Tapahtumia & sattumuksia toreilla, myymälöissä, kaupoissa ja kauppakeskuksissa.

Kokeilisit suomeksi joku kerta, ihan vaik huvikses.

Epäilen ainoastaan mustalaisryhmien saavan niin hyvää palvelua, että voivat kysellä joka tuotteen hintaa ja perässä seuraava myyjä kiltisti vastaa. Oon joskus nähny.
 
Perfect age -jantterit saavat Alkossa purukumia, jos näyttävät henkkarit kysymättä. Hieno keksintö ehdollistaa nuoret mielet toivottuun käytökseen, eli viinan ostamiseen.
 
Antaisivat makkaraa, niin VIP-asiakkaatkin muistaisivat syödä välillä.
 
Se olikin huono idea: kohta Suomi pääsisi otsikoihin "Suomen lihatilanne äärimmäisen huono - ihmiset jonottavat makkaraa".
 
Stockalla kaksi umpijurrista pultsaria mietti, että syödäkin täytyisi. Rahattomampi kehottaa toista ostamaan itselleen chili-sinihomejuustoa ja ihan tietyn merkkisiä irtoherkkusieniä.
Hienoa, että siltain veikot nautiskelevat gastronomisemmin kuin Al-setä.
 
Perfect age -jantterit saavat Alkossa purukumia, jos näyttävät henkkarit kysymättä. Hieno keksintö ehdollistaa nuoret mielet toivottuun käytökseen, eli viinan ostamiseen.

Yks hahmo kokeili kans tuota, mutta meni hieman pieleen.

Osti kioskilta purkkaa, näytti henkkarit kysymättä ja ihmetteli, kun ei saanutkaan ilmaista pulloa viinaa.
 
Lähikaupassani näkyy kummasti koko ajan lisääntyvän tyhjien hyllyjen määrä, eli hyvässä vauhdissä näyttää olevan valmistautuminen K-marketiksi muuttumiseen ja siihen liittyvä Siwa ja Eldorado tuotteiden poistaminen valikoimista.
 
Eilen viimeksi kävin lähimmällä Siwalla. Ei ollut yhtään tyhjää hyllytilaa, kun pikkuhiljaa tuotteet vaihtuneet Eldoradojen loppuessa Pirkkaan.
 
Nyt on viimeinen tilaisuus hamstrata sauna täys Eltoraato -tuotteita. Niillä on 50 vuoden päästä huikea keräilyarvo!
 
Neljätoista vuotta olen Siwassa ja Valintatalossa asioinut enkä ole ostanu eldoraadoja, enkä semmosia muista edes bonganneeni. Pirkka-tuotteita oon jo Valintatalosta ostanut.
 
Eilen viimeksi kävin lähimmällä Siwalla. Ei ollut yhtään tyhjää hyllytilaa, kun pikkuhiljaa tuotteet vaihtuneet Eldoradojen loppuessa Pirkkaan.

Voi olla, että minun lähikauppaani tehdään remontti K-marketiksi muuttamisen yhteydessä ja sinua lähimpänä olevassa Siwassa puolestaan selvitään K-marketiksi muuttamisesta ilman remonttia ja se selittäisi eroavaisuudet näiden kahden Siwan välillä.

Alkaa kuitenkin rakennuksella jossa lähikauppani toimii olla ikää sen verran, että jossakin vaiheessa peruskorjaus olisi kuitenkin edessä ja nyt kun edessä on kaupan muuttaminen Siwasta K-marketiksi olisi järkevää hoitaa samassa yhteydessä peruskorjaus pois päiväjärjestyksestä.
 
Mistäs Elto-raatoa muualta saa kuin Siwasta? Mutta jos kerran muualtakin saa niin: tyhjennä saunasi, ei ole pikavoittoa odotettavissa!
 
Mistäs Elto-raatoa muualta saa kuin Siwasta? Mutta jos kerran muualtakin saa niin: tyhjennä saunasi, ei ole pikavoittoa odotettavissa!

No esim. Stockmannilta, Tarmoista, Metrosta ja Heinolta. Onkohan Kymppikioskeja enää?
 
Puli-Mikko tuli kertomaan kaupassa silmät joka suuntaan harottaen, että näytän Camelin laulajalta.
 
Ylös