jäämies
Well-known member
- Liittynyt
- 7.3.2004
- Viestit
- 825
Tällä hetkellä veikkaisin että seuraava suomalainen maailmanmestari jälkeen bossen on joko Hirvonen tai Latvala. Hirvoselle voi jopa käydä niin huonosti että jää ilman mestaruutta mikäli Latvala tulee tallikaveriksi. Näkisin kuitenkin Latvalassa enemmän potentiaalia kuin Hirvosessa jos ja kun saa tuon ylimääräisen kohelluksen pois ajosta. Näen Latvalassa paljon samaa kuin nuoressa bossessa.
Tosin Hirvonenkin on kehittynyt mutta riittääkö se mestaruuteen, saa nähdä.
Gardemeisterin näytön paikka oli Fordilla pari vuotta sitten. Voitot jäi puuttumaan tosin ei kalustokaan ollut Fordilla silloin ihan terävintä. Uskon kuitenkin garden ajavan urallaan ainakin useita voittoja sikäli mikäli hyvää kalustoa ilmaantuisi. Nälkää ja potentiaalia menestyä varmasti löytyy.
Alen ja Hänninen voivat nousta tulevaisuudessa myös tallikuskeiksi, toivotaan todellakin että talleja tulisi lisää mukaan ralliin.
Sohlberg ja välijussi tuskin ikinä huipulle nousevat. Katajamäki taitaa kuulua samaan junaan.
Onko Tuohino lopettanut?
Yhtä kaikki - paljon suomalaisia olisi tyrkyllä rallitalleihin. Talleihin joita on tällä hetkellä todella vähän joten kaikki halukkaat ja kyvykkäätkään eivät ajamaan pääse.