Tapahtumia & sattumuksia toreilla, myymälöissä, kaupoissa ja kauppakeskuksissa.

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa

Avaanpas tällaisen tojckin, vaikka olen melkoisen varma, että olen ennenkin vastaavan avannut? En vaan sellaista löytänyt, tai sitten en vaan osaa? Desavuu on kyllä päänupissa asiasta.

Ja aiheeseen.

Olen viime aikoina herättänyt närkästystä ja pahaa mieltä kanssa-asiakkaissa kauppojen kassoilla. Ladatessani ostoksia kassahihnalle vahdin edellä oleva asiakkaan käytöstä. Jos on olemassa pienikin merkki, että hän aikoo maksaa ostoksensa kortillaan korttipäätteeseen PIN-koodinsa näpytellen, niin jään kassahihnan takapäähän odottelemaan niin pitkäksi aikaa, että kortti on poissa päätteestä. En halua antaa sitä mielikuvaa, että tulen viereen kyyläämään toisten PIN-koodeja. Enkä itse halua kenenkään tunkevan viereeni, jos näppäilisin omaa koodiani päätteeseen.

Em. tilanteessa huvittaa takana olevien käytös. Hihnahan yleensä pyörii edellä olevan maksaessa ja mun ostokset lähenevät kassaa. Yleensä vielä nojailen siihen hihnasysteemin takaosaan. Monet tuppailevat omia tavaroitaan mun kainalon alta hihnalle ja ähisevät. Toistaiseksi kukaan ei vielä sanonut asiasta mitään.

Ai niin, jossain kaupassa näin kassalla lattiaan maalatun viivan ja 'Odota tässä'-tekstin. Ei huono systeemi sellaisille, jotka eivät asiaa muuten älyä.

Jatkakaa, jos aihe kiinnostaa.
 

Ria

Jäässä
Liittynyt
17.10.2001
Viestit
3230
Edellä menevä ansaitsee kohteliaisuutta, mutta takaa tuleva ei. Mielenkiintonen ajattelutapa.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Musta tuo on huono tapa sulta, ITG. Itse en tykkää yhtään kanniskella tavaroita korissa (yleensä siis kori, ei kärryt) niin, että kädet venyy. Eli latelen - vaikka väkisin - tavarat liukuhihnalle, jos siinä on tilaa.

PIN-ongelma on ehkä olemassa, mutta eiköhän sen voi ratkaista toisin eli voihan sitä katsella, vaikkapa kassaneidin rintavarustusta.
 

Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
Eikö tuohon toimisi jonkin sortin kompromissi? Normimittaisen kassahihnan omaavassa kaupassa riittänee että jää siihen kassapäätteen toiselle puolelle ja toljottaa vaikka omia ostoksiaan. Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
En halua antaa sitä mielikuvaa, että tulen viereen kyyläämään toisten PIN-koodeja.
Mutta tuolla tavalla toimien se kortti minkä se edessäsi oleva aasiakas siihen korttikoneeseen unohtaa on sinulle lähes käyttökelvoton, kun et ole sen käyttämiseen vaaditavaa numerosarjaa nähnyt. Muuten kannatan harrastamaasi toimintapolitiikkaa.

Toreilla, myymällöissä, kaupoissa ja kauppakeskuksissa nimittäin närpee hitaa tavaroiden hihnalle ja kasseihin pakkaajat. Eli harrastamasi taktiikka on kuin sivutuotteinen kosto näille ärsyttäjille.
 

Asko S.

Tonttu
Liittynyt
1.3.2002
Viestit
4146
Sijainti
Tampere
Musta tuo on huono tapa sulta, ITG. Itse en tykkää yhtään kanniskella tavaroita korissa (yleensä siis kori, ei kärryt) niin, että kädet venyy. Eli latelen - vaikka väkisin - tavarat liukuhihnalle, jos siinä on tilaa.
Sen korinhan voi laittaa lattialle hetkeksi.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Itse olen useimmiten joutunut PINnejä näpyttelemään Prismassa. Siellä näpyttelylaite on asetettu niin, että jonottelijat eivät pysty näkemään näpyttelyjä. Pyrin kuitenkin pysyttelemään niin, etten tahattomastikaan tuijota muiden PINnejä, enkä omianikaan esittele.

Formulanomin ohjetta kassaneidin rintavarustusten tuijottamiseksi en ole ajatellut noudattaa. :eek:
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Menin kerran Rovaniemen markkinoilta ostamaan ristipäämeisseliä ja sattui sillai hassusti, että se meisselikauppias olikin syntymäkuntani helppoheikkejä. Siinä sitten turisimme kotvan niitä näitä ja ostinpa vielä kinttaatkin. Lakua tuli kans hankittua, mutta eri kauppiaalta.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Sen korinhan voi laittaa lattialle hetkeksi.
Sit menis energiaa enämpi sen nostamiseen lattialta. Ei vaan, jos tilaa on liukuhihnalla, niin haluan tavarat siihen hihnalle - mitä nopeammin sen parempi. Siihen on ollut syynä myös röökien osto, koska tupakka-automaatista / kassalta siis..kestää iät ja ajat saada röökiaskeja.

