28.3
Koulun jälkeen puntille 70 minuutiksi. Tavanomainen rinta- ja ojentajatreeni, eli penkit ja pari muuta liikettä. Lopuksi alaselkäpenkkiä, ja vatsat vatsalaudalla ja jalkoja nostellen. Alussa oli hieman nuutunut olo, kuten monesti koulupäivän jälkeen, mutta hyvin läks kulkemaan, varsinkin kun salille tuli yks tuttu, varsin nätti tytsi. Tuli treeniin ihan uutta puhtia, vieläkun keksis jonkun hyvän puheenaiheen hänen kanssa.

:jaska:
Illalla oli vähän nuutunut olo, mutta lähin silti lenkille, ja oli kyllä täysin oikea ratkaisu. Helevetin hyväntuntuinen lenkki, vaikka keli oli raskas ja petollisen liukas teille sataneen lumen takia. Joutui keskittymään että askel iskee enemmän suoraan alas kuin taaksepäin, koska muuten aina liukastui hieman - ja sehän kuluttaa energiaa. Kuitenkin, tultiin kokoajan kovaa ja lopussa pystyi vielä kiristämään, ja aikakin on todella hyvä olosuhteet huomioiden. Tällästen fiilareiden takia tätä touhua tehdään ja jaksaa lähteä uudestaan. :thumbup:
exe.time 49.54
avr hr 158
kcal/fat% 817/40
Aika olisi ollut vielä hieman parempi, koska pysähdyin kerran kaivamaan pikkukiven pois jalan alta, joka painoi ikävästi. Siinä meni ehkä 30 sekkaa ja vieläpä sotki rytmin.
Knoukkari,
ostin suosittelemasi Juoksijan, ja ihan kannattavalta ostolta vaikuttaa, vaikken kaikkea ole edes ehtinyt lukea. Lehdessä olleen "Tukeva kenkä askeleen esteenä" jutun innoittamana seurasin mun askelta, jonka totesin tulevan maahan koko jalkapohjalla, kuten jutun kirjoittaja väittää "olettua useammalla tulevan". Joten jutun mukaan mä tarvitsisin taipuisat juoksukengät, enkä mitään ylituettuja. Sen takia siis noi ikivanhat tuntuu toimivan niin hyvin, on ainakin tarpeeksi löysät jo
