Tapahtumia & sattumuksia taloyhtiössä/naapurustossa.

Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ehkäpä se selittää tarpeen pyrkiä sisälle ulkokautta, kuten tossa edellisessä postauksessa. :idea:
 
Haa

Taloyhtiöltä tulleen kirjeen sisältämän kustannusarvion mukaan saan maksaa vakituiseen asumiseeni käyttämästäni, hallinnoimastani ja osin omistamani kerrostalo-osakkeen tulevia korjauskustannuksia reippaat 7000 euroa, + arviossa mainitut, budjetoimattomat tuntityöt.

On hienoa olla perheen 'pää'. Hurrá!!!

Eikäku sitä vaan, notta kun tuo asuntolaina loppuu ensi vuonna, niin ajattelin, että jos vaikka päivittäisin auton tuoreempaan versioon.

Paskat!
 
Joko oli ö-luokan pyörävarkaita tai juhannuksen juhlinnasta palaavia.. Kolmen nuoren miekkosen puhe takelteleva ja hoippuva seurue "viiletti" tuosta polulla yhtä lukittua pyörää taluttaen ja yhdellä häiskistä oli pellehattu.
 
Haa

Taloyhtiön parkkipaikkaa uudistetaan. Puiset, lahonneet aitarakenteet on vaihdettu uusiin ja metallisiin. Parkkiruutujen rajat maalattiin uusiksi.

Remontin yhteydessä parkkialueille tyypillisen H-ruutukaavan 'väliviivan' kohdalla ollut aita poistettiin. Hämmästytin tänään naapureita ajamalla autoni ruutuun 'nokkanaapurini' tyhjän ruudun kautta, eri suunasta kuin aikaisemmin. Eipä tarvitse aamulla töihin lähtiessä peruuttaa ruudusta.

Oletan asiaa paheksuttavan tietyissä piireissä.
 
Paheksun. Naapurin parkkipaikka kuluu.
 
Niijoo ens lauantaina pitäis olla pihalla kaverina möngertämässä uutta nurtsia. Lisäksi olivat ostaneet koko taloyhtiöön ovikatokset, ilman asennuksia.

Kuulemma osaavia miehiä yhtiöstä löytyy.

Mikäpäs siinä sitten.
 
HÄHHÄÄHÄÄ! Domppari on asennusmies! Tuuli ulvoo kusimunaa!
 
Virolaiset yhden parkkipaikan hallitsevat mutta kahdella autolla liikkuvat luopiot eivät ole viimeiakoina vallanneet parkkipaikkaani. Ilmeisesti suomibisneksensä kusevat, kun oma paikkansakin on ollut tyhjänä kuukausikaupalla.
 
Niijoo ens lauantaina pitäis olla pihalla kaverina möngertämässä uutta nurtsia. Lisäksi olivat ostaneet koko taloyhtiöön ovikatokset, ilman asennuksia.

Kuulemma osaavia miehiä yhtiöstä löytyy.

Mikäpäs siinä sitten.

Uskaliaita pirulaisia siellä teidän hallituksessa! Tai sitten vaan tietämättömiä. Toivottavasti on hankittu talkoovakuutukset, henkilökohtaiset - lain määräämät suojaimet, hankittu kaiteelliset, tukijaloin varustetut asennustelineet, tehty asennussuunnitelma , turvallisuusasiakirja ja sen semmosta pakollista.
Yhtiön hallitus on viimekädessä vastuussa tapaturmista. Jos turvallisuus tai sen suunnittelu on laiminlyöty ja katos romahtaa asentajan niskaan (tjsp) fataalein seurauksin, saattaa edessä olla pala kakkua.

Hulluja, rohkeita ja tyhmiä on maa täynnä.
 
Viimeksi muokattu:
Hulluja, rohkeita ja tyhmiä on maa täynnä.
Viittaat ilmeisesti rakennusalan ammattilaisiin, jotka tekevät moiset hommat maksua vastaan.

Illan viimenen mopo lähti stationilta justiinsa. Prään prääääään präääääääääääään präääääääääääääääääääääään.
 
