Täytyy kyllä jatkaa tuosta Williamsista vielä. Massalla oli yhden kierroksen vanhemmat renkaat kuin Alonsolla, ja jos en väärin katsonut, niin Sainzia tuoreemmat. Sainzilla muutenkin vielä softit, jotka eivät kestä yhtä pitkään. Toro Rossossa on viime vuoden Ferrari-mylly ja Williamsissa sarjan paras masiina. Ja silti ei ollut DRS:n avustuksellakaan lähelläkään, että Felipe olisi yrittänyt ohitusta.
Samaan aikaan Bottas oli todella pulassa umpihitaalla Sauberilla ajavaa Nasria vastaan, joka softeilla (Skylla sanottiin, että ~10 kiekkaa tuoreemmat kuin Valtterin mediumit) tuli heittämällä ohi.
Williamsin suorituskyky on romahtanut. Tämän hetkinen meno näyttää siltä, että kun kisassa renkaat menettävät parhaan teränsä, auton suorituskyky laskee ja radikaalisti. Symmondskin jo taanoin myönsi, että ovat epäonnistuneet. Eilen Smedley sanoi, että aika-ajosta tulee tuskaa. Tuntuu, että siellä ollaan ajatuksella "me ollaan hävitty tää peli". Bottaksella ei ole siis mitään syytä jatkaa Williamsilla. Nytkin nappasivat vain kaksi pistettä Force Indian etumatkaa kiinni, vaikka mahdollisuus oli kuroa kolme kertaa enemmän kiinni. Uppoava laiva kannattaa jättää nopeasti, ettei upo itse sen mukana.