Tyhmiä kysymyksiä aiheesta kuin aiheesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AJ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Kaksi perussääntöä: Älä kuse altaaseen. Älä juo altaan vettä.
Kusitko kans?

Noh, noh. Erään tutkimuksen mukaan on huomattavasti terveempää juoda omaa kustaan. Mahtaisiko uutinen edes olla totuuspohjainen?

Erityisen tarkka asia oman kusemisen todellisuudesta.

Aikoinaan Shamaanit olivat arvostettuja luokastaan. Todellisuudessa puna-valko-kärppiksen jäämät maksassa ja suolistossa. Niiden arvot olivat paljon alhaisemmat mutta silti porukka halusi saada omansa, ainoastaan alentumalla? Aluksi sille naurettiin mutta myöhemmin sitten kunnioitettiin...
 
Tipahdin totaalisesti lattian läpi ytimeen nyt kyllä.
 
Yhteen vai erikseen?

-Suomenkielentaitoisia?
-Suomen kielen taitoisia?
-Suomenkielen taitoisia?
 
Vitsihän piileekin siinä, että se oli kirjoitettu tuolla boldatulla tavalla.
Kiitoksia tästä.
Google sanoo jotta "suomen kielen taitoinen". Mut huomenna ykköstuloksena voi olla jo F1-foorumin viisaudet.
 
-Suomenkielentaitoisia?
-Suomen kielen taitoisia?
-Suomenkielen taitoisia?
suomen kieli
suomenkielinen
suomen kielen taito
suomenkielentaitoinen

J. Korpelan Nykyajan kielenopas sanoi:
Jos ilmaisusta on muodostettu johdos eli johdettu uusi sana liittämällä siihen pääte (esim. -nen), kyseessä yhdyssana, vaikka alkuperäinen ilmaisu olisi sanaliitto.
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/6.1.html

suomenkielenkin taitoisia - ok
suomenkin kielen taitoisia - Suomi isolla
suomenkielentaitoisiakin - lol
Lol-tapaus on siis myös oikein, kuten on nuo muutkin. Asia riippuu sitä mitä halutaan sanoa ja mihin sitä päätettä ollaan tunkemassa.

Sen sijaan "Suomi isolla" on väärin muutoin kuin virkkeen alussa. Kieli kirjoitetaan pienellä.
 
Viimeksi muokattu:
Tiedoksesi jotta tollaset erisnimet niinku maat kirjotetaan yleensä isolla.
"Suomen kieli" (valtioon viitaten) on yhtä mielekäs kuin Sveitsin kieli tai Kanadan kieli. Ei ole olemassa yhtä Suomen kieltä. Jos kerran suomeen halutaan viitata, puhutaan suomen kielestä. Suomen kieliä on monta, suomen kieliä yksi.
 
Viimeksi muokattu:
Mua vähän säälittää toi Zaikom, kun se on aina väärässä sama mistä se alkaa inttämään. :(

Mutta tyhvä kyssäri ois semmonen, että mitä tuolla alareunassa meinaa toi + -merkki joidenkin nimimerkkien kohdalla? Tässä tapauksessa Vellun kohdalla. Onx Vellu jotenki erikoinen?

Currently Active Users

37 (20 members & 17 guests)

markoj*, Aziz, Jacques, jjv, Jr-, lara, Nipsuhuuli, Pyryf, SamiJ, Vellu+
 
Noh, noh. Erään tutkimuksen mukaan on huomattavasti terveempää juoda omaa kustaan. Mahtaisiko uutinen edes olla totuuspohjainen?

Erityisen tarkka asia oman kusemisen todellisuudesta.

Aikoinaan Shamaanit olivat arvostettuja luokastaan. Todellisuudessa puna-valko-kärppiksen jäämät maksassa ja suolistossa. Niiden arvot olivat paljon alhaisemmat mutta silti porukka halusi saada omansa, ainoastaan alentumalla? Aluksi sille naurettiin mutta myöhemmin sitten kunnioitettiin...

Korjaus: Siis omaa kustaan on turvallista juoda kuin niellä vieraspuolista kusetusta. Shamaanit saivat herkkua ja sitten alemmat henkilöt saivat samaa ainesta, ainoastaan kusemisen kautta.
 
Tämäkö on suhtautumisesi Suomen kieleen? Että se on yhtä paljon ruotsi tai venäjä tai somalikieli kuin suomi?

:nope:
Vain sinä kirjoitit yhtäpaljoudesta, minä en. Se, että Suomessa puhutaan muitakin kieliä kuin suomea tarkoittaa, että Suomella on useita kieliä, jotkut enemmän, jotkut vähemmän puhuttuja. Pelkästään kansallisikieliä on kaksi. Minun suhtautumisellani ei ole asiaan vaikutusta.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös