Toivotko Kreikan lähtevän eurosta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Antsa Rieppo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Mielestäni Kreikan tulisi euron suhteen


  • Äänestäjiä yhteensä
    26
Kaikki tietää sen, että Kreikan tilanne vetää sanattomaksi. Kyllähän Kreikan tilanne on vähän kuin antaisi tekohengitystä päivästä toiseen.

Toivon Kreikan eroa ja toivon heille kaikkea hyvää oikeasti, erityisesti tavallisille kansalaisille, jotka joutuvat maksamaan entisten valtion johtajien härskistä korruptiosta ja härdelleistä.
 
Kaikki tietää sen, että Kreikan tilanne vetää sanattomaksi. Kyllähän Kreikan tilanne on vähän kuin antaisi tekohengitystä päivästä toiseen.

Toivon Kreikan eroa ja toivon heille kaikkea hyvää oikeasti, erityisesti tavallisille kansalaisille, jotka joutuvat maksamaan entisten valtion johtajien härskistä korruptiosta ja härdelleistä.

Kyllähän kansa itsekin on tottunut siihen, että toimitaan ilman kuittia. Suuntaan jos toiseen. Niin tavarasta kuin palveluista.

Eipähän tuolla ole piraattituotteiden myyminenkään ihan viranomaisten silmien alla mitenkään paheksuttavaa.
 
Kyllähän kansa itsekin on tottunut siihen, että toimitaan ilman kuittia. Suuntaan jos toiseen. Niin tavarasta kuin palveluista.

Eipähän tuolla ole piraattituotteiden myyminenkään ihan viranomaisten silmien alla mitenkään paheksuttavaa.
Yhdyn siihen, että kyse ei ole pelkästään johtajista. Kyse on myös siitä, että kansa oppinut väärille tavoille mm. veronkierto.

Ja tosiaan toivon Grexitiä. Ei tuosta hommasta muuten näytä tulevan mitään.
 
Ei kai tässä oikeasti ole enää muita vaihtoehtoja kuin ulospotkiminen euroalueelta, samantien ehkäpä koko EU:sta. Kansaa toki käy sääliksi, mutta itsepähän ovat päättäjänsä valinneet.

Kukas sitten seuraavaksi? Italia, Espanja, Portugali?
 
En toivo lähtevän, vaan laittavan nyt asiansa kuntoon kovalla kädellä. Apua varmasti saavat, jos sen hyväksyvät.
 
Niin, tässä kysyttiin että mitä toivon. Mun toiveella tuskin on painoarvoa ja se mitä käytännössä on enää mahdollista on sitten ihan eri asia. Tämä oli Ikäänkuin kirje joulupukille.
 
Kreikalla on näköjään melko hankala käytännön ongelma.

Oravannahat käyttöön, jos ero eurosta toteutuu kuten hallitus haluaa.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1435804627875.html
Kreikan ero eurosta on lähempänä kuin koskaan. Jos maa joutuu palaamaan omaan valuuttaansa, se joutuu hankkimaan keinot sen painamiseksi.
Euromaat odottavat kuumeisesti Kreikan sunnuntaisen kansanäänestyksen tuloksia. Kyseenalaisessa ja vaikeasti ymmärrettävässä vaalissa kysytään, pitäisikö Kreikan hyväksyä velkojien vaatimukset. Samaan aikaan maan vasemmistohallitus neuvottelee uutta lainaohjelmaa.

Pääministeri Alexis Tsiprasin hallitus ohjaa kansaa äänestämään ”oxi”, ei. Jos Kreikka kieltäytyy, lopputuloksena voi olla ”Grexit”, Kreikan euroero.

Kreikan valtiovarainministeri kommentoi Australian yleisradiolle ABC:lle, ettei maa ainakaan vielä pysty painamaan valuuttaa, jos maa joutuu palaamaan drakmaan. Maalla ei ole siihen painoja.

– Kapasiteettia ei ole, valtiovarainministeri Yanis Varoufakis sanoi ABC:lle.

Kreikka hävitti kaikki rahapainonsa vuonna 2000, eli vuotta ennen liittymistään euroon. Varoufakis sanoo, että se oli osa sitä, että ”rahaliitto on peruuttamaton”.

Kreikalta erääntyi yli puolentoista miljardin euron lainalyhennys tiistaina. Kreikan mukaan kansanäänestyksessä on kyse lainaehdoista, johtavat euromaat kuten Saksa ja Ranska ovat kuitenkin tulkinneet, että kyseessä on äänestys, haluaako maa pitää euron vai ei.
 
Niin, tässä kysyttiin että mitä toivon. Mun toiveella tuskin on painoarvoa ja se mitä käytännössä on enää mahdollista on sitten ihan eri asia. Tämä oli Ikäänkuin kirje joulupukille.

Missä kysyttiin mitä toivottiin?:doubtful:

Kysyttiin mitä tulisi tehdä.
 
Toivottavasti lähtee eurosta, koska sillä ei ole siinä jatkossakaan menestymisen edellytyksiä. Eikä muilla halua vipata jatkuvasti.

Valuuttoja on tuhansien vuosien aika tullut ja mennyt ripeään tahtiin. Ei se ole mikään ylitsepääsemätön ongelma nykymaailmassakaan.
 
Kyllähän tuo nyt siltä haiskahtaa että ainut pätevä pitkän tähtäimen ratkaisu on grexit, pohjakosketus, elämän oppitunti ja ehkä uusi nousu.
Enämpi siinä on elpymisen toivoa kuin iän kaiken hengityskoneen päässä henkihieverissä pitämällä.

Moni kreikkalainen siinä kärsii molemmissa vaihtoehdoissa, sille ei vaan mahda minkään. :dunno:

Edit: Ja ne meidän rahat.. mie tiesin jo heti kättelyssä ettei centtiäkään niistä saada takaisin, joten anti olla. Kunhan ei enää enempää kaadettais pohjattomaan kaivoon..
 
Viimeksi muokattu:
Grexitiäkin uudempi uudissana on vielä grecident, vahingossa putoavat eurosta. Mutta tuossa keväällä Etelä-Euroopassa pohdin, että kuinkahan helvetin rikas maa Suomi olisikaan, jos meilläkin olis Etelä-Euroopan maiden kaltainen ilmasto, turismitulot, kasvukausi ja lyhyt maayhteys Keski-Euroopan suurille tehtaille. Aika pohjalta on Suomessakin sotien jälkeen lähdetty ja aika paljon jotain paremmin tehty kuin lämpimissä maissa.

Jospa edessä onkin grexplosion. Räjähtää ilmaan koko pläntti.
 
Mutta tuossa keväällä Etelä-Euroopassa pohdin, että kuinkahan helvetin rikas maa Suomi olisikaan, jos meilläkin olis Etelä-Euroopan maiden kaltainen ilmasto, turismitulot, kasvukausi ja lyhyt maayhteys Keski-Euroopan suurille tehtaille. Aika pohjalta on Suomessakin sotien jälkeen lähdetty ja aika paljon jotain paremmin tehty kuin lämpimissä maissa.

Mutta jos ei olisi ollut tarvetta tehdä niiin paljon ja hyvin niin olisiko niin tehty.
 
Ylös