Tapahtumia & sattumuksia toreilla, myymälöissä, kaupoissa ja kauppakeskuksissa.

Erinäisistä syistä en halunnut muiden asiakkaiden nähden 'leimautua' hänen kumppanikseen. :rolleyes:


No niinpä tietenkin. :D Mitä hiivattia sinä täällä olit ja vielä siinä kunnossa? :doubtful:
Normi duunikeikka.
 
Lähi-Ässän hyllyt olivat täynnään ilta-aletuotteita ja hamstraajat loistivat poissaolollaan! Sekosin ehkä vähän. No, onpahan nyt pakastin täynnä safkaa.
 
Kerran pikkupöhnässä kävi sama. Innostuin oikein urakalla alelaput nähdessäni vain aamulla todetakseni etten minä näistä osaa mitään valmistaa. Just ja just osaa makaronilaatikon tehdä niin mitä helvettiä tekee esimerkiksi kilolla karjalanpaistilihaa? Pistää pakkaseen ja sieltä parin vuoden päästä roskiin.
 
Helpoimpia ruokia valmistaa :eek!:

Valmistus
yli 60 min
1. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja paloittele porkkanat reiluiksi paloiksi.
2. Pane voideltuun pataan tai vuokaan kerroksittain lihaa, sipulia ja porkkanoita, suolaa ja pippureita. Kaada vuokaan vettä sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät.
3.Kypsennä 175 asteessa 2-3 tuntia. Lisää vettä tarvittaessa.Peitä halutessasi kypsymisen loppuvaiheessa kannella. Tarjoa keitettyjen perunoiden tai perunasoseen kanssa. Lisäksi maistuvat puolukkahillo ja etikkakurkut.
Jo kohdassa 1 oli neljä vaihetta joita en ruoanlaitossa oikeastaan ikinä tee.
 
Ei kai nyt herrajjumala karjalanpaistilihat voi mennä haaskuuseen?
 
Ei mullakaan aina sovi uunikulhoon muuta kuin ne lihat. Ei viiti laittaa liian täyteen.
Sipikset ja porkkikset voi sitten vaikka höyryttää, jos ei muuta keksi.
 
Lähi-Ässän hyllyt olivat täynnään ilta-aletuotteita ja hamstraajat loistivat poissaolollaan! Sekosin ehkä vähän. No, onpahan nyt pakastin täynnä safkaa.

Siellähän kannattais hamstereitten kesken viritellä vaihtokauppaa. Jokainen kahmii niin paljon tavaraa koriinsa ku kerkee ja ennen kassoja vaihtorinki kokoon.

Näin tänään Lidlissä tutunnäköisen tädin asiakkaana ja pitkään mietin mistä lie tuttu hän. Kotimatkalla hoksasin että sehän oli K-marketin kassatäti.
 
Kävin tovi sitten vakio S-Marketissani. Siellä oli meneillään uudistusremontin jälkeiset 'avajaiset'. Monenlaista maistatusta ja tuote-esittelyä.

Mieleen painuvin oli lihatiskin kulmilla ollut Kivikylän Palvaamon kokonaisena palvattu possu. Siinä se pötkötti tilapäisen myyntipöydän päällä sorkkineen, päineen, korvineen ja saparoineen. Possun toinen kylki oli auki, ja sieltä myyjä veteli kumihanskoilla lihoja asiakkaille lämpöpussiin. Ostin kourallisen ulkofilettä.

Toinen mainittava juttu on Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan limonadimaistatus. Maistoin Panama-nimistä greippilimonadia. Oli hyvää ja raikasta. Ostin tölkin. Saatan siittä illalla rakentaa muutaman GG:n?

Ja kolmas. Kotimaista kurkkua oli myynnissä kolmena hintaversiona. 4,85€/kg, 1,89€/kg ja 1,65€/kg. Ei kai siinä?
 
Aivan käsittämätön sattumus tänään! Olutta alennusmyynnissä Prismassa! En käsitä vieläkään!

Oli päivämäärät kunnossa ja laatuja montaa sorttia. Kaikissa hintana joko 80, tai 90 senttiä. Löytyi vielä omaa merkkiäkin, Koffin APAa puolen litran tölkissä. Eivät olleet hamsterit kerinneet vielä paikalle, mutta eiköhän nuo korit (6 täyttä maitolaatikkoa) äkkiä tyhjenneet.

Kymppikassin ostin ja hinnaksi tuli noin 9 euroa. Riittää monet saunakaljat ja montaa laatua.

Oliskohan ollut hyllyntyhjennys niistä laaduista, joista tulee 5 volttiset versiot tilalle? Mene ja tiedä.
 
Ylös