Tyhmiä ja vähemmän tyhmiä kysymyksiä tietokoneista II

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Koodeihin löytyy ohjeita netistä ja lähes kaikkea voi kokeilla koodaamalla, kone vaan käy ja homma toimii.
Ja IT ammattilaisena voin sanoa, että on erittäin helppo rakentaa verkoot sun muutkin systeemit vaikka Samba -palvelimen ympärille.

Niin, ohjelmien lattaamiseen ei välttämättä tarvii tekstieditoriin puuttua, ohjelmat voi asentaa vaikka pakettienhallinnan kautta.

LidjLKr5T.jpg

Ok, ok, kouluvihjailu ymmärretty. Gates on ja pysyy!
 
Omenan ongelma on siinä ettei sillä voi pelata. Ei sillä pääse ongelmasta eroon, kuin sitten ostamalla lisäksi pelikonsolin.
 
Minua ei omppufirman laitteet kiinnosta lähinnä kahden syyn yhdistelmän vuoksi.

1. Kuluttajien aliarvostaminen / toistuvasti paljastuva, suunniteltu tuotteiden vanheneminen/rikkoontuminen.
2. Tuotteiden hinnoittelu.

Jos tuo kohta 1 olisi kunnossa, minulla olisi jo Applen tietokone.
Koska lukuisista uutisoinneista päätellen se ei ole kunnossa, Apple jää kauppiaan hyllyyn. Ja siellä saa pysyä.

IPadin laturitkin on suunniteltu siten, että molemmat lakkasivat toimimasta 2 vuoden käytön jälkeen. Kuin kalenterista ohjelmoituna. Molemmat.
 
Minun kokemukseni Windows-käyttöjärjestelmällä toimivista tietokoneista on se, että niissä oli koko ajan ongelmia ja hirveää säätöä (kokemuksia vuodesta 1996 alkaen).
Applen tietokoneista taas jo useampivuotinen kokemukseni on se, että ne toimivat "kuin junan vessa". Läppärissä kerran emolevy petti (ostohetkestä oli kulunut yli kaksi vuotta), vein sen Apple-storeen jossa vaihtoivat uuden emolevyn tilalle ilmaiseksi.
Mielelläni maksan vähän ekstraa laadusta, mielenrauhasta ja hyvästä palvelusta. Nykyinen läppärini on jo sen verran vanha, että Windows-laitteen olisin varmasti joutunut päivittämään uuteen ainakin kerran.
Taloudessamme on tuon läppärin lisäksi iMac, useita iPadeja ja iPhoneja. Mitään mainittavia ongelmia ei näiden kanssa ole ollut.
 
Windows toimii ihan hyvin. Sinulla on vain tuo norjalaisuus ja puuttuva suomenkielen kappalerakenne. Yhteenpötköön.
 
Varmaan se ihan hyvin toimii. Mutta kuten totesin, vaihtamalla omenaan, pääsin kaikista raastavista Windows-ongelmista eroon, eikä tilalle tullut uusia joten
 
lausetta jatkaaksemme. Ei mitään. Aina on vaan nokkinut tuo Apple. Nimenomaan nimimerkkisi rummuttamana. En käsitä tuollaista uskovaisuutta jotakin teknologiaa kohtaan. Aivanko olet aivopesty?
 
Windows koneissakin on melko paljon eroa. Viimeisin työ Lenovo on ollut 1.5 vuotta ilman mitään pulmia, joka on ensimmäinen kerta Winkun kanssa yli 20 vuoteen.

Linux Mint ei sovi ihan kaikille, etenkään jos ei ymmärrä miten Linuxia säädetään. Itse olen sen parille vanhalle koneelle laittanut, koska siinä on loistava suorituskyky. Toinen niistä omistettu Minecraftin pelaamiselle ja toinen on nettikoneena.

Jos töissä pitää tehdä MS Office dokkareita, jakaa niitä ja pitää coolit layoutit esim. presentaatioissa, niin nuo linuxin officet eivät ole ihan optimaaliset.
 
Olen keskustellut melko vähän tietokoneisiin liittyvistä asioista täällä. Ehkä jotenkin olet mieltänyt tietyt valokuvaussäikeeseen postaamani kuvat Applerummutukseksi, koska käyttämäni kamera on niissä mainittu?
 
Windows koneissakin on melko paljon eroa. Viimeisin työ Lenovo on ollut 1.5 vuotta ilman mitään pulmia, joka on ensimmäinen kerta Winkun kanssa yli 20 vuoteen.

Linux Mint ei sovi ihan kaikille, etenkään jos ei ymmärrä miten Linuxia säädetään. Itse olen sen parille vanhalle koneelle laittanut, koska siinä on loistava suorituskyky. Toinen niistä omistettu Minecraftin pelaamiselle ja toinen on nettikoneena.

Jos töissä pitää tehdä MS Office dokkareita, jakaa niitä ja pitää coolit layoutit esim. presentaatioissa, niin nuo linuxin officet eivät ole ihan optimaaliset.
Mulla oli yksi Windows-läppäri parinkymmenen vuoden aikana joka toimi kuten pitääkin.
 
Eipä nuo Applenkaan tuotteet ole ongelmattomia. Sekä lähipiiristä että maailmalta tullut kaikenlaist' juttuu.
Ehkä niissä on vähemmän ongelmia kuin Windows-laitteissa, mutta eivät todellakaan mitään automaattisesti autuaan onnen tuovia värkkejä.
 
Sain just taannoin työsähköpostiini ilmoituksen, että firman Iphoneja ei enää jatkossa korjauteta vaan siirrytään Lumioihin. Tiesin jo aiemmin, että Suomessa noitten kanssa on ollut ongelmia ja Lumiaan siirrytään, mut siirto onkin ilmeisesti konsernin laajuinen. Puhelimien hankintahintakin lie ainakin puolittuu.
 
Eipä nuo Applenkaan tuotteet ole ongelmattomia. Sekä lähipiiristä että maailmalta tullut kaikenlaist' juttuu.
Ehkä niissä on vähemmän ongelmia kuin Windows-laitteissa, mutta eivät todellakaan mitään automaattisesti autuaan onnen tuovia värkkejä.

Markkinointi on positiivista ja negatiiviset puolet korkeilla hinnoilla huijatut ihmiset haluavat itse vaieta kuoliaaksi. Onhan se outo juttu, mutta näyttää toimivan.
 
On melkoista ajanhukkaa väitellä mikä on paras akselilla winkka, linux (tai tarkemmin per distro eli debian, ubunto jne.) tai apple tai entisaikojen "isokoneet"/mainframet.
Ei silti nykyään tuosta harvemmin enää kaiketi kovin pitkään tai hartaudella väitellään.

Eri tilanteisiin sopii erilaiset ratkaisut. Kaikilla käyttiksillä on ollut tai on joku tehtävä, jonka ne oikein määriteltyinä suorittavat. Omia ongelmia liittyy jokaiseen, eikä mikään noista sitäpaitsi ole mikään "lintukoto" (vailla ongelmia jne.)
 
Mulla oli yksi Windows-läppäri parinkymmenen vuoden aikana joka toimi kuten pitääkin.

Mikäs Windows-versio siinä on ollut? Jokapäiväisessä käytössä on vähän vaikea uskoa koneen pyörittävän mitä vaan, taikka hermosi kestäisi monen minuutin odottelua.

Kevennykseksi näytän kuvan:

Osborne_1_open.jpg

Pyöriikö Crysis pienellä näytöllä?
 
Ylös