Tapahtumia & sattumuksia taloyhtiössä/naapurustossa.

Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Haa.

Tässä asuu samassa rapussa hieman "hassuhko" lapseton pariskunta. Pariviikoa sitten em. pariskunnan urospuolinen henkilö soitti ovikelloa ja kuiski jotakin salaperäistä. Kolmeen kertaa kysin, jotta "Mitä ?", ennen kuin sain asiansa selväksi. Hän halusi, että polttaisin heille muutaman CD:n.

Eilen perheen rouva kuiskutteli samaa asiaa parkkipaikalla. Ma myönnyin polttamaan heille levyjä.

Tänään samainen rouva soitti ovikelloa ja toi kaksi tyhjää CD:tä. Ma kysyin, että missäs ne alkuperäiset levyt on, joista kopsataan ? Hää sanoi, et: "Ne on tietokoneella valmiina"... Ja anto lapun kouraan, jossa kahden artistin & levyn nimet...

Että tämmöstä
 
Naapuritalosta joku akka kusetti ja paskatti kissansa tuohon tämän talon pihassa olevalle hiekkalaatikolle. Huusin sille parvekkeelta, et olipa fiksu temppu. Ei reagoinut mitenkään vaan lähti rauhassa kävellen pois. :mad_old: Mukava muksujen sitten siinä leikkiä.
 
Naapuri tuli kapakassa vastaan, en tunnistanut, mutta se tunnisti minut. :alppu:
 
Autolla kotiin palatessani osuin kasvatustilanteeseen. Lähestyin suojatietä, jossa oli kaistojen välillä koroke. Vastaantulevien kaistalla katua oli ylittämässä laivue, jossa oli äiti lastenvaunujen kanssa ja toinen äiti oli jo 'juoksuikäisen' tytön kanssa. Hiljensin tietenkin, kun edessäni oli niin arvokas joukko, ja siksikin, että olin kääntymässä oikealle. Seurue pysähtyi keskikorokkeelle, mutta se juoksuikäinen pinkaisi juosten kadun yli.

Mitään ei tapahtunut, kenellekään ei sattunut mitään. Siitä alkoi kuitenkin kasvatusnäytös, joka sivulliselle näytti pahalta. Äiti huusi tytölle 'jumalautaa' ja kiskoi kädestä ja ehkä muustakin. Tyttö itki ja makasi maassa. Lapsen oli varmasti vaikea tajuta äidin tapaa osoittaa rakkauttaan lasta kohtaan. Ymmärrän, että äiti säikähti tapahtunutta, mutta kuitenkin... :doubtful:
 
Olga sanoi:
Lapsen oli varmasti vaikea tajuta äidin tapaa osoittaa rakkauttaan lasta kohtaan. Ymmärrän, että äiti säikähti tapahtunutta, mutta kuitenkin... :doubtful:

Kyllä mä aika hyvin ymmärrän sitä äitiäkin. Tomosessa tilanteessa meinaan pelästyy niin maan perkeleesti, että sitä et ihan helpolla uskokkaan. Reaktio sen jälkeen on todennäköisesti just se, että ensin huudat vihaisena (ei se ole edes vihaa tai koulutusta vaan jonkunlaista epätoivoa ja kauhua, joka purkautuu tuollatavoin) ja lopulta nappaat syliis ja olet onnellinen, ettei mitään tapahtunut. Pahin on siis kuitenkin se olo, mikä tulee jälkikäteen, kun ryhtyy pohtimaan mitä olis voinnu tapahtua. Siinä alkaa meinaan kovemmallakin karjulla sääret täristä :(

On meinaan koettu hieman vastaavaa, kun tytär lähti juoksemaan täysin yllättäen Kreikassa omia vaunujaan työntäen tienpiennarta pitkin koko ajan keskelle kaartaen ja vastaan tuli auto, jonka kuski onneksi hiffas tilanteen. Tommonen tapahtuu niin äkkiä, ettei sitä edes tajua.
 
Eilen illalla suihkussa käydessäni alkoi lämmni vesi loppumaan, tajusin heti, että poltin lienee prakannut, mutta en viitsinyt enää klo 23 aikoihin soittaa kenellekkään vaan painuin nukkumaan. Aamulla vesi olikin sitten njo lähes jääkylmää, mutta onneksi tapanani ei ole aamuisin käydä suihkussa, joten läksin töihin. Mahtoiko joku tahtoa aamusti suihkuun? :rolleyes:
 
Mulla on ylimääräinen sohva mankelihuoneessa, sain talkkarilta luvan kun ei mahtunut kellarikomeroon. Joku oli valittanut ja pitää kantaa sohva huomenna vinttikomeroon.

