Tapahtumia & sattumuksia työssä & työpaikalla

On minullakin joskus ollut veroprosentti pitkälti neljännelläkymmenennellä ja silti olen tyytyväisenä veroni maksanut. Olkoonkin että systeemissä on paljon parannettavaa, mutta maailman mittakaavassa meillä menee hyvin. Ja olen ollut tyytyväinen kun olen ollut maksavana puolena - koulutukset ym. olen saanut yhteiskunnalta. Toki tämä sama pätee omien lasten koulutusten suhteen. Mielelläni heille tuon edun suon maksamalla veroja. Samoin kuin isovanhemmilleni asiallisen hoidon yhteiskunnan puolelta.
 
Virtanen sai bruttona palkankorotusta meikiksen ensi kuun palkkaan verrattuna n. 60% Helvetin ökykapitalisti!
 
Meille pääsisi suunnilleen sisään kävelemällä töihin kun omaa sopivan koulutuksen ja/tai työkokemuksen. Ihan kohtuullista palkkaakin maksetaan.

Haut eivät ole oikein ottaneet tuulta alleen, vaikka on julkisessa haussa vieläpä kasvukeskuksessa.


Kohtaanto-ongelmia syystä x.
 
On minullakin joskus ollut veroprosentti pitkälti neljännelläkymmenennellä ja silti olen tyytyväisenä veroni maksanut. Olkoonkin että systeemissä on paljon parannettavaa, mutta maailman mittakaavassa meillä menee hyvin. Ja olen ollut tyytyväinen kun olen ollut maksavana puolena - koulutukset ym. olen saanut yhteiskunnalta. Toki tämä sama pätee omien lasten koulutusten suhteen. Mielelläni heille tuon edun suon maksamalla veroja. Samoin kuin isovanhemmilleni asiallisen hoidon yhteiskunnan puolelta.

Sama.
 
Mukavaa lopettaa 50 tunnin työviikko 11 ja 12 tunnin työpäiviin, mutta eipähän tarvitse palata töihin kuin vasta kahden kuukauden päästä.
 
Nyt veti osin töihin liittyvä tilanne sen verran kupolia kireälle, että syytä rauhoittua viikonloppu ja lähteä mm. kurskia karkuun.
 
Mukavaa lopettaa 50 tunnin työviikko 11 ja 12 tunnin työpäiviin, mutta eipähän tarvitse palata töihin kuin vasta kahden kuukauden päästä.

Aika härskiä retostella övereillä. Mitäs Albertille jätät? Viitoisenko vain, vaiko kuluneet nahkarukkaset?
 
Aika härskiä retostella övereillä. Mitäs Albertille jätät? Viitoisenko vain, vaiko kuluneet nahkarukkaset?
Millä övereillä? Kiky-leikkuri kävi tammikuussa ja leikkasi 12 tuntia liukumasaldosta. Seuraavat 12 lähtee heinäkuussa. Kiitos Sipilä!
 
Nykyisessä duunipaikassa oli 2018 osalta päätetty heittää vesilintua noilla KiKy-työajanpidennyksillä.

Aiemmassa paikassa niitä ei suoraan vähennetty saldoista, vaan KiKy-tunnit kirjattiin omalla aikamoodilla, joka ei kerryttänyt saldoja ja jolle tuntien kertymistä seurattiin erikseen. Saldojen seuraaminen oli järjestelmistä muutenkin hankalaa, eikä tehtyjen KiKy-tuntienkaan määrää nähnyt kuin ottamatta erikseen raportteja ulos.
 
Siis aivan turhiahan noi kiky-leikkaukset ovat toimistotyöläisillä. Tulet joka aamu vähän aikaisemmin ja juot aamukahvit. Siinä tulee kikytunnit täyteen vuoden aikana. Jossain tehtaalla on hieman eri juttu. Siellä oikeasti voidaan pitää koneet päällä tuntia pidempään 24 päivänä tai kolme ylimääräistä päivää.
 
Jossain tehtaalla on hieman eri juttu. Siellä oikeasti voidaan pitää koneet päällä tuntia pidempään 24 päivänä tai kolme ylimääräistä päivää.

Tai istua 6 minuuttia päivässä kiky-paskalla niinku se käytännössä menee.
 
Ylös