Olisi mennyt kuntoutumaan sinne asuntopuljuun, niin kaikki olisivat voittaneet.Pääasia että saadaan ihminen nujerrettua.
Yksi lysti kuka virkakyösti päätöksen on tehnyt.
Kuvastaa vaan tätä hyvää meininkiä kokonaisuudessaan tässä maassa.
Pitäisi rustata taas töihakemus ensi viikolla. Ihan hullu juttu. Soittelin tänään töipaikan valitsevalle henkilölle (tunnen). Sanoi lopuksi suoraan kysyessäni, että kannattaako mun oikeasti hakea, niin kuulemma jos hän olisi minä niin hakisi häneltä paikkaa.
Soitin lisäksi yhdelle töipaikan tyypille ja tivasin palkkaansa. Kertoikin haarukan etuineen ja se osui aika hyvin omiin kaavailuihinkin.
Lisäksi soitin herrasmiehelle, jolta olen eniten "vienyt" asiakkaita viimeisen vuoden aikana. Lupautui ilomielin suosittelijaksi.
Tuskin tämä mihinkään johtaa. Tulee jokin hygieniaeste mutta jos johtaa, niin olisi hulluin juttu evö.
Esimies kysyi tulisinko töihin lauantaina. No minähän suostuin. Kahdeksan tuntia on työrupeaman kesto silloin.
Miksei mieluummin sunnuntaina?
Hyvin mä vedän.
Tapojeni vastaisesti olin muutenkin 5 minuuttia myöhässä työhaastattelusta, mikä jo sinällään oli kamalaa. Kun sain hikisenä vihdoin fillaroitua paikalle, huomasin että ko. ennestään tuttu firma olikin yllätysyllätys muuttanut 7 kilometrin päähän! Enpä ollut tajunnut asiaa tarkistaa, kun vanhasta muistista paikalle vedin.
Maailma 1 - Al-setä 0
Miksi?Pyhätyö on meillä kielletty.
Ilmeisesti tuplaliksan takia.Miksi?
Miksi?
Elokuussa puolet täältäkin painaa 6pv/vko 16h vuoroja. Toinen puoli jonottaa vessaan.