Kierreltiin melkein koko rata. Vuoksentien alun mutkasta Lyseon shikaaniin (metsästä näkyi hyvin jopa edellistä suoraa ja koko mutka) ja varikon sisääntulon kautta lähtosuoralle 200 metrin männyn kohdalle. Tästä viimeisin oli ehkä paras paikka, näkyi vähän sitä vauhtiakin. Kuuluttaja kehui moneen kertaan, kuinka "eilen oli gepsi mitannut 305 km/h". Toki jatkettiin eteenpäin Imatralainen-kaarteeseen ja myös navetan shikaanissä pysähdyttiin ennen kuin mentiin eteenpäin. Karttaan merkittyä kävelyreittiä Pietarintien sisäreunassa ei ollutkaan, joten otettiin takapakkia ja ennen junarataa lähdettiin hiekkatietä takaisinpäin. Kuulemma maajussi ei ollut puinut sitä olematonta uraa kävelijöille, kyllä minun mielestä se vehnä oli jo joutunutta.
Etsiskeltiin takasuoraa, Pietarintietä, menimme metsien läpi ja ojien yli, viimeisessä loikassa jäin karsintarajasta noin 10 senttiä. Ei se kai mitään lokavettä ollut, näytti kyllä aika harmaalta. Ensimmäistä kisaa tiirailtiin 300 metriä ennen katsastusaseman shikaania, radan sisäpuolella olevalla asfalttitiellä. Kun meni vähän kauemmaksi radan reunasta niin näki hyvin suoralle johtavan mutkan ja hyvän matkaa sitä suoraa, mutta toki moottoripyörät muuttuvat pienemmiksi kun niistä menee kauemmas. Kesken kisan ruvettiin vaihtamaan paikkaa, eksyttiin (kartta oli edelleen hyödytön) ja yksi ojan ylityskin oli.
Päädyttiin katsastusaseman jälkeiseen pusikkoon. Näki hidastemutkan, siihen jarrutuksen ja kiihdytyksen ylämäkeen. Heinäsirkat toivat tunnelmaa sirinällään. Yksi kisa siinä, ja pitkän lenkin kautta rautatiesillalle tsiigaan sivuvaunut. Niissähän ei ollut kuin kaksi kuskia, loput olivat ties mitä harrastelijoita. Oli muuten muissakin luokissa isot erot, kärjen ja häntäpään välillä 15 sekuntia.
Ensi vuonna uudestaan jos järjestetään ja miksei järjestettäisi, huomenna ei pysty. Porukkaa tuntui olevan, toki takaosassa sai olla rauhassa. Arvioisin yli 15 000 ihmistä. Mielestäin ehkä tuolla kiertämisellä sai enemmän irti kