Troy
Well-known member
Erään kerran meinasi sattua niin, että olin joutua työttömyysuhan alaiseksi. Menin kuitenkin heti töihin.
Toisen kerran (90-luvun lamassa) olin myös joutua työttömäksi, menin kuitenkin heti uhan konkretisoituessa opiskelemaan, joten ei ole työttömyysajoilta juurikaan tapahtumia tahi sattumuksia kerrottavaksi.
Jotenkin etäältä joudun tätä hommaa katselemaan nyt hei.
Ylihuomenna tulee yksi nuori koijari työhaastateltavaksi. Työttömänä tällä hetkellä.
Saapa nähdä onko kaverista pelastamaan itseään, vaiko ei. Positiivisin odotuksin kuitenkin kohti torstaita.
Voi olla niin että hahmo PP saattaa hyvinkin ehkäpä lähennellä kusipäisintä tyyppiä mitä ikinä mielessään kukaan on kakkosnelosista ajatusrakennelut. Tai siihen suuntaan ylimielisen törkeää. Huvikseen tai sattumalta. Mutta jatkuvaahan tämä on.