Tapahtumia & sattumuksia työssä & työpaikalla

No nyt kävi sen verran ikävästi, että tuo parikymppinen lähti, eikä tule takaisin, mikäli mulla on asiaan mitään sanottavaa. Ja onhan mulla. Tai oikeastaan ei ole enää, kun sanoin jo sanottavani. Tällä hetkellä joudunkin sitten työskentelemään kesätytön kanssa kahdestaan. Reilu 17-vuotias, enkelikasvoinen, ujohko neitokainen. Kylläpä harmittaa.

Voi toista. Koville ottaa. :wink:
 
Terve Tole. Mä ottaisin kerrosaterian ja paprikamajoneesin.

Kiitos.
 
Kiitos myötäelämisestä. Ehkä mä tästä joten kuten selviän sen pari viikkoa, mitä pitää ennenku kesäloma alkaa. Tiedän jo huomisesta sen verran, että on melkein koko talo tyhjänä ja luvassa muutenkin kiireetön päivä. Joudun siis viettämään aikaa neidon kanssa vielä enemmän mitä esimerkiks tänään. Onneks viikonloppu sentään on siinä hollilla, niin voi sitten sitä miettiä ja suunnitella, jos tulee aika pitkäks.
 
Siinä on naistyöntekijän pätevyysvaatimukset täytetty. Nätti + osaa olla hiljaa.

Kyllä vaan. Ja pelkkää bonusta sitten sellainen kaino hymy ja hiljainen hihittely, kun meikäläinen laittaa kuolemattomia viisauksia kehiin vanhemman valtiomiehen varmuudella. Jos olisin kalju päälaelta, niin olis just sellainen tilanne, missä sivuhiuksilla peittelisin hikistä kaljua silleen oikein nolosti. Ja jos olis musaa, kysyisin nuorekkaasti että "lähteekös se lyyli jytään?"
 
Minulla on ollut kesänä jos toisenakin apulaisena lukiolaistyttöjä.

Hieman rajoittaa meininkiä sekin, että ovat usein kollegoiden tyttäriä. :D


Plus se sivuhiuksilla peittely omalla kohdalla ja kaljamahan sisään vetely.
 
Täytyy kyllä myöntää, että vatsa sisään-rinta ulos -liikettä on tullut tehtyä muutaman kerran. Lisäks ryhti, niin seistessä ku istuessakin, on jostain syystä parantunut, eivätkä jalatkaan nouse pöydän kulmalle ku joskus ihan vahingossa. Kaikenlaista sitä onkin.
 
Moikka DW. Ikävä kyllä sulla ei riitä rahat siihen, mitä se kerrosateria tulis sulle maksamaan.

Siis, äijämeininkiä halusit ja otit hoitaakses autokaistan? Paljos se sitten sisältä tiskillä maksaa? Ja kuponki löytyy!

(tämä ajatus vaan heräsi ensin)
 
Hyvin lähti reissu käyntiin kun työkoneessa on joku bitlocker lukitus päällä. Toispa lentoemo jo kahvia, kun jäi aamupalat syömättä kotona.
 
Siis, äijämeininkiä halusit ja otit hoitaakses autokaistan? Paljos se sitten sisältä tiskillä maksaa? Ja kuponki löytyy!

(tämä ajatus vaan heräsi ensin)

Ai kuponki löytyy! No sittenhän ei mitään muuta ku jonoon.

En muuten muista koskaan nähneeni itseni ikäistä myyjää missään nykyaikaisessa pikaruokapaikassa. Ennen vanhaan nakkareilla toki, mutta sellaisia ei ainakaan täällä enää ole.

Kohta pitääkin mennä, vaikka työajan alkuun on vielä aikaa. Täytyy mennä varmistamaan että kaikki sujuu.
 
Ylös