Tapahtumia & sattumuksia työssä & työpaikalla

Vastailin väärin. Ei kai siinä muuta.

Miesystävä valittiin aikoinaan töihin myyntijohtajaksi sillä perusteella, että testin mukaan sopisi parhaiten yhteistyöhön toimitusjohtajan kanssa.

Ei sopinut ja palasi takaisin vanhaan työpaikkaansa. Sanoi että toimari oli vaikein ihminen, kenen kanssa on koskaan työskennellyt.
 
No se kertoo jo paljon jos pitää testillä selvittää kuka tämän mulkun kanssa voi tulla toimeen.
 
Miesystävä valittiin aikoinaan töihin myyntijohtajaksi sillä perusteella, että testin mukaan sopisi parhaiten yhteistyöhön toimitusjohtajan kanssa.

Ei sopinut ja palasi takaisin vanhaan työpaikkaansa. Sanoi että toimari oli vaikein ihminen, kenen kanssa on koskaan työskennellyt.

Mutta sopi parhaiten kaikista hakijoista. Tosin sekään ei riittänyt?
 
Mutta sopi parhaiten kaikista hakijoista. Tosin sekään ei riittänyt?

Kyllä kuulemma jäi sellainen maku, että ei testikään kyllä ihan totuutta kertonut.

Nykyiseen tj-virkaan tippui pois ennen pällitestejä, mutta sitten finaaliin päässeet oli pällitestissä vissiin epäonnistuneet. Oltiin silloin just Kalmarissa, kun rekrytointifirma soitti ja pyysi pällitestiin ja haastatteluun uudestaan (oli jo pudotettu siis jo pois aiemmin).

Siitä se sitten lähti.
 
Siirtynit uuteen tehtävään vanhana työntekijänä?
Kyllä.

Onni saattaa olla se, että olen tuotannon töissä. Tuotannossa on kuitenkin enemmän tai vähemmän jatkuva resurssipula.

Mutta sittenhän sen näkee kun päätöksiä tulee.
 
Kyllä.

Onni saattaa olla se, että olen tuotannon töissä. Tuotannossa on kuitenkin enemmän tai vähemmän jatkuva resurssipula.

Mutta sittenhän sen näkee kun päätöksiä tulee.

Meillä saattaa olla juuri päinvastoin. Tuotanto lopetetaan ja loput sitten sovitetaan puolittuneeseen liikevaihtoon.
 
Meillä saattaa olla juuri päinvastoin. Tuotanto lopetetaan ja loput sitten sovitetaan puolittuneeseen liikevaihtoon.
Alasta johtuen tuotannon alasajosta ei sentään liene pelkoa. Mutta kaukana tuotannosta olevana konttorilaisena olisin vielä enemmän huolissani.
 
Nyt mä käsitin: "amppari" on tietenkin ampumaharjoitukset :idea:
 
Ylös