No niin, pitemmät arviot.
2. Luksustalo
Koska kyseessä on suunnittelukilpailu (eikä esim. kuinka-hyvin-osaan-käyttää-sketchupia-kilpailu), tämä täytyy nostaa ykköseksi. Eniten uusia, omaperäisiä ja luovia ratkaisuja. Toki mennään kikkailunkin puolelle, mutta sehän ei ollut kiellettyä, kun tavoitteena on nimenomaan voitto, eikä käytännön toteutus. Jonkin verran toisto vaivaa, erityisesti puolikaariportaikkojen määrässä. Paljon yksityiskohtia, joissa riittää tutkittavaa.
3. Lomakylä
Tämä on sitten jokseenkin päinvastainen projekti edelliselle. Ammattitaidolla pienintä yksityiskohtaa myöten suunniteltu ja varmasti käytännössä sellaisenaan toimiva ja toteutuskelpoinen, mutta sitten se omaperäisyys on kortilla. Järven puolen opiskelija-asuntolamaiset portaikot hauska yksityiskohta. En ajatellut, että sisätilat edes kuuluisivat kilpailun piiriin.
4. Urheilupuisto
No juu, tämä ei ehkä ole ihan sitä mitä talonsuunnittelukilpailulta haettiin ja lisäprojektihan tämä olikin. Plussaa kuitenkin toteutuksesta ja yksityiskohdista.
5. Omakotitalo
Taas palataan käytännönläheisyyteen. Harkittua ja pikkutarkkaa työtä, muttei säväytä omaperäisyydellään. Sisätilat vaikuttavat ylellisemmiltä kuin ulkokuori antaisi odottaa. Oletan tämän johtuvat valituista väreistä. Vihreä sekä ulkoseinässä että varsinkaan vaaleampana sisätiloissa ei saa minulta plussaa. Pihapiirin muu "kalustus" näyttää hieman sinne tänne heitellyltä.
6. Linna
Jotain ihan muuta. Historianharrastajana peukutan tälle ajatustasolla, mutta toteutus on (kuten selityksessäkin todetaan) helpohko ja siksi tylsähkö. Linnoista tekee kiinnostavia juuri yksityiskohdat ja eri aikoina rakennetut rönsyilyt alkuperäisestä suunnitelmasta. Muotopuhdas on siis tässä tapauksessa haukku. Ilmalaiva?
7. Omakotitalo isolla autotallilla
Rinnetonttiongelma on hauskasti ratkaistu järeällä tavalla. Tulee mieleen Jerusalemin temppeli, jossa tiettävästi oli tuollainen jättimäinen terassi, jolla itse temppeli sijaitsi. Myös talossa on irtauduttu perinteisestä laatikkomuodosta. Tätä - kuten kakkostakin - vaivaa tietty monumenttimaisuus, l'art pour l'art.
8. Hirsitalo
Suunnittelu ja lopputulos selkeydessään tyylipuhdas ja hiottu. Ei krumeluureja ja kikkailuja, vaan ajatus ja sen toteutus. Itse kyllä jotenkin näkisin hirsipylväät tukemassa ylemmän kerroksen parveketta. Sinällään onnistunut grillikota ei tyyliltään oikein sovi samaan pihapiiriin massiivisen hirsihuvilan kanssa, eikä tonttia ole ajateltu yhtään pihapiiriä edemmäs. Ilmeisesti tuonne patikoidaan.
9. Perustalo
Otettu rohkeasti vähän jyrkemmän rinnetontin haaste vastaan ja lähdetty kasaamaan asuntoa ylöspäin eikä sivusuuntaan. Yksityiskohtien puute ja keskeneräisyyden vaikutelma kuitenkin haittaavat vaikutelmaa. Sillä terassilla/parvekkeella, jolla olisi katto, ei sitten ole kaidetta. Pienen lipan olisi tuohon alimpaankin voinut kenties laittaa. Idealle kuitenkin tunnustus.