Viimeksi muokattu:
Uskaliaita pirulaisia siellä teidän hallituksessa! Tai sitten vaan tietämättömiä. Toivottavasti on hankittu talkoovakuutukset, henkilökohtaiset - lain määräämät suojaimet, hankittu kaiteelliset, tukijaloin varustetut asennustelineet, tehty asennussuunnitelma , turvallisuusasiakirja ja sen semmosta pakollista.
Yhtiön hallitus on viimekädessä vastuussa tapaturmista. Jos turvallisuus tai sen suunnittelu on laiminlyöty ja katos romahtaa asentajan niskaan (tjsp) fataalein seurauksin, saattaa edessä olla pala kakkua.

Hulluja, rohkeita ja tyhmiä on maa täynnä.

Toi on just sitä, miks kaikki maksaa niin helvetisti :jaska::jaska:.
Jos nyt on talkoot, niin kai siinä nyt jotkut katokset paikalle saadaan.. perkele :D

Meillä oli ilmotustaululla lappu, että kun huomenna astuu uusia asunto-osakeyhtiölaki voimaan, ni täytyy perkele tilata vesijohtoliikkeestä asentaja asentamaan astianpesukone paikalleen :jaska:

Seuraavaksi varmaan se tavallinen pesukonekkin. Ja sitten tulee lopulta laki, että jonkun täytyy tulla vesijohtoliikkeestä, siitä "valtuutetusta", äijä paikalle kun joku menee suihkuun. Ja vähemmänmukavantyönlisää joutuu maksamaan siitä, kun vessassa haisee paska ja se vesijohtoliikkeen äijä tulee sen vetämään, tarkastaen että vessa ei falskaa ja varmasti on pyyhitty normien mukaisella, erittäin nopeastijahelposti sulavalla wc-paperilla :mad:

Miksköhän kaikki maksaa niin järjettömästi :rolleyes:
 
Joo, taloyhtiön hallituksen vastuu kasvaa tänä yönä (laki astuu voimaan klo 0:00) sen verran rajusti, että jotkin taloyhtiöt ovat jo palkanneet ammattijäseniä hallitukseensa. Onpa jopa muodostettu täysiä ammattilaishallituksia. Eli palkattu yhtiön ulkopuolisia konsultteja kantamaan ammattimaisesti vastuu yhtiön asioista.
Ne jotka ovat tajunneet vastuunsa lisaääntymisen (vastaavat henkilökohtaisella omaisuudellaan teoistaan/tekemättä jättämisistään sekä ovat suorassa rikosoikeudellisessa vastuussa päätöstensä/päättämättömyyksiensä seurauksista.

Minä en ainakaan ryhtyisi "talkoojäseneksi" enää minkään taloyhtiön hallitukseen.
Tässä käy ajan myötä niin, että yhtiö rupeaa maksamaan hallitustyöstä palkkaa hallitustensa jäsenille.
Belive or not.
Elää ja nähdä!

Ja ne yhtiövastikkeet. Eivät ainakaan laske :o

Taloyhtiöt ovat alkavan vuosikymmenen yksi eniten kasvavista työllistäjistä. Näin on. Sillä saralla on nyt bisneksen teon paikka.
 
Viimeksi muokattu:
Tyytyväinen olen asuessani ok-talossa. Ei ole ikävä yhtiömuotoista asumista ja vääntöä siitä mikä kuuluu kenellekin ja minkä verran mistäkin voidaan maksaa. Talkoilla olin pari vuotta hallituksessa, kun tuntui turvallisemmalta voida vaikuttaa edes jollain muotoa asumiseensa ja kustannuksiin.
 
Haa

Taitaa tulla pitkä ilta. Saunatyyppi kävi oven takana uusi mokkulapaketti kädessään. Tarvitsee asennusapua. Kertoi saaneensa eilen koneensa 'ihan sekaisin'. Selitti koneen oirehtimisesta jokikin aikaa. En ymmärtänyt mitään.
 
Haa

Remontin yhteydessä parkkialueille tyypillisen H-ruutukaavan 'väliviivan' kohdalla ollut aita poistettiin. Hämmästytin tänään naapureita ajamalla autoni ruutuun 'nokkanaapurini' tyhjän ruudun kautta, eri suunasta kuin aikaisemmin.

Oletan asiaa paheksuttavan tietyissä piireissä.

Noin! Ripeää toimintaa parkkiyhtiöltä. Tänään aamupäivällä parkkipaikalle oli ilmestynyt 'nokkanaapuriautoja' erottamaan sellaiset betoniset reunakivet, joita käytetään esimerkiksi erottamaan ajorataa jalkakäytävästä/pyörätiestä, tai pihanurmikkoa asvaltoidusta pihasta.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös