Trumppi, Puuttini ja meijän Sipilä

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Obama varoitellut Trumppia Flynnistä.

Obama varoitti Trumpia Flynnistä

Yhdysvaltain entinen presidentti Barack
Obama varoitti Donald Trumpia heti
vaalien jälkeen, ettei hänen
kannattaisi nimittää Michael Flynniä
turvallisuusneuvonantajakseen.

Asiasta ovat kertoneet nimettöminä
pysytelleet Obaman entiset avustajat.

Trumpin hallinto ei ole suoranaisesti
vahvistanut tietoa. Trumpin tiedottaja
kuitenkin myönsi, että Obama oli
puhunut Flynnistä negatiiviseen sävyyn.

Flynn joutui eroamaan Trumpin
turvallisuusneuvonantajan tehtävistään
helmikuusssa, koska hän oli salannut
yhteytensä Venäjän suurlähettilääseen.
"Venäjä saattoi kiristää Flynnia"


Entinen vt.oikeusministeri Sally
Yates on ollut senaatin kuultavana
mahdollisista Venäjä-kytköksistä.

Yatesin mukaan hän oli huolissaan
siitä, että venäläiset saattoivat
kiristää Michael Flynnia.

Michael Flynn toimi Valkoisen talon
turvallisuusneuvonantajana presidentti
Donald Trumpin hallinnon ensimmäisinä
kuukausina. Hän joutui eroamaan
helmikuussa epäiltyjen Venäjä-kytkösten
vuoksi.

Kuulemisen järjestää senaatin komitea,
joka tutkii Trumpin kampanjan
mahdollisia yhteyksiä Venäjään.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
No nyt löysi vakka kantensa. Mun mielestä osui kohdilleen.

Martti Ahtisaari luopuu konfliktinratkaisujärjestö CMI:n johtajuudesta - tilalle nousee Alexander Stubb

Nobel-palkittu presidentti Martti Ahtisaari lopettaa perustamansa konflintinratkaisujärjestön johtajana ja ehdottaa seuraajakseen ex-pääministeriAlexander Stubbia (kok).

Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008 voittanut presidentti Martti Ahtisaari luopuu puheenjohtajuudesta perustamassaan konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiativessa (CMI). Seuraajakseen Ahtisaari ehdottaa ex-pääministeri, kansanedustaja Alexander Stubbia (kok).

Ahtisaari perustelee ratkaisuaan halulla keskittyä aiempaa enemmän rauhantyön tukemiseen CMI:n neuvontantajana ja asiantuntijana.

Ahtisaari on toiminut CMI:n puheenjohtajana 17 vuotta sen perustamisesta lähtien.

- Kesäkuussa 80 vuotta täyttävä Ahtisaari kokee, että nyt on hyvä hetki siirtää puheenjohtajan tehtävät eteenpäin, järjestön tiedotteessa kerrotaan.

- Minulle on vastedeskin tärkeintä, että CMI jatkaa työtään yhtenä maailman arvostetuimmista rauhanvälitysorganisaatioista”, Ahtisaari sanoo tiedotteessa.

CMI:n mukaan Stubbin pitkä kokemus polisiikan johtotehtävistä, kansainväliset verkostot ja ymmärrys uuden sukupolven vaikuttamistyöstä tekivät hänestä parhaan vaihtoehdon uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi.

- Hallituksen puheenjohtajuus on minulle suuri kunnia. CMI:n rauhanvälitysosaaminen on maailman huippua. Lähden nöyränä oppimaan uutta alasta, jota kohtaan tunnen suurta mielenkiintoa. Olen aina ollut sitä mieltä, että suomalaiset ovat rauhanvälittäjinä maailman parhaimmistoa, Stubb sanoo tiedotteessa.

Hän aikoo jatkaa työtään kansanedustajana.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201705092200127469_pi.shtml
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Aamun teksti-tv:n antia.

Tässä on pientä ristiriitaa ilmassa, mielessäni, kun Trumppia tutkiva virkamies potkitaan Trumpin puolesta pois.

Trump antoi potkut FBI:n pomolle


Presidentti Donald Trump on erottanut
FBI:n johtajan James Comeyn.

Erottaminen on herättänyt laajalti
tyrmistystä, sillä FBI tutkii
parhaillaan Trumpin
presidenttikampanjan ja Venäjän
mahdollisia kytköksiä.

56-vuotias Comey ehti toimia FBI:n
johtajana syyskuusta 2013 alkaen.
Presidentti Obama nimitti Comeyn FBI:n
johtoon. Toimikauden oli tarkoitus
kestää 10 vuotta.

