Tapahtumia & sattumuksia toreilla, myymälöissä, kaupoissa ja kauppakeskuksissa.

Ja rahkapullat sekä erityisesti ne goudasämppikset sekä unohtamatta korvareita.

Välillä tulee paistopisteähky (etenkin rahkapulliin) ja pakko pitää jostain merkistä viikko, pari taukoa mutta sitten taas jaksaa.

Paistis on best!
 
Mainiota näin Hullujen Päivien aikana käydä missä muussa tahansa kaupassa kuin. Hyllykäytävät autioina, painostava ihmispaljous loistaa poissaolollaan ja kassajonoja ei ole.
 
Alppu retsostelee ostavansa ruokansa aina Stockmannilta paitsi silloin, kun siellä persaukiset hyörii alennusten perässä.
 
Itehän kävin päivällä jonottamassa urheiluliikkeeseen sisälle, koska halusin olla osa huikeeta spektaakkelia! Sitten joutessani kasasin kassin pohjalle kaikkee mitä en ees tienny tarvitsevani. Tän jälkeen meinattiin mennä kaverin kanssa pirkkalassa käymään, koska siellä jaettiin ilmaisia hampurilaisia, mutta järkeilimme turvenuijien käyneen jo syömässä kaikki ja passasimme suunnitelman. Illasta poikkesin nopsaan viä nopsaan hulluilla päivillä. Tämmösinä päivinä sitä tuntee todella elävänsä!
 
Valintataloon oli tänään ilmestynyt pakettiautomaatti. Parhaimmillaan se tarkoittaa kassajonojen nopeutumista, ei pakettien hakijoita. Pessimistinä odotan ensimmäistä mumm...henkilöä joka tulee myyjältä kyselemään automaatin toiminnasta ja sitten menee kassa kiinni ja odotellaan. Toki tuo automaatti on vain postin paketeille (olettaisin), Matkahuollon paketit lie noudetaan edelleen kassoilta, mutta luulisin aika harvan yksityisen Matkahuoltoa käyttävän.

NIIN ja näinpäs bussissa tänään töihinsä matkaavan filippiiniläiskassaneidin (oikeesti tiedä mistä se on kotoisin). Voi että, ON SE! <3 :cool:
 
NEVÖ on ne yhde Korhose,
Ne on yhden muun hormonis-he:n,

Jok' on ihan McKäkenä,
Onk' se aina iha käkenä,

Kundi hipoo pilvii,
Lipoo naisten milk-vii (vaa)

No ny ei ihan Käkeläl' rimmaa,
Mut ihan päässä jo kundeil Vähiksen' muutenki PIMMAA!

JOU JOU JOU!
Aha, aha,
JOU JOU JOU!
 
Vilperille ja Fagariströmillekin tutussa lähimarketissani oli aikamoinen ryysis ja kassajonot pitkiä. Vaan hoksasipa haukankatseeni kohta kassan n.o 14, jossa asioimassa oli vain yksi mies eikä hälläkään ostoksia lain!
Väärin.
Hällä oli ostos ja se sattui olemaan liesi kera joidenkin muiden keittiöhärpäkkeiden. Siinäpä sitten pohtivat ja pähkäilivät kassatytön kanssa takuu-, kuljetus- yms. -judansseja ja Al-setä kera maksalaatikkonsa notkuskeli turhautuneena siinä sitten Seiskaa selaillen.
Kun ostotapahtuma näytti jo olevan ohi, huomasikin kassatypykkä laskuttaneensa vahingossa 770 €, kun oikea summa olisikin ollut 410 €. MITEN IHMEESSÄ SE UKKO EI HETI HUOMANNUT ETTÄ HÄNELTÄ YRITETÄÄN KYNIÄ 360 JYYRÖÄ YLIMÄÄRÄISTÄ?? Sitäpä selvitteleiksevätten siinä sitten rattoisasti seuraavat pitkät minuutit.

Hienoa. Oikein hienoa.
 
Alvun olisi tilanteessa tullut pyytää myyjältä jatkojohtoa, etsiä myymälästä lähin pistorasia, vetää jatkojohdolla virta lieteen niin, että odotteluaikana Alvu olisi voinut ensin esilämmittää uunin ja sen jälkeen lämmittää maksalaatikkonsa uunissa ja näin ollen käyttää odotteluajan hyödyksi ja lopulta maksaa jo syödyn maksalaatikon kassalle sitten, kun myyjä ja asiakas olivat selvitelleet takuuasiat ja liiallisen laskuttamisen sen sijaan, että nyt Alvu joutui ensin odottamaan jonossa, menemään kotiinsa, lämmittämään maksalaatikon kotona vasta sitten syöden maksalaatikon, minkä vuoksi Alvu menetti malttinsa kassalla.
 
Mitähän se Joni taas sekoilee?
 
ZdRjryx.jpg
 
Ylös