Eli nyt ois ilmaiseksi 3-istuttava Tomelilla-sohva tarjolla. On hiekanväriset päälliset ja Ikeasta saa tarvittaessa uusia. Sen kun hakee pois, pari vuotta vanha.

http://www.ikea.com/webapp/wcs/stor...uctId=25681&langId=-13&parentCats=10114*10294
 
Sammypiru sanoi:

Postauksesi muistutti ikävällä tavalla minua siitä, että pitäisi kai jälleen tehdä soittokierros lämmitysöljyjen ja päivän hinnan suhteen. Tarttis meinaan talo tankata. Nyt on 1000 litralla pärjätty jo runsaat 8kk! Mielenkiintoista nähdä, että paljonko tämä vie sadalla...eiku siis vuodessa.
Hinnat vain taitavat olla nyt niin korkella, että tankkia ei laiteta täyteen nyt. :nope:
 
Ihan hyvältähän tuo näytti (kävin katsomassa Ikean sivulta). On vain kaksi ongelmaa; en tarvitse ja on vähän kaukana. Toivottavasti kauppa käy.
 
KnowHow sanoi:
Mulla on ylimääräinen sohva mankelihuoneessa, sain talkkarilta luvan kun ei mahtunut kellarikomeroon. Joku oli valittanut ja pitää kantaa sohva huomenna vinttikomeroon.

Eli nyt ois ilmaiseksi 3-istuttava Tomelilla-sohva tarjolla. On hiekanväriset päälliset ja Ikeasta saa tarvittaessa uusia. Sen kun hakee pois, pari vuotta vanha.

http://www.ikea.com/webapp/wcs/stor...uctId=25681&langId=-13&parentCats=10114*10294

:eek!:

... vois kiinnostaa! Miten pian pitäisi hakea?
 
Eilen meni pyöräilijä kohti MpKK:ta! Tämän näin aivan itse kun olin savukkeella parvekkeellani.
 
Tänään kolme hahmoa –ilmeisesti työkaveruksia– käveli kohti samaista MpKK:ta kun ulkoilutin koiria. Yksi hahmoista kääntyi katsomaan koiriani ja hymyili MINULLE!!!!
 
Eilen onnistuin tilaamaan kebab-annoksen juuri ennenkuin iltalomille päässeet maissilapset saapuivat samaan kebabvähittäismyyntipisteeseen saaden aikaan ainakin 20 hengen jonon!!!1
 
KnowHow sanoi:
Mulla on ylimääräinen sohva mankelihuoneessa, sain talkkarilta luvan kun ei mahtunut kellarikomeroon. Joku oli valittanut ja pitää kantaa sohva huomenna vinttikomeroon.

Eli nyt ois ilmaiseksi 3-istuttava Tomelilla-sohva tarjolla. On hiekanväriset päälliset ja Ikeasta saa tarvittaessa uusia. Sen kun hakee pois, pari vuotta vanha.

http://www.ikea.com/webapp/wcs/stor...uctId=25681&langId=-13&parentCats=10114*10294

Ai helvetti, samanvärisiä kuin nykyiset sohvani, kiinnostaa. Laita postiin, ni maksan postikulut, paljoko ois?
 
Naapuri tontilla rakennetaan parhaillaan uutta omakotitaloa. Isäntä keikkuu yläilmoissa nostimen välityksellä ja kiroilee välillä niin että heikompaa hirvittää.
Näyttääpi sillä olevan joku siinä apuna ja apulainenkin saa tuta tätä rakentajan kiukkua.
Varmaan kivaa olla auttamassa toista ja saada sitten tuollaista kommenttia osakseen! :nope:
Ei oo elämä aina helppoa, eikä rakentaminen varsinkaan. Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Meikäläisellä se oli vaimo, joka joutui välillä nielemään kiukunpuuskiani, kun väsymys yritti ottaa yliotetta. Onnekseni vaimoni on erittäin kärsivällinen. Siitä iso hali ja suukko hänelle! Näin ei ilmeisesti kaikilla ole ollut, jos vertaa sitä kuinka moneen avioeroon on talon rakentaminen kariutunut. :)
 
Jape sanoi:

Jos avioliitto kestää talonrakentamisen, niin se kestää mitä vaan :ahem:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös