Tuleva kausi 2007. jännitystä täynnä!!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hiiroi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kyllä toi on hyvä kuski kanssa se kubica. Vois pärjätä tällä kauella aika hyvin.
 
Rosberg ajoi hyvin viime kaudella vaikkei siltä näyttänyt. :rolleyes: Nicohan saavutti Bahrainissa pistesijan ensimmäisessä kilpailussaan ajaen samalla kilpailun nopeimman kierrosajan. Toisessa kilpailussa Malesiassa Nico ajoi aika-ajon kolmanneksi. Tekihän Rosberg myös omia virheitä, mikä on luonnollista debyyttikaudella, mutta suurin syy heikkoon menestykseen olivat Williamsin tekniset ongelmat. Tilanne ei parantune ensi kaudella kun käyttävät Toyotan moottoreita. Toyotan suoritustaso kun ei ole ollut kovin hääppöinen viime kausilla.:nope:
 
Kun rengassota loppui.

Kuinkahan paljon tämä yhteen rengasvalmistajaan siirtyminen tulee tasoittamaan suurten ja pienten tallien välistä eroa vai tasoittuuko tilanne kuitenkaan?

Joka tapauksessa Nico Rosberg mietteitä asiasta:

Williams ajoi Bridgestonen leirissä jo viime kaudella.

- Minusta on parempi, että rengassota on ohitse. Tavallaan oli hyvä, kun rengaspuolella oli kilpailua, mutta toisaalta sen merkitys nousi aivan liian ratkaisevaksi. 60 prosenttia testeistä oli pelkkää rengaskoetta. Siinä suhteessa ne olivat aivan liian suuressa osassa.

Taitaa 30?testipäivää riittää ihan hyvin hyvin, jos tulee 60% lisää aikaa muiden asioiden testaaminseen.

- On ihan hyvä, että nyt rahaa säästyy, vaikka ei se tosin minun kukkarostani ollutkaan pois.

Rosberg ei allekirjoita, että Bridgestonen rengas antaisi Williamsille etua.

- Nämä ovat kovin erilaiset kumit kuin millä ajoimme viime kaudella. Siinä mielessä on meille hyväksi, että muistuttavat profiililtaan vuoden 2005 renkaita, joilla testasimme viime talvena.

Aika paha, jos muistuttavat 2005 vuoden rengaita Ferrari ei silloin liikkunut erityisen hyvin.

Toivotaan taas kerran, että kausi 2007 on tasaista taistoa, mutta kyllähän minulle Hallintopäälikkö:wink: showkin kelpaa:thumbup:

Joka tapauksessa on tässäkin tapauksessa voittajia ja häviäijiä.
 
Tankkeri000 sanoi:
Rosberg ajoi hyvin viime kaudella vaikkei siltä näyttänyt. :rolleyes: Nicohan saavutti Bahrainissa pistesijan ensimmäisessä kilpailussaan ajaen samalla kilpailun nopeimman kierrosajan. Toisessa kilpailussa Malesiassa Nico ajoi aika-ajon kolmanneksi. Tekihän Rosberg myös omia virheitä, mikä on luonnollista debyyttikaudella, mutta suurin syy heikkoon menestykseen olivat Williamsin tekniset ongelmat. Tilanne ei parantune ensi kaudella kun käyttävät Toyotan moottoreita. Toyotan suoritustaso kun ei ole ollut kovin hääppöinen viime kausilla.:nope:


Jaa-a, ei ole tainnut Toyoytan suurimmat ongelmat olla koneessa! Joten jos Williams saa auton muuten kohtuu kuntoon, niin homma tuskin jää koneesta kiinni. Ennemminkin siitä miten kone ja vaihdelaatikko tulevat toimimaan yhdessä!
 
Olen itse alkanut epäillä jo vähän noita puheita Toyotan moottorin hyvyydestä. Vai voiko se runko olla oikeasti niin huono, ettei - käsittämäni mukaan varsin hyvä sellainen - moottori auta kuin muutamaan hassuun podiumiin viidessä kaudessa? Se on ainakin selvää, että Toyotalla oli vähän erilainen menestys mielessä kun rahahanat Ykkösiä kohden käänsivät.
 
Slimedge sanoi:
eikös toyota saanu vuorostaan williamsilta sen ns. mullistavan vaihdelootan?
Luulis että Toyotan kaltainen jätti kehittää paremman vaihdelootan kuin joku Williamssi. Ei kai sitten. Voi hyvin olla, että tallien välillä tapahtuu jotain tietovaihtoa.
 
Bridgestonen koviin halpisrenkaisiin siirtymisestä on vouhotettu paljon.

Bridgestone valmistaa ensi kaudelle kuitenkin neljä erilaista rengasseosta, joista kaksi oletetusti pehmeämmän puoleista rengasta saatetaan saada käyttöön ehkä Monacon GP:stä alkaen.

Kuinka pehmeitä sitten Bridgestonen kauden 2007 pehmeimmät renkaat ovat verrattuna viime vuoden pehmeisiin renkaisiin?

http://www.autosport.com/news/report.php/id/56408
 
Suomen Huippu sanoi:
Bridgestonen koviin halpisrenkaisiin siirtymisestä on vouhotettu paljon.

Bridgestone valmistaa ensi kaudelle kuitenkin neljä erilaista rengasseosta, joista kaksi oletetusti pehmeämmän puoleista rengasta saatetaan saada käyttöön ehkä Monacon GP:stä alkaen.

Kuinka pehmeitä sitten Bridgestonen kauden 2007 pehmeimmät renkaat ovat verrattuna viime vuoden pehmeisiin renkaisiin?

http://www.autosport.com/news/report.php/id/56408

Tämähän menee mielenkiintoiseks:

Lähde: mtv3.fi
Tulevan F1-kauden kilpailut saavat lisäväriä uudesta säännöstä, joka pakottaa kuljettajat käyttämään kilpailun aikana kahta erityyppistä kuivan kelin rengassarjaa.

Eli kisan aikana on käytettävä sekä kovempaa että pehmeämpää rengassarjaa. Toisen oletetaan olevan noin 0,2-0,5 sekunttia hitaampi. Eli nyt tulee esille se kukaa osaa repiä eroja sillon ku kulkee ja kuka säästää ja ajaa kuitenkin tarvittaessa kovaa kun on liukkaat ja kovat kumit alla!
 
Misa1 sanoi:
Eli nyt tulee esille se kukaa osaa repiä eroja sillon ku kulkee ja kuka säästää ja ajaa kuitenkin tarvittaessa kovaa kun on liukkaat ja kovat kumit alla!

Aika-ajon merkitys korostuu. JOs aloittaa pehmeillä, ei ole vara jäädä roikkumaan kenenkään taakse. Kisa voi kaatua siihen.
 
mutupohjalta äkki-väkki lista

Tältä se minusta alkaa vaikuttamaan.
Paras:
1. Ferrari
-Takana 2-5, -kysymysmerkkejä:
-McLaren. Ei riitä Ferrareille mutta
-BMW-Sauber. Nopeesti on testeissä menny.
-Honda on pienoinen kysymysmerkki
-Renaultilla ei taideta olla ihan viime vuosien tasolla mutta 2002-04 taso on varma
-Vähän hitaampina Toyotan tallit:
6. Toyota heti näiden jälkeen. Väläyttelyä mutta kuitenkin se sekuntti jäljessä.
7. Ja Williams samassa jos ei edellä.
----lisää kysymysmerkkejä:
8. Red Bullilla on ollut vaikeaa
---Loput tulee kaukaa perästä eikä autojakaan kehitetä samalla intensiivisyydellä:
9. Super Aguri on vielä kysymysmerkki mutta Hondan viime kautinen konsepti ja nälkäiset kuskit ovat testeissä onnistuneet aika mukavasti
--Hitaimmat:
10.Spykerillä on myönnetty että vasta B-versio tulee olemaan kilpailukykyinen
11.Käyttääkö Toro Rosso RB2 vai RB3-autoa. Kummatkaan eivät vaikuta nopeilta..
 
Viimeksi muokattu:
Ferrari 4ever sanoi:
Scuderia tulee ottamaan takaisin maailmanmestaruuden, joka olisi kuulunut tallille myös edellisenä vuonna.

Heh, Toro Rosso vai? :p (Scuderia = talli)

Capteenin lista näyttää mielestäni aika sopivalta, oma olisi ehkäpä:

1. Ferrari
2. McLaren
2. Renault
4. BMW Sauber
5. Honda
6. Williams
7. Toyota

Loppuja en lähde edes arvailemaan, STR korkeammalla kuin Red Bull JOS tallimääräyksiä/kehitystyötä ei käytetä RB:n hyväksi.
 
Laitetaan nyt ajan kuluks tallit järjestykseen:

1. Ferrari
2. McLaren
3. Renault
4. Bmw
5. Williams
6. Red Bull
7. Honda
8. Toro Rosso
9. Toyota
10. Super Aguri
11. Spyker
 
Misa1 sanoi:
Laitetaan nyt ajan kuluks tallit järjestykseen:

1. Ferrari
2. McLaren
3. Renault
4. Bmw
5. Williams
6. Red Bull
7. Honda
8. Toro Rosso
9. Toyota
10. Super Aguri
11. Spyker
Pikemminkin näin:
1. Ferrari
2. Mclaren
3. Renault
4. BMW
5. Honda
6. Williams
7. Toyota
8. Super Aguri
9. Red Bull
10. Toro Rosso
11. Spyker
 
Ylös