Kaikkea vastuuta en ole ulkoistanut muille. Muuta kuin täsmälleen täällä foorumilla myös muille kuin vain pelkästään minulle päätään aukoville tietyille nimimerkeile. Ja minun kirjoitukseni eikä etenkään kaikki kirjoitukseni ole mitään kopioitua copypastea. Kuten olen joskus aiemmin kirjoittanut niin minulla esimerkiksi äidinkieli ei kouluaineena ollut mikään maailman paras kokonaisuus hallittavaksi ja lisäksi en aina osaa keskittyä vastausteni selventämiseen tai antamiseen. Nuo kopiokirjoitushuhut alkavat saavuttaa jo legendaariset mittasuhteet.

.
Ne lähtivät näemmä liikkeelle sen yhden kauden kirjoittamisesta silloisen tiedonpuutteen takia liian selvästi yhtenevänä kokonaisuutena ulkomaiseen vastaavaan. Sitä ennen minua taidettiin syyttää tekstikopioinnista tasan yhden ainoan kerran. Silloinen provokaattori tosin oli ärsyttänyt lievästi sanottuna jo suunnilleen kaikki muut jäsenet tällä foorumilla jolloin modejen päätös laittaa hänet banniin/ikibanniin?

oli hyvin helppo.
Sen yhden jutun jälkeen (muutoin en ole kyllä moiseen syyllistynyt ja jossain määrin kadun sitäkin ainoaa tilannetta edelleen.) on jatkuvasti enemmän tai vähemmän koko ajan siitäkin morkattu minua tällä foorumilla peräti 3 viimeisen vuoden ajan ja kyllä tämä tilanne voi pahimmassa tapauksessa muuttua kestämättömäksi tilanteeksi.
Silloin on ennen pitkää parasta, että poistun täältä jonnekin ulkomaiselle foorumille. Vaikka oikeasti täällä pitäisi suorittaa puhdistus näistä provokaattoreista. Näitä puhdistuksia on aiemminkin tehty tämän foorumin historiassa ja sen takia täällä ei enää pyörikään Panis-Takagit, Moet (ajoittain huipusta ja hurtista huumorista huolimatta.

) ja monet muut tyypilliset sonnansylkijät. Autosportilla esimerkiksi vastaavia itkemisiä foorumin tapaan aiheuttaisi korkeintaan jostain 1950-luvun tai 1960-luvun asioista kirjoittaminen samassa mittakaavassa kun täällä.
Onhan sielläkin näitä samanlaisia henkiseltä tasoltaan koulukiusaajan/työpaikkakiusaajan asteella olevia provokaattoreita, mutta siellä ei myöskään harjoiteta mitään vittuilijoiden paijaamisen ja heille palkitun vapaan provosoinnin politiikkaa kuten ilmeisesti täällä. Kausikoosteiden osalta oli aivan aluksi tarkoitus kirjoittaa jopa 1970-luvun asioista, mutta jo kun kerran Keken mestaruusvuosi ja sitä seurannut kausikin ovat vaikeita seurata/ymmärtää niin ei hyvältä näytä ei. Ei se ainakaan lisää halukkuuttani niistä kirjoittaa.
Vuoden 1984 osalta ja muutenkin olen välillä harkinnut sitäkin, että tulevassa Kausikoosteessa kirjoittaisin enää vain hyvin lyhyesti kauden kilpailuista, niiden tuloksista ja keskeytysten syistä ilman selvennystä sillä tällä foorumilla ei näemmä keskeytysten tai ajajien yleiskilpailullisesta tasosta muutamia poikkeuksia (kuten esimerkiksi Ayrton Sennan tai Stefan Bellofin tulevassa Kausikoosteessa) lukuunottamatta syvällisesti ole niistä kiinnostuttu. Sellaisessa formaatissa ainoastaan kuljettajien ja tallien arvioinnin olisin valmis pitämään entisellään sillä niitä on osattu asianmukaisesti myös kehua ja arvioida vapaastikin. Todennäköisesti mielipiteitä sen vuoden ajajien kuljettajista ja talleista löytyykin jo enemmän kuin aiemmin.
Off-topicin (tai ainakin osittain off-topicin sillä tämä on vastaus FW08:n postiin eli ei tarkoituksenmukainen vapaan off-topicin tuotos kuten usein on käynyt viime aikoina.) jälkeen kysynkin, että millaisia turva-autoon, turva-autoiluun tai siihen liittyviä kuvia tai asioita te arvoisat forumistit/moderaattorit haluaisitte niissä sitten nähdä?
Olen yrittänyt kirjoittaa myös näiden autojen siviilimallin ominaisuuksista, mutta niille on olemassa jo oma toikki vapaan autoilun puolella. Siksi en juuri näitä ole paljonkaan taustoittanut. Onhan useimmat forumistit varmasti joskus ajaneet aikanaan turva-autona toimineen mallin auton siviilimallilla ja vanhan ajan malleista puhuttaessa ne pahimmassa tapauksessa olivat Course Car-lätkän kylkeensä saaneiden autojen perusmalleja tavallisilla vakiojarruilla tai rungoilla missä ainoa ero oli ehkä erikoispolttoaine ja tietenkin kilpailukäyttöön suunnitellut autonrenkaat.
Samalla nuo kuvat vähentävät hyvänä puolena ainakin aiemmin kritisoitua innokkuuttani kirjoittaa asioista niin paljon. Mikäli se nyt oikeasti niin paha asia edes on. Sitäkään minä en oikeasti aina ymmärrä.
Tällä hetkellä tunnelmat ovat säälinsekaista harmittelua.:frown: