Tapahtumia & sattumuksia toreilla, myymälöissä, kaupoissa ja kauppakeskuksissa.

Joku aika sitten kassajonossa ollessani kuulin vanhan ukon todenneen: "Minä olen kadottanut Annelin." Jotenkin kaurismäkimäinen tilanne. Ja päässä alko soimaan didi dam minä lähden pohjoiskarjalaan.

Nauroin sisäisesti. Ei kai siinä mistään vakavammasta ollut kysymys. Vissiin vaan oli jo ehtinyt mennä S-Markettiin Tokmannista, ja ukko oli jäänyt jälkeen.
 
Traaginen tapahtuma, suorastaan kohtalon ihmettä.
Naapurikunnan hautausmaalla 65-vuotias nainen kaatunut, lyönyt päänsä ja kuollut. Virallisesti vasta sairaalassa.:dunno:
 
Täällä oli ainakin joulun aikoihin varsinaisia surmanloukkoja hautuumaat. Pääväylät oli hiekotettu, mutta muuten sai luistella henkensä kaupalla. Huomenna pitäs luistella arkun kans.
 
Lehdessä oli kuolinilmoitus kera kuvan kotikadulla kuolleesta Tessusta, eli koirasta. Kaikkea ne.
 
Kaverin siskotyttö sai 80-luvulla kissanpennun niin sille pidettiin ristiäiset. Kisulla on oli kastemekko ja kaverin äiti toimitti pastorin virkaan. Juhlavierailla oli myös asianmukaiset juhlatamineet. Valokuvia toki löytyy tilaisuudesta. En enää muista minkä nimen killi sai, mutta se oli ihan oikea tyyliin "Mauri-Antero Numminen" tms.
 
Sellainen otsikon mukainen ilmoitus ois vielä, että viime viikonloppuna palvelua Halpa-Hallissa. Tosin väärän osaston myyjältä, joka osoittautui vanhan edesmenneen juoppokaverin tyttäreksi.
 
Kaverin siskotyttö sai 80-luvulla kissanpennun niin sille pidettiin ristiäiset. Kisulla on oli kastemekko ja kaverin äiti toimitti pastorin virkaan. Juhlavierailla oli myös asianmukaiset juhlatamineet. Valokuvia toki löytyy tilaisuudesta. En enää muista minkä nimen killi sai, mutta se oli ihan oikea tyyliin "Mauri-Antero Numminen" tms.
Semmonen vegehippipariskunta oli uuden lapsensa nimennyt Mauri Anteroksi ja kysyessä olivat suu auki, jotta ei ollut mieleenkään tullut se eräskin muusikon retale nimeä pähkäillessä.

Eikä ollut koiran muistotilaisuudesta mainintaa ilmoituksessa.
 
Josta tulikin mieleeni, että kaikkian romppeiden kierrätys pitäisi AINA OLLA TÄYSIN ILMAISTA. On edelleenkin aivan absurdia, että asioiden hävittäminen maksaa. Helpompi dumpata Mangelo-hengessä lähimetsään.
 
Turussa nurmikot lainehtii vettä, kun on satanut niin vitusti saatana ja kellariinkin tulevat perkeleet tanssimaan.
 
Kaverin siskotyttö sai 80-luvulla kissanpennun niin sille pidettiin ristiäiset. Kisulla on oli kastemekko ja kaverin äiti toimitti pastorin virkaan. Juhlavierailla oli myös asianmukaiset juhlatamineet. Valokuvia toki löytyy tilaisuudesta. En enää muista minkä nimen killi sai, mutta se oli ihan oikea tyyliin "Mauri-Antero Numminen" tms.
Meidän kissojen synttäreillä oli enemmän porukkaa kuin isäntäväen. :o
 
Semmonen vegehippipariskunta oli uuden lapsensa nimennyt Mauri Anteroksi ja kysyessä olivat suu auki, jotta ei ollut mieleenkään tullut se eräskin muusikon retale nimeä pähkäillessä.

Eikä ollut koiran muistotilaisuudesta mainintaa ilmoituksessa.

Serkun kissan nimi oli 70-luvulla juurikin tuo Mauri-Antero Numminen.
 
Ylös