Trumpin mukaan Comey ei ole pitkään
aikaan johtanut tehokkaasti FBI:n
toimistoa.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Tällaiseen ilkkumiseen voisi vastavetona käydä juhlimassa Moskovassa Raatteentien motin laukeamisen vuosipäivää.

Voitonpäivän kulkueita Suomessa


Suomessa on järjestetty tiettävästi
ensi kertaa voitonpäivän marsseja.

Venäjän tärkeä juhla pidettiin aamulla
Kirkkonummen Porkkalassa. Toinen kulkue
lähti illalla Helsingissä Sibelius-mo-
numentilta Pyhän Nikolauksen kirkolle.

Kahdelle marssille osallistui arviolta
yhteensä noin 150 Suomessa asuvaa
venäläistä, joiden omaisia taisteli
toisessa maailmansodassa. Suomessa
tilaisuuksia on julkisuudessa
kommentoitu varovaisen skeptisesti.

Venäjällä vuosittain 9. toukokuuta
pidettävänä juhlapäivänä muistetaan
natsi-Saksasta saavutettua voittoa.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Alunperin huhuiltiin Tuomiojan ja Niinistön kinaavan, mutta eiköhän siellä persut ja kepu ole taas eri mieltä.

Puolustuskiistassa onkin ministereitä


Ylen tietojen mukaan puolustusselonteon
lauseista käydään kulisseissa vääntöä.

Nimettömänä pysyvien kansanedustajien
mukaan ulkopolitiikan linjasta on
kiistaa ministerien tai ministeriöiden
ja kansanedustajien välillä.

Iltalehti kirjoitti lauantaina, että
presidentti Sauli Niinistö ja eduskunta
olisivat eri mieltä siitä, onko Suomi
EU-maiden ja Naton rintamassa tukemassa
Baltiaa sotilaallisesti.

Presidentti Sauli Niinistö kiisti
nopeasti väitteen henkilökohtaisesta
konfliktista ex-ulkoministeri Erkki
Tuomiojan kanssa. Samoin teki Tuomioja.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Aamun teksti-tv:n antia.

Tässä on pientä ristiriitaa ilmassa, mielessäni, kun Trumppia tutkiva virkamies potkitaan Trumpin puolesta pois.
Kyllä on oikea oikeusvaltio :thumbfh: Pitäisi saada estettyä moinen ihan jo yleisen uskottavuuden takia :nope:

Ei jatkoon, eikä levittämään demokratian ilosanomaa ympäri maailmaa :thumbdown
 

Ernst Stavro Blofeld

Well-known member
Liittynyt
25.3.2017
Viestit
274
Sijainti
Canned
Donald J. Trumpin presidenttikauden jälkeen sitä kaiveltavaa vasta löytyykin :)

Kaikki hommat oli "easy", "it's going to be so easy" etc. kampanjan aikana - yllättäen presidenttikaudella onkin kuulunut "no one knew that healthcare would be so complicated", "After listening for 10 minutes, I realised it's not so easy," the president said. "I felt pretty strongly that they had a tremendous power over North Korea. But it's not what you would think".

Nato oli kampanjan aikaan täysin aikansa elänyt instituutio - sitten se ei ollutkaan enää sitä :) Näitä esimerkkejä on aivan liikaa ja kaikkihan näistä ovat kuulleet kuitenkin.

Aivan k ä s i t t ä m ä t ö n äijä kaikin puolin.
 
Viimeksi muokattu:

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24203
Sijainti
lappeen Ranta
Koomikoilla on aika helpot ajat nyt kyllä. Bill Maherin juttuja tulee youtubessa seurailtua.
 

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Trumpin twitteri on hauskaa seurattavaa. Mies ei osaa edes kirjoittaa englantia oikein. Vittu mikä idiootti.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Putinilla on ihan hyvät SS-joukot, jos nimilistan viemisestä valtakunnansyyttäjälle pidätetään mielenosoittajana.:rolleyes:

Venäjän poliisi pidätti aktivisteja


Venäjän poliisi pidätti torstaina viisi
aktivistia Moskovassa, kun he yrittivät
toimittaa valtakunnansyyttäjälle
nimilistoja sen puolesta, että
homoseksuaalien pidätykset ja murhat
Tshetsheniassa tutkittaisiin
.

Heidät vapautettiin myöhemmin
iltapäivällä.

Poliisin mielestä kysessä oli luvaton
mielenosoitus.

Venäläinen sanomalehti Novaja Gazeta
uutisoi maaliskuun lopussa, että yli
sata homoseksuaalia miestä olisi otettu
kiinni ja kidutettu Tshetsheniassa.
Ainakin kolme olisi tapettu
.
 

