Valitettava juttu. Urmo Aava & co ovat tehneet kovan työn vuosien aikana saadakseen entisen Etelä-Viron rallin tähän kaliiperiin.
Tosiaan kattojärjestö on aiempina vuosina veloittanut sen 2000 euroa, mutta nosti hinnan 100k euroon. Korotusta 5000 prosenttia, puoli vuotta ennen tapahtumaa. Perusteluina kattojärjestö toi mm. sen että Saksassa ja Suomessa WRC-osakilpailut ovat samaa hintaluokkaa. Rally Estonia ei kuitenkaan ole ollut WRC-ralli vaan ns. tavallinen kansainvälinen ralli jonka hintalappu on lähempänä sitä kahta tuhatta.
Etelänaapurin rallikansa kiehuu raivosta tällä hetkellä. Asian taustalla on paljon muutakin kuin vain tuo 100k. Yksi kattojärjestön eli EAL:n jäsenistä, liikemies Oleg Gross, joka on kova autourheilumies, tarjoutui maksamaan tuon 100 000 euroa. Tämä tarjous tuli n. tuntia ennen Rally Estonian lehdistötilaisuutta, missä ilmoitettiin rallin perumisesta. Aiemmin tänään EAL:n suuri tukija Tallink Group ilmoitti yhteistyön päättymisestä Rally Estonia-gaten takia.
Jostain syystä EAL ei ole pitänyt siitä, että miten suosittu ja onnistunut tapahtuma tästä on kasvanut. Rally Estonia sai viime vuonna valtiolta 980 000 euroa tukea ja tavoitteeksi asetettiin WRC:n tuonti Viroon. Myös lisätukea on luvattu tarvittaessa.
Ilman kattojärjestöä FIA:n tapahtumia ei voi järjestää, 100 000 euroa ei ole mikään tekosyy rallin perumiselle. Kattojärjestössä on taho/tahoja joille ei nykyinen konsepti Rally Estoniasta sopinut. Foorumeilla ja keltaisemmassa lehdistössä spekuloidaan, että EAL haluaa itse järjestää kyseisen/vastaavan tapahtuman. Urmo Aava kumppaneineen on kuitenkin vuosien ajan rakentanut tätä konseptia eikä yksikään politisoitunut järjestö pysty vastaavaan. Ei vuodelle 2020 eikä todennäköisesti ensi vuodellekaan.
Ideaali tilanne olisi sellainen, missä EAL ja RE:n järjestäjät saisivat hommat sovittua, otettaisiin Grossin rahat käyttöön ja järjestettäisiin se promootioralli. Tämä edellyttää toki sitä, että FIA:lle ei ole tehty vielä virallista ilmoitusta rallin perumisesta.
Tilanne on hyvin tuore ja olen seurannut asiaa tiivisti viime päivien ajan. Ajattelin avata sanaisen arkkuni vasta kun tilanne on täysin selvillä, mutta pieni välikommentti oli nyt tarpeen.