Tyytyväisyys itseesi juuri nyt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja markoj
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kauho ne käsilaukkuun. Toimii!
Saat kaupan päälle toisen kympin, kahtena vitosena tietenkin.
 
Kiitos, mutta en ole oldezin lähisukulainen.
Tai mistä minä sen tiedän?

Olen nimittäin ajatellut että teetän erään geenikartoitustestin. Eräs uusi tuttu kertoi asiasta ja siitä aukeni aivan huikeat näkymät omien sukujuurien kartoittamiseen. Se kertoo suoraan isälinjaa pitkin, mistä päin maailmaa on geenini peräisin ja sen lisäksi saa arvioin mahdollisista tautiherkkyyksistä.
Ihmiset ovat sen perusteella löytäneet lähisukulaisiaan mitä erilaisimmista paikoista pitkin maailmaa. Asia oli niin mielenkiintoinen, että testin hinta (n. 100 e) on sen väärti. FB:stä löytyy myös suljettu ryhmä, jossa asiasta keskustellaan/yleistietoa jaellaan ja olen jo sen jäsen.
 
Ei kannata tuhlata rahoja roskaan.
 
Mitä roskaa tuossa on?

Edellisessä duunipaikassa työkaveri teki saman testin, oli ihan mielenkiintoista luettavaa ne tulokset kun niitä näytti...
Kaikenkaikkiaan toi ei ollut mielestäni pahan hintainen palvelu, voisi sen 100€ hullumminkin käyttää :)

edit. mits halvattua, Jussi eksyny facebuukkiinkin jo?
 
Viimeksi muokattu:
Erityisesti omalta osalta, koska sukututkimus katkeaa isäni puolelta häneen. Ainoa keino edetä siitä on tämä, koska ainoat tietolähteet ovat poistuneet tästä ajasta.
 
-Väestörekisterikeskus
-Maistraatti
-Kirkko
?

Nuo perusjutut ovat toki jo selvitetty ajat sitten. Siellä lukee isoisäni kohdalla "-". Jäljet tyssäävät siis siihen.

Mutta odotetaan joukahaisen kirjallisuuslinkkejä.
;)
 
Ehkä isäsi on sikissyt neitseellisen raskauden kautta.
 
Haluaisin tässä kohtaa huomattaa, että myöskään Hitlerin isoisästä ei ole pöytäkirjamerkintää.
 
Ylös