Omistautumista asialle voisi ehkä ajatella olevan kahta eri lajia: ihminen ajattelee syntyneensä ihmiseksi ajaakseen kilpaa, ja ihminen ajattelee kilpa-autoilun olevan siihen astisen elämän kokemusten kokonaisuuden yksi tulos, yksi asia, joka tuottaa hyvää oloa ja johon ihminen tuntee vetoa synnäisten tai elämän aikana koetuista asioista johtuen.
Kumpaakaan ajattelutapaa en sanoisi toista huonommaksi tai rajoittuneemmaksi. Ensimmäinen vaihtoehto on ehkä lopullisempi ajattelutapa kuin jälkimmäinen. Toisaalta jälkimmäiseenkin ajattelutapaan voi liittyä yhtä hyvin ajatus tietynlaisesta "kohtalosta" ja sen kautta synnynnäisistä henkisistä kyvyistä tai ominaisuuksista, joilla olisi tässä ja nyt joku ainutlaatuinen merkitys.
Suurin ero saattaakin olla siinä, miten merkittävänä ihminen pitää kanssaihmisiä tässä ja nyt, tunteeko ihminen omat läheiset osaksi omaa ja heidän kohtaloiden kokonaisuutta, siis mitä kaikkea ihminen ylipäätään pitää elämän kohtalona tai tarkoituksena. Niitä asioita voi olla, kun miettii hieman kauemmin, aivan lukematon määrä ja mitä erikoisimmissa muodoissa, hetkissä, asioissa, tapahtumissa, ajallisesti koko elämän kestävissä asioissa. Koko elämän voi ajatella olevan yhtä jatkumatonta kohtaloa, josta ei pystyisi erottamaan yhtään tiettyä tarkoitusta pois kokonaisuudesta.
Noihin vaihtoehtoinen siis ehkä kannattaisikin lisätä vielä tuo äskeinen ajatus
Vielä tulee tietysti mieleen, että onko toisiinsä läheisesti liittyvillä ihmiskohtaloilla olemassa joku merkitys, vai onko ihmiskohtalo yleensäkin vain matka tyhjästä tyhjään...