Tapahtumia & sattumuksia työssä & työpaikalla

Olitko sä se, joka väitti, ettei koskaan ole nähnyt seisokkiaan, koska hetki sen jälkeen, kun se alkaa esittää elonmerkkejä, sulta menee aina taju?

Ei ole ensimmäinen kerta. Burb, kun on aina kertonut huonosta verenpaineestaan ja joka seisokki on aina tainnuttanut hänet. Nätti orava kävi hänen parvekkeellaan ja hän pyörtyi. Emme löytäneet hänestä mitään vikaa mutta oravalla oli joku kihlasormus hampaissa ja sekös raivostutti, että ei koskaan päässyt naittamaan ja kutsui aina oravaa ovelilla unilääkkeillä ja Burb söi ne eikä tarvitse sinistä viagraa, kun hänellä unen aikana aina seisotuttaa.
 
Työtyytyväisyyskyselyssä historiallisen kehno tulos.

Kyselyn tulos tuntuisi peilaavan päivittäistä todellisuutta melko hyvin.
 
Työtyytyväisyyskyselyssä historiallisen kehno tulos.

Kyselyn tulos tuntuisi peilaavan päivittäistä todellisuutta melko hyvin.
Vajaa kaksikymmentä vuotta tuli noin ja meidän tiimille tuo ehdittiin julkistaa vähän ennakkoon. Sen jälkeen koko kysely kaikkine tiedottamisineen haudattiin :o
 
Suomen tietoviisas- finalisti kävi voittamassa tänään visani. Kehui kysymyksiä ja sanoi varastavansa niistä muutaman omaan visaansa. Eipä siinä.
 
Suomen tietoviisas- finalisti kävi voittamassa tänään visani. Kehui kysymyksiä ja sanoi varastavansa niistä muutaman omaan visaansa. Eipä siinä.
Jotain on siis tehty oikein, sulka hattuun.

Tosin, olisihan se tietoviisas voinut vaikka tuopposen tarjota, ettei ihan varastamiseksi olisi mennyt.
 
Suomen tietoviisas- finalisti kävi voittamassa tänään visani. Kehui kysymyksiä ja sanoi varastavansa niistä muutaman omaan visaansa. Eipä siinä.

Allekirjoitan väitteen. Usein pubivisoissa vaikeustaste on joko "Nimeä Uzbekistanin pääministerit ja järjestä heidät pituuden mukaan", tai "Nimeä suomen rajanaapurit".
Olet löytänyt visoissasi hyvän kullitetun keskitien. Ja kysymykset ovat pitkälti aina mielenkiintoisia. Se on paljon se.
 
Näissä forumin visoissa huomannu ite kuinka vaikeeta on sopivan haastavien kyssärien teko.
 
Ylös