Itseasiassa mua ärsyttää myös se, että monet jättää laittamatta omien ostoksiensa jälkeen sitä ostokset erottavaa juttua.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Senhän voi laittaa itse, jos yltää ottamaan. Itse teen näin.
Huhuu....niinpä monesti olen tehnytkin...ja sehän se on joka ärsyttää.

Muutaman kerran olen piruuttani jättänyt tekemättä...ton ja silloin sen edellisen ja meikäläisen tavaroita arvotaan hetki... :D
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Näihin juttuihin pitäis olla enämpi sääntöjä.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Niiltä on kaljat loppunut ja ne odottaa kassalla liukuhihnan päässä jostain syystä.

Voi kestää hetki...ennen kuin ne häädetään tänne.
Tut ne mitään odottaa. Tönivät estäjiä pois tieltään ja mutisevat "sut on bännätty, sut on bännätty". Koittavat vielä bännätä kassaneidinkin ja poistua maksamatta.

Tai sellaisia ainakin Jatkoajan modet on.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26844
Sen korinhan voi laittaa lattialle hetkeksi.
Minun vakiokaupassani on niin lyhyt kassahihna, että siihen harvemmin mahtuu edes yhden asiakkaan ostokset kerralla. Hihnan alkupäässä on koripino, jonka päälle monet laittavat täyden korinsa korin purkamisen ajaksi. Useamman kerrankin on käynyt niin, että takanani oleva on tehnyt edellä mainitun toimenpiteen samalla, kun minä tyhjennän kädessäni olevaa koria hihnalle. Korini tyhjennyttyä olen laittamassa sitä pinoon ja huomaan pinon päällä olevan täyden korin ja takana oleva ilmeisesti joogaa seisaaltaan, eikä tajua siirtää koriaan. Olenkin useamman kerran huomauttanut, notta HELVETTIIN SE KORI SIITÄ TAI NAUTIT NUO TOMAATTISI REKTAALISESTI. Onneksi en ole kuitenkaan sanonut sitä ääneen.

Jokatapauksessa ihmettelen, ettei meijän kylän ruokakaupoissa vieläkään ole noita PIN-koodilaitteita.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Itse pyrin välttämään estäjäksi päätymistä silläkin keinolla, että lappaan kaikki ostokseni hihnalle ripeästi, muovikassit ensimmäisiksi ja siirryn pakkaamaan tavaroitani sillä välin muovikasseihin kun kassaneiti vielä lappaa ostoksiani kassalaitteen läpi.
Kortti on toki kaivettu esille ennen maksuhetkeä, joten sekin toimenpide sujuu ilman sählinkiä.

Yllättävän usein törmää tilanteeseen, joissa kassaneiti joutuu pidättämään seuraavan asiakkaan ostoksia kassakoneen liepeillä, koska edelliset asiakkaat pakkaavat edelleen ostoksiaan laareista kasseihinsa.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Itse pyrin välttämään estäjäksi päätymistä silläkin keinolla, että lappaan kaikki ostokseni hihnalle ripeästi, muovikassit ensimmäisiksi ja siirryn pakkaamaan tavaroitani sillä välin muovikasseihin kun kassaneiti vielä lappaa ostoksiani kassalaitteen läpi.
Kortti on toki kaivettu esille ennen maksuhetkeä, joten sekin toimenpide sujuu ilman sählinkiä.
*tykkää*
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Kyllähän sitä kaupoissa kun on sellaset parinkymmenen metrin hyllyrivit ennen kassoja, niin monesti huomaa estäjän edessään menossa kohti ainutta kassaa, niin hyllyrivin takaa kiitämällä justiinsa ehtii kiilaamaan sen läskiperseen eteen. Ellei siellä sitten ole tuollaista asiakas-kärry yhdistelmää, joka on juuri kääntymässä kädet jäykkänä kierrättäen kärryn päätä kahden metrin kaaressa edessään.

Lidlissä joskus sattuu niin, että joku jättää ostoskorinsa siihen ennen hihnaa olevaan metallilevylle. Sehän onkin näppärää. Pian siinä on metrin pino ostoskoreja, ostoksia ei saa näppärästi hihnalle päädystä, ja sitten se koripino vielä kaatuu jonkun päälle. Ekan korin jättäjän perässä ollessa tekis mieli laittaa se korinsa siihen hihnalle menemään ostostensa perässä. Tyydyn kuitenkin tipauttamaan molemmat korit omalle paikalleen.
 
Ylös