Typeryyden täydellisyyden etsintä.

Luulin jo, että sitä huipentumaa etsitään tältä forumilta. Olisin voinut osallistua. :rolleyes:
 
Tuosta avauspostauksen linkin takana olevasta jutusta tuli mieleen tilanne työpaikalla. Siellä ihmiset keskustelivat kahvitunnilla innokkaasti joidenkin toisten ihmisten tapahtumita ja kuulumisista. Tunnen keskustelijat melko hyvin ja siksi ihmettelinkin, että kenestä ja mistä ne oikein puhuvat. No hittolainen, kyse oli joidenkin tv-sarjojen ihmisistä. Ne olivat kuin perheenjäseniä heille. :o
 
Itse olin ainakin aika ällistynyt yhdellä forumilla esiintyneestä tapauksesta, joka väitti tehneensä PC:nsä tornikoteloon vesijäähdytyksen tiivistämällä kotelon umpeen liki joka paikasta ja täyttämällä sen piripintaan vedellä.

Ei kuulemma kone enää käynnistynyt. :doubtful:
 
Voiko täydellisyyttä olla olemassa missään muodossa?
 
Olen kala-allergikko, joten en kalastele! :wink:

Moni kala-allergikko tunnustaa, ettei pidä kaloista. Pyrkii sitten kalastamaan ummet ja lammet tyhjiksi, kalat sukupuuttoon, että ei vastaisuudessa joutuisi kieltäytymään niiden syömisestä.
 
Etsiä voi ihan mistä tahansa. Myös F1-forumilta.

Tästä juontuikin mieleen tapaus ammoiselta 90-luvulta. Elettiin syys- tai mahdollisesti lokakuuta. Illat olivat jo suhteellisen pimeitä. Palailin illalla kämpille, kun näin erään puolitutun tyypin pyörivän epätoivoisen näköisenä jalkakäytävällä katulampun alla maata pälyilllen.
-Mitäs Matti, minä kysyin.
-Hävis kämpän avaimet. Niitä tässä etsiskelen.
-Voinko auttaa, minä kysyin.
-Toki. Olisin kovin kiitollinen.
Niin aloin auttaa etsinnöissä. Kyselin siinä etsinnän lomassa avainten tuntomerkkejä yms. turhaa, sillä tuskin nyt kovin moni olisi hukannut avaimia samaan paikkaan. Etsinnän ja jutustelun aikana tajusin, että Matti oli enemmän tai vähemmän päissään, mikä oli omiaan selittämään avainten katoamista. Siltä sekään ei valmistellut minua seuravaan. Nimittäin noin puolen tunnin hakemisen jälkeen oli kutakuinkin varma, etteivät avaimet löytyisi ainakaan kyseisestä kohdasta, joten kysäisin Matilta:"Oletko nyt aivan varma, että ne sun avaimet putos just tähän?" Siihen Matti:"Eiku ne varmaan putos tonne pusikkoon, kun oli pakko käydä kusella, mutta eihän noin pimeessä mitään näe etsiä."
 
Tästä juontuikin mieleen tapaus ammoiselta 90-luvulta. Elettiin syys- tai mahdollisesti lokakuuta. Illat olivat jo suhteellisen pimeitä. Palailin illalla kämpille, kun näin erään puolitutun tyypin pyörivän epätoivoisen näköisenä jalkakäytävällä katulampun alla maata pälyilllen.
-Mitäs Matti, minä kysyin.
-Hävis kämpän avaimet. Niitä tässä etsiskelen.
-Voinko auttaa, minä kysyin.
-Toki. Olisin kovin kiitollinen.
Niin aloin auttaa etsinnöissä. Kyselin siinä etsinnän lomassa avainten tuntomerkkejä yms. turhaa, sillä tuskin nyt kovin moni olisi hukannut avaimia samaan paikkaan. Etsinnän ja jutustelun aikana tajusin, että Matti oli enemmän tai vähemmän päissään, mikä oli omiaan selittämään avainten katoamista. Siltä sekään ei valmistellut minua seuravaan. Nimittäin noin puolen tunnin hakemisen jälkeen oli kutakuinkin varma, etteivät avaimet löytyisi ainakaan kyseisestä kohdasta, joten kysäisin Matilta:"Oletko nyt aivan varma, että ne sun avaimet putos just tähän?" Siihen Matti:"Eiku ne varmaan putos tonne pusikkoon, kun oli pakko käydä kusella, mutta eihän noin pimeessä mitään näe etsiä."

WANHA!
 
Ylös