdun, kun maasturi vetää liinat kiinni ja kääntää rajusti pientareelle. Teen vaistomaisesti samoin tajuamatta mitä tapahtuu.
No, täysperävaunurekkahahan sieltä paahtaa samaa kaistaa vastaan - oli lähtenyt ohittamaan mopoautoa ja ilmeisesti ajatellut, että ei sieltä tähän aikaan ketään vastaan tule. Tulipa kuitenkin. Me neljä ajoneuvoa olimmekin ainoat kulkineet koko tiellä tuntiin ja samaan sumppuun sitten osuimme.

Tuli vaan mieleen, että jos olisin ohittanut sen edellä ajaneen maasturin, niin olisikohan käynyt vähän huonosti tuossa?
 
Oho. Nuo pistää hetkeksi hikoiluttamaan. Hyvä ettet lähtenyt hötkyilemään ohi siinäkään vaiheessa kun maasturi jarrutti.
 
Linja-autoasemien pihoilla oon joskus yksityisautoilijoiden koulutusyrityksiä myös nähnyt mut aina niille vaan joku eksyy suhailemaan.

Tähän myönnän syyllistyneeni itsekin - en nimittäin oikein tiedä minne Tampereen bussiasemalla saa nykyään ajaa, jos esim. aikoo hakea jonkun.
 
Aiemmin tänään joku jalankulkijaäijä veti liikennevaloissa Wengerin Ilmakitaran.

main.php

Ihmiset katselivat kummissaan ja nauroivat, kyllä sitä äijää hävetti.

No, siis, minähän se olin.
 
Uimahallin parkkikselle johtavalla tiellä oli pari lavetillista panssarivaunuja. Onneks etuautossa luki "leveä kuljetus", eikä mitään kyrillisiä kirjaimia. Toijalan ressut varmaan satamapartiokierroksella.
 
Joo, tankin putkessa oli kosteutta, piti tuulettaa ja kuivata se ajamalla.
 
Päivällä ohitseni ajaneessa Hiacessa oli rahinasta päätellen nastarenkaat alla.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös