Työpäivän pituus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sabelt Rompe
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Pisin työpäivä ollu montako tuntia


  • Äänestäjiä yhteensä
    28
  • Äänestys suljettu. .
32 tuntia (14.30-22.30), oli tosin mahdollista mennä hieman sivulle huilaamaan aamupäivällä ja hieman ennen kotiinlähtöä. Ehdottomasti myös vastoin työnantajan ohjeita, eli kaikkiin kirjanpitoihin kuitattiin 24 tuntia jonkun muun nimellä.
Virallisesti kolme kertaa 24 tuntinen työpäivä (siitä tuli viime vuosituhannella vielä kunnon ylityöpalkka - nyt menisi työaikapankkiin, jota ei koskaan saa hyödyntää omien tarpeiden mukaan). Vakiona ollut 16 tuntia vuoroja vartijana, noin seitsemän kertaa kuukaudessa.
 
Jos puhutaan pisimmästä ever nii se oli jotain 13 tuntia putkeen pasilan visiolla kun asennettiin tietsikat pöytiin sillon joskus 08-09 vuodenvaihtees.
 
Työajan määritteleminen tunteina on välillä mahdotonta, koska jotkut työt seuraavat mukana päässä kotiin ja 'uniin' ja työongelmien ratkominen tapahtuu pitkin vuorokautta.

Tuollaisen pitkän työputken aikana sattui kerran, että aamulla painoin oman työhuoneeni 'liikennevaloja' päästäkseni sisälle. Kun sieltä ei tullut mitään vastausta, ajattelin, ettei se ole vielä tullut. Hetken päästä hoksasin syyn. :o
 
21h on pisin. Ei tullut onneksi tehtyä ilmaiseksi :)

Nykyisessä työssä oli pahimmillaan 3x 18h päivää putkeen, ylityöt meni 1:1 suhteella liukumina (viikonloppuhommia olivat siis)
Hieman noi hoitsujen kitinät ylityöprosenteista aina joskus huvittaa hieman.....
 
Noin 32 tuntia. Kahdesti moinen. Vastasin 24, kun oikeaa vastausta ei ollut tarjolla.

Niin juu, avausviestissä mainittiin ylityökorvaukset vielä. Molemmat nämä yllämainitut työvuorot hyvitettiin tavanomaisen tuntipalkan lisäksi könttäkorvauksella, joka ylitti tuntuvasti lain edellyttämän ylityökorvauksen määrän.

Samaisessa työpaikassa viikonlopun työvuorot olivat säännönmukaisesti noin 11-tuntisia. Näitä tuli tehtyä opiskelujen ohessa käytännössä vähintään lauantaina tai sunnuntaina joka viikonloppu, usein molempina.
 
Haa

Muutaman kerran olen puuhastellut palkkatyön merkeissä n. 20 tuntia yhteen menoon. Mieleen on varsinkin jäänyt puolustusvoimille menneiden räjähdyssuojattujen ajoneuvojen kanssa puuhastelu. Tuli meinaan touhuttua kipinäsuojakuparin kanssa varsin riittävästi. Silloin.
 
Onko Olga muuten Olkun kolmas nikki F1 Forum aikana?

Jos on, ollaan tasoissa.
 
Ei tarkkaa tietoa ole lain. Lienee 16 tunnin paikkeilla. On tullut tehtyä sekä rahallista ylityökorvausta vastaan, että ilmankin.
 
Viimeksi muokattu:
Haa

Onko Olga muuten Olkun kolmas nikki F1 Forum aikana?

Jos on, ollaan tasoissa.

Ei ole. Olkku ei ole koskaan käsittääkseni kirjoittanut yhtään mitään F1-forumille? On ihan pitäytynyt jääkiekossa ja Jatkoajan palstalla. Ja kannustanut mitä parhainta joukkuetta.

F1-forumin Olgaa ei pidä nyt kyllä millään tavoin sotkea Nakkilan kaveriin. Niin.
 
24,5h. Kolme vuotta putkeen. Yksi töitä, kolme vapaata. Vuoro alkoi 0800 ja loppui 0830 seuraavana aamuna. Jos jaksoi painaa, teki aika mellevät lomat itselleen halutessaan.
Eipä tuo silti yksi töitä ja kolme vapaata käytännössä ollut; aamulla kun pääsit töistä, menit nukkumaan ja herättyäsi joskus iltapäivällä, silmiä särki punaisina ja pääkky surisi kipeänä.
Vuorokausi ennen työvuoroa oli pakko ottaa aika relasti, jotta jaksaa taas sen puoli tuntia päälle vuorokauden.
 
Ei ole. Olkku ei ole koskaan käsittääkseni kirjoittanut yhtään mitään F1-forumille? On ihan pitäytynyt jääkiekossa ja Jatkoajan palstalla. Ja kannustanut mitä parhainta joukkuetta.

F1-forumin Olgaa ei pidä nyt kyllä millään tavoin sotkea Nakkilan kaveriin. Niin.

Saivartelu on kyllä sun juttus. Älä vaan ikänä luovu siitä.
 
Ylös