Örfil

Guest
Bildt summaa hyvin viimeiset reilut kymmenkunta vuotta Venäjän "menestystarinaa".

Putin haluaisi varmasti tulla muistetuksi historiassa johtajana, joka otti Krimin takaisin. Se jää nähtäväksi - Krimin tapaus on yhä auki, Bildt kirjoittaa.

Vladimir Putin on hänen mukaansa kuitenkin "menettänyt kaiken muun".

– Naton joukkoja sijoitetaan Baltian maihin ja Puolaan. Puolustusmenot nousevat ympäri Eurooppaa. Georgia sai juuri viisumivapauden EU-alueelle. Jopa Valko-Venäjä on alkanut käydä levottomaksi, Bildt listaa.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/ruotsin_pm_bildt_putin-65291

Kaikella on hintansa. Krimin hinnasta tuli ääretön, kaikki kaverit män.
 

Ernst Stavro Blofeld

Well-known member
Liittynyt
25.3.2017
Viestit
274
Sijainti
Canned
Bildt summaa hyvin viimeiset reilut kymmenkunta vuotta Venäjän "menestystarinaa".




http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/ruotsin_pm_bildt_putin-65291

Kaikella on hintansa. Krimin hinnasta tuli ääretön, kaikki kaverit män.
Bildtillä on hieman omaa egoa mukana näissä hänen sanomisissaan :) Onhan tuossa Bildtin sanomisissa osa totuutta toki mukana, mutta hänellä on ollut tapana kuvitella kovin suuria itsestään eivätkä hänen omat hommansa / sanomisensa ole olleet aina suuria menestyksiä.

Bildt was described in leaked United States documents as thinking he has more power and influence than he really has and was called a "medium size dog with big dog attitude". The US president George W. Bush was advised before a meeting to "play on Bildt's desire to operate at a high level" and to pretend to be impressed by his previous international assignments.
 
Viimeksi muokattu:

Örfil

Guest
Voi helvetti :D Veikkasin väärin, olin nimittäin tasan varma että eräs toinen henkilö tulee ja postaa jotain Bildtin persoonasta, ei tietenkään itseasiasta, mutta hävisin itse itselleni vedon.

Mulla oli tässä eräs toinen juttu siltä varalta odottamassa postausta, mutta se ei nyt sovikaan tähän koska tuon "mutku usa" -tyylin viestin postaaja oli eri.
 

Ernst Stavro Blofeld

Well-known member
Liittynyt
25.3.2017
Viestit
274
Sijainti
Canned
Voi helvetti :D Veikkasin väärin, olin nimittäin tasan varma että eräs toinen henkilö tulee ja postaa jotain Bildtin persoonasta, ei tietenkään itseasiasta, mutta hävisin itse itselleni vedon.

Mulla oli tässä eräs toinen juttu siltä varalta odottamassa postausta, mutta se ei nyt sovikaan tähän koska tuon "mutku usa" -tyylin viestin postaaja oli eri.
Laita nyt ihmeessä se juttusi muidenkin ihmeteltäväksi kun kerran ajatuksenjuoksusi on noin perverssi :)

Pointti tuosta Bildtin "persoonasta" liittyy kyllä asiaan varsin hyvinkin: väitätkö siis, ettei Bildtillä ole ollut tuota egoilua missään välissä? Tämä eittämättä vaikuttaa siihen miten hänen kirjoituksiaan pitää tulkita ja miksi hän kirjoittaa tietyistä asioista sillä tavalla kuin kirjoittaa.

Sinulla nyt varmasti on tähänkin vastaus olemassa, joten odotan sitä mielenkiinnolla.
 
Viimeksi muokattu:

Örfil

Guest
Josko puhuttaisiin tuosta aiheesta, eikä Bildtin persoonasta. Voit tehdä vaikka oman toikin aiheesta.

Alan epäilemään että tässä on erään henkilön paluuyritys forumille kyseessä?
 

Ernst Stavro Blofeld

Well-known member
Liittynyt
25.3.2017
Viestit
274
Sijainti
Canned
Josko puhuttaisiin tuosta aiheesta, eikä Bildtin persoonasta. Voit tehdä vaikka oman toikin aiheesta.

Alan epäilemään että tässä on erään henkilön paluuyritys forumille kyseessä?
Saat epäillä aivan vapaasti mitä haluat. Suosittelen myös foliohattua korvapuustin ympärille varmuuden vuoksi :)

En viitsi tämän viestin jälkeen tästä asiasta kirjoittaa, jos et kerran mitenkään kykene ymmärtämään sitä miten Bildtin "persoona" saattaisi vaikuttaa tähän aiheeseen sekä siihen miten ja miksi Bildt kirjoitti asiasta.

Artikkelissa käytetään sanoja: "Bildtin näkemyksen mukaan...", "...hänen mukaansa.." "Carl Bildt ryöpyttää Venäjän presidentti Vladimir Putinia kovin sanoin Washington Postin mielipidekirjoituksessaan."

Eli on ihan OK että sinä linkität mielipidekirjoituksen, mutta sitä mielipidekirjoitusta ei saa kritisoida ottamalla huomioon Bildtin historiaa ja toimintatapoja? (Mutta kun sinä kirjoitat "persoona", niin sitten siitä ei saa kirjoittaa.)

Kivat shakkipelit sinulle pulujen kanssa ystäväiseni :)

(Ei tarvitse vastata tähän - eli jatkakaa sitten aiheesta kun aiheeseen vaikuttavista asioista ei saa jutella)


Lisäys: "En muuten ole sitten sitä mieltä, että Putinin toimet ovat olleet mitenkään menestyksekkäitä tai oikeita. Pitää vaan myös muistaa se, että häntä kohtaan kirjoitettua kritiikkiä voi myös kritisoida. Putinin tekemisiä saa ja pitääkin kritisoida, ja ihan samalla tavalla häntä kritisoivia voi kritisoida. Jos joku sanoo että kirjoitan jonkun "persoonasta", niin miten tuo olisi pitänyt tuoda esille, että Carl Bildtillä on hieman ollut tuota egomaniac-vikaa ja tämä eittämättä määrittelee osittain sen miten hän kirjoittaa ko. asiasta.

Tämä oli se pointti mitä tuossa yritin tuoda esille ilmeisen heikosti kun se niin väärin osattiin taas ymmärtää."

Örfil, sinulla on muuten varsin mielenkiintoinen lähestymistapa asiakeskusteluun kun tarkoituksellisesti rakentelet "set-upin" johon sinulla on jo vastaus kirjoitettuna valmiiksi. Sitten odottelet vesi kielellä, että pääsisit jo vastaamaan ja tällä vielä kerskutaan.

Eikä tässä vielä kaikki: epäillään vielä kaupan päälle joksikin toiseksi kirjoittajaksi :)

Siis ihan oikeasti?

Todella asiallista toimintaa.
 
Viimeksi muokattu:

Örfil

Guest
Bildtin persoonalla ei ole mitään tekemistä noiden Putinin Venäjän temppujen kanssa. Ne ovat tapahtuneet ja tulevat tapahtumaan Bildtistä huolimatta.

Se että joku sanoo pallon olevan pyöreä, ei tee siitä soikeaa siksi, että sanoja ei miellytä kuulijaa syystä tahi toisesta.

Tässä pointti oli se, että Putin on maksanut todella kovan hinnan Krimistä ja homma on lähtenyt urille, jota eivät takuulla odottaneet. Piste. Bildt persoonana ei tähän kuulu yhtään mitenkään.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Mahtaako tämä FBI:in tutkinta Venäjä-kytköksistä vähän hillitä Trumppaa, sillä nämä ajatukset Venäjän suhteiden suhteen olisivat melkoinen 'todiste' että USA:n presidentti on täysin Putinin talutusnuorassa.

Elina Lepomäki: Trump suunnitteli synkkää diiliä - "Suomella aito riski jäädä pelinappulaksi"


Muun muassa Yhdysvaltain kongressissa, Pentagonissa ja turvallisuuspolitiikan ajatuspajoissa tänä keväänä amerikkalaiseen keskusteluun perehtynyt puolustusvaliokunnan jäsen Elina Lepomäki (kok) arvioi, että Suomella on "aito riski jäädä pelinappulaksi maailmanpolitiikan näyttämölle".

Lepomäen mukaan Yhdysvalloissa ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskusteluun ja johtamiseen osallistuvilla henkilöillä on vahvasti yhtenevä käsitys siitä, että Washingtonissa käytiin loppu- ja alkuvuodesta ennen Donald Trumpin virkaanastumista kulissien takana neuvotteluja "suuresta diilistä".

Lepomäen mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saattaa pyrkiä kautensa aikana edelleen liennytykseen, vaikka Venäjän kanssa tekeillä ollut suuri "diili" ei tulisi enää liittovaltion poliisin FBI:n Venäjä-tutkinnan myötä kyseeseen.

- Lista on synkkää luettavaa. Pakotteiden purkaminen, Naton vetäytyminen Baltiasta ja Itä-Euroopasta ja Krimin hyväksyminen osaksi Venäjää olisivat legitimoineet Venäjän aggressiivisen politiikan ja horjuttaneet maailmanjärjestystä, Trumpia häilyväksi presidentiksi kutsuva Lepomäki sanoo.

Lepomäen mukaan kongressi ja sittemmin nimitetty ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto olisivat voineet olla joka tapauksessa Yhdysvaltojen ja Venäjän "suurta diiliä" vastaan, mutta Lepomäen mukaan on merkittävä signaali, että Yhdysvaltain presidentin johdolla ylipäätään käydään neuvotteluita Venäjän kanssa.

- Jos yksikin sen listan elementeistä pitäisi paikkansa, niin puhutaan Suomen näkökulmasta tietenkin erittäin vakavista asioista.

"Ei varaa jäädä yksin"

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kuvaillut Suomen turvallisuusasemaa kokonaisuudeksi, joka seisoo neljän pilarin varassa, joita ovat oma uskottava puolustuskyky, läntiset kumppanuudet, hyvä yhteistoiminta Venäjän kanssa sekä YK ja muut kansainväliset yhteisöt.

- Se (neljän pilarin politiikka) ei ole riittävää, meillä ei pitäisi olla varaa jäädä konfliktin hetkellä yksin, Suomen Nato-jäsenyyttä kannattava Lepomäki haastaa.

Jos Suomi pitää muodollisesta liittoutumattomuudesta kiinni ja jos esimerkiksi Baltian alueella syttyy konflikti, niin Suomi on Lepomäen mukaan käytännössä saman tien sodassa.

- On selvää, että sodan hetkellä, kun joudumme hakemaan liittoutumia, neuvotteluasemamme on heikompi kuin rauhan aikana.

Muun muassa republikaanisenaattorin John McCainin puolustusvaliokunnan Yhdysvaltain-vierailulla viime viikolla tavannut Lepomäki sanoo, että Yhdysvaltojen viesti Suomelle on selkeä: Nato-kumppanuudessa on toimittava itse aktiivisesti, jos sitä halutaan syventää.

- Artikla vitosen (artikla, joka määrittää Naton jäsenvaltioiden velvoitteen puolustaa muita Nato-maita) suojaa kumppanimailla ei tietenkään ole, se ei ole uutinen, mutta kerrotaan hyvin selvästi.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön mukaan on mahdotonta ajatella, ettei EU puuttuisi tilanteeseen, jos sen jäsenmaata ja aluetta loukataan.

Tietämättömyys vaivaa

Suomen perinteinen turvallisuuspolitiikan doktriini on Lepomäen mukaan toiveajattelu, jonka hän liittää ajatukseen siitä, että EU luo Suomelle turvaa.

- Missään toisessa EU:n jäsenmaassa ei käydä sellaista keskustelua, että ripustauduttaisiin puolustusyhteistyössä EU:hun. Tämä on erittäin tärkeää muistaa. Vahvan sitoumuksen Natoon on lausunut myös Ranskan uusi presidentti Macron.

Myöskään Ruotsi-yhteistyön varaan Lepomäen mielestä kannata laskea.

- On selvää, että siinä yhteistyössä tulee jossain vaiheessa poliittiset rajat vastaan, kun mitään valtiosopimusta ei ole eikä turvatakuita. Plus että Ruotsilla ei ole tämän tyyppiseen konfliktiin tarkoitettua armeijaa.

Suomalaista keskustelua vaivaa Lepomäen mukaan tietämättömyys, piittaamattomuus ja keskeisenä elementtinä puutteellinen riskienhallinta.

- Olen ollut siviilipuolella riskienhallinnan johtotehtävissä muutaman vuoden ja tiedän jotakin skenaarioanalyysista. Niitä samoja oppeja voi osittain soveltaa myös turvallisuuspoliittiseen ympäristöön, investointipankki Royal Bank of Scotlannin palveluksessa Cityssa vuosina 2007-2012 toiminut Lepomäki sanoo.
 

Örfil

Guest
Olin samaa juttua linkkaamassa, mutta Antsa ehti ensin.

Aika synkkää luettavaa tuo toinen boldaus :( Siinä olisi rauha mennyttä Euroopassa, jos tuo tapahtuisi. Taivas ja kaikki mahdollinen meitä varjelkoot siltä, että näin ei käy.

Miten hälvetissä Trump luulee että tuo vakauttaisi asioita mitenkään? On alkanut tuntua siltä, että Trumppa kärähtää vielä noista kytköksistä ja sitten tulee lähtö. Joku tässä hommassa nyt haisee ja kauas.
 
Ylös