Renessanssinero
Perusfeidaaja
Kutsukirje tai oikeastaan sähköposti saapui ja vahvistin työhöntuloni pomolle. Marraskuun lopussa alkaa duunit. Firman pikkujoulujuhlat ovat tänä vuonna Hesan Tsadissa Scandic Park -hotellissa.
Kutsukirje tai oikeastaan sähköposti saapui ja vahvistin työhöntuloni pomolle. Marraskuun lopussa alkaa duunit. Firman pikkujoulujuhlat ovat tänä vuonna Hesan Tsadissa Scandic Park -hotellissa.
Firman pikkujoulujuhlat ovat tänä vuonna Hesan Tsadissa Scandic Park -hotellissa.
Ohhoh sulla alkaa suhteellisen myöhään noi duunit. Elikkäs noin 5-6kk ehdit olla duunissa ja sit loppuvuoden lomailua feat mökki.![]()
Siis suomessa? Firmalla menee lujaa.
Näin o. Nahat saapuu vasta marraskuun loppupuolella, niin ei yksinkertasesti ole hommia firmassa, ku vasta sitte marraskuun lopussa. Vakkareillakin toisinaan aika hiljaista. Toistuva määräaikainen työsopimus kyseessä meikäläisellä. Oma veikkaukseni on, että duunit loppuu joskus kesäkuun puolessavälissä tai niihin aikoihin.
Kohtuullisen hyvin. Viime vuosi oli semmoinen ennätys, että sitä tuskin koskaan tullaan rikkomaan. Tänä vuonna hinnat ovat laskeneet reilusti, mutta ihan hyvällä tasolla mennään vieläkin. Kyseessä siis Saga Furs.
Itse sain töitä Pirkanmaan uusnatsien toimistosta palkanlaskijana.
Palkkarahoissasi haisee eläinten veri, kuolema ja menetyt sielut!
So?
Anaalisähkö on nopea ja ei sotke turkkia.
Oon viettänyt monia unettomia öitä tuota pohtiessani.Palkkarahoissasi haisee eläinten veri, kuolema ja menetyt sielut!
Vuoden 2011 syksyllä Joni soitti ja kyseli tuosta Saga Fursista, jolloin mä sanoin, että kannattaa käydä haastattelussa. Firma palkkasi silloin uusia työntekijöitä useita. Duunipaikkaa ei kuitenkaan haastattelun jälkeen sinä vuonna saanut. Kehoitin koittamaan seuraavana vuonna uudestaan. Ja kehotan koittamaan tänä vuonna myös. Mahikset kuitenkin on päästä duuniin tuonne.Eikö joskus ollut puhetta, että R-nero jeesaisi Jonia nahkurin orsille töihin? Mikä tälle lopulta muodostui esteeksi?
Tämä on kyllä mahtava tilanne työmarkkinoilla. Edes haastatteluun pääseminen tuntuu olevan työn takana. Yrittäjänä taas töitä riittää kohtuullisesti, mutta rahojen saaminen tilille onkin sitten toinen juttu.
Mitä olen useammaltakin alalta kuullut, erityisesti suuryritykset maksavat systemaattisesti laskujaan todella rankasti myöhässä. Aiheuttaa ihan hyvin ongelmia meille pienyrittäjille, jotka oikeasti joutuvat elämään tuloillaan.
Siis suomessa? Firmalla menee lujaa.
Aina nykynuoriso keksii tekosyitä loisimiselleen. Nautit varmaan meidän verorahoilla hinttivissyäkin!Tämä on kyllä mahtava tilanne työmarkkinoilla. Edes haastatteluun pääseminen tuntuu olevan työn takana.
Hahmo N-huuli voisi puolestaan heittää Jonille pari kuumaa neuvoa varastoduunien hausta. Jonilla kun ilmeisesti myös ne ovat kiven alla ja Nipsis puolestaan yksinkertaisesti otti ja hommasi moisen sivuduuniksi. Mä oon saletti ettei se Jonin työllistyminen (jos aletaan pikkuhiljaa olla tilanteessa, jossa duuni nimikkeestä riippumatta kelpaa) voi olla niin totaalinen mahdottomuus kuin mies itse tahtoo nähdä!
Aina nykynuoriso keksii tekosyitä loisimiselleen. Nautit varmaan meidän verorahoilla hinttivissyäkin!
Mitä olen useammaltakin alalta kuullut, erityisesti suuryritykset maksavat systemaattisesti laskujaan todella rankasti myöhässä. Aiheuttaa ihan hyvin ongelmia meille pienyrittäjille, jotka oikeasti joutuvat elämään tuloillaan.
Meillä on vuosia ollut tuo käytäntönä ja se tuplaantui jossain vaiheessa kuinka monta päivää myöhässä laskut pitää maksaa. Se on varmaan ihan ok pääkonttorimaassa jossa firma on suuri tekijä ja saa tehdä mitä huvittaa, mutta täällä ollaan pikkufirma niin raaka-ainetoimittajia joudutaan aika usein vaihtamaan, koska eivät suostu toimittamaan ennen kuin on edellinen lasku maksettu. Muutamille laskuttajille on saatu poikkeuslupa maksaa ajallaan (kuten sähköyhtiölle).