Tapahtumia & sattumuksia toreilla, myymälöissä, kaupoissa ja kauppakeskuksissa.

Siellä kahvijonossa on siis eläkeläisiä ja ahtaajia. Olishan sen voinut sanoa heti ensimmäisessä asiaa koskeneessa postauksessa.
 
Ja vielä hieman hampparista/hampuusista



Olen asunut viimeiset noin 30 vuotta satamakaupungissa, joista noin 11 vuotta näköyhteydellä satamaan. Eräs tuttavani meni aikoinaan usein aamuisin sataman portille, jossa "huudettiin" ahtaajia ns. päiväsopimuksella satamaan töihin. Hää ei koskaan käyttänyt satamatyöntekijöistä/ahtaajista nimitystä hamppari.

Kaikkitietävät Google ja Wikipediakaan eivät anna yhtään osumaa siihen, että ahtaajaa kutsuttaisiin hamppariksi. Urbaanista sanakirjasta kylläkin löytyi.

Ihan yleisnimitys tuo ei ole, mutta on näköjään joskus jossain käytetty. Ei kuitenkaan Raumalla.

Raumalla ruotsinkieli ei ole niin yleinen kuin etelärannikolla.
 
Pitänee, kun koneelle pääsee hakea joku kartta ruotsinkielisten määrästä Suomessa.

Koneetta sanon, että Luoto Pohjanmaalla on ruotsinkielisin kunta Suomessa. Ajeltiin siellä kerran.

Enkä mää tuossa edellä tarkoittanut ruotsinkielisyyttä, vaan ruotsista tulevia lainasanoja, kuten: hantuuk, kaffel, taltriik, trekol, föörpollar, hamina, nestuuk, pränstaka, jne...

Rauman murteessa/giälessä niitä on varmaan satoja. Vaan hampparia ei.
 
Enkä mää tuossa edellä tarkoittanut ruotsinkielisyyttä, vaan ruotsista tulevia lainasanoja, kuten: hantuuk, kaffel, taltriik, trekol, föörpollar, hamina, nestuuk, pränstaka, jne...

Rauman murteessa/giälessä niitä on varmaan satoja. Vaan hampparia ei.

Totta turiset. Oikeasti kiinnostaa nyt millä nimellä itse ahtaajat kutsuvat itseään Raumall.

Jossain luki että förbollarit flatkuttivat. Liekö tissit hölskyneet?
 
Ainakin joskus se oli Korsnäs. Sillä ei ole edes suomenkielistä nimeä. Siis jos kyse on manner-Suomesta.

Saattaa olla edelleen, se kun on Pohjanmaan ruotsinkielisyyden 'sisällä'. Luodon pohjoisnaapuri taasen on Kokkola, joka lienee pääosin suomenkielinen, vaikkakin siellä mm. katujen nimet ja liikennemerkit ovat kaksikielisiä. Esimerkiksi "Gubb".

Ja Ahvenanmaasta ei tässä keskustella.
 
Ainakin joskus se oli Korsnäs. Sillä ei ole edes suomenkielistä nimeä. Siis jos kyse on manner-Suomesta.

Wikipedia väittää Luodon olevan nykyisin Manner-Suomen ruotsinkielisin kunta ja Korsnäs puolestaan on nykyisin Manner-Suomen toiseksi ruotsinkielisin kunta.
 
Eilisiltana ohimatkalla tuli käytyä suuren ja mahtavan Joensuun Lidlissä. Sehän oli ihan Neuvostoliittoa. Hyllyt notkuivat tyhjyyttään. Syy selkisi vasta kassalle päästyäni, kun siellä oli lappu ikkunassa, että menee kuukaudeksi remppaan maanantaista alkaen.
 
Lähi-smarketin 60 prosentin ilta-ale on kyllä sangen kelpo juttu. Helpottaa köyhän elämää mitä huomattavimmassa määrin.

Tänään näytti tuollaista toimintaa olevan, itsekin toki olin em. kellohengailija. Tavaraa kyllä riittääkin aika hyvin, eivät olleet punalapputuotteet lähelläkään loppumista ainakaan tänäpänä.

Jaahas, nyt tämä on mennyt ihan sodaksi. Olin lähi-Ässässäni klo 20.40 niin eikös siellä jo pari varttuneempaa tattaria iloisesti virnistellen istuskellut kaupan sisällä olevilla penkeillä jaloissaan korit kukkurallaan kuudenkympin tarjoustuotteita! Oli sentään yksi alennus-sämpyläpussi vielä jäljellä. Ei kai siinä.
 
Ylös