vermula sanoi:Ron sanoi tulosruudun mukaan että Häkkkinen harkitsee paluuta, se on siis täyttä totta :eek!: :eek!:
Observer sanoi:Eihän me tiedetä mitä Ron on Mikalle sanonut.
vermula sanoi:- Meillä oli pitkä keskustelu. Mika kysyi neuvoani ja annoin sen ystävänä. Puhuimme kaikesta, mutta päätös ja ajoitus hänen urallaan kuuluu vain ja ainoastaan Mikalle itselleen.
- Ei yksikään yhtiö, eikä yksikään yksilö määräile häntä. Mika tekee, mitä hän haluaa, Dennis selitti ja yritti näin kiistää, että tallilla olisi enää määräysvaltaa entiseen kuljettajaansa.
Formula ykkösten kaksinkertainen maailmanmestari Mika Häkkinen suunnittelee vakavissaan paluuta autourheilun kuninkuusluokkaan. Näin sanoi McLaren-tallin päällikkö Ron Dennis lauantaina Silverstonessa.
Dennis paljasti, että Häkkisen paluusta on heidän välillään ollut keskustelua.
- Olen tavannut Mikan. Meillä oli pitkä keskustelu, ja voin rehellisesti sanoa sekä sen, etten itse tiedä varmaksi (palaako Häkkinen formula ykkösiin), mutta myös sen, etten usko hänen itsekään varmuudella tietävän. Se (paluukysymys) on jotain sellaista, mitä hän puntaroi, Dennis sanoo.
- Mika pyysi mielipidettäni, annoin sen hänelle ja hän palasi Suomeen miettimään asemaansa, Häkkisen hyvä ystävä Dennis jatkoi.
35-vuotias Häkkinen voitti molemmat maailmanmestaruutensa McLarenilla vuosina 1998 ja 1999. Häkkinen päätti uransa - toistaiseksi - vuonna 2001.
Jaki sanoi:Mutta Häkkinen haluaa menestyä, eikä tehdä testityötä montaa vuotta, Toyota jää pois laskuista. Williams on edelleenkin ainut vaihtoehto, jos Mika haluaa ajaa heti kisojen voitoista. No ei nuo Williamsin suoritukset kovin vahvoilta näytä, mikä voi vähän vähentää mielenkiintoa.
jaska sanoi:Tota tota. Ferrari ei ole suoraan voittaja-auto?
Harrison sanoi:Ainakin Schumacherin käsissä. Mika ei kuitenkaan halua apupojaksi tiimiin. Michael ei halua tasavertaista kohtelua -> mahdoton yhdistelmä.
FO110K sanoi:hmmm, minkähänlaista meno olisi Forumilla jos Schumi tosiaan lopettaisi ja Mika korvaisi hänet Ferrarilla...![]()
Hurmurisija sanoi:Toivon että Häkkinen EI palaa. Kenties perusnopeus olisi vielä tallessa, mutta samanlaisiin huikeisiin kierroksiin mitä hän huippuaikoinaan teki tuskin olisi enää mahdollisuutta. Minusta on hienoa muistella Mikan loistavia hetkiä, mutta en usko enää niiden palaavan. Kaikella on aikansa, Häkkisen aika oli ja meni.
FO110K sanoi:hmmm, minkähänlaista meno olisi Forumilla jos Schumi tosiaan lopettaisi ja Mika korvaisi hänet Ferrarilla...![]()
Karpow sanoi:Tuota on turha spekuloida... Taidot eivät kuitenkaan koskaan katoa minnekkään. Motivaatio voi sen sijaan kadota ja tuskin Mika harkitsisi paluuta, jos hän edes hiemankin epäilisi, ettei pystyisi enää sellaisiin suorituksiin mitä hän teki uransa huippuhetkinä. Silloin paluu olisi täysin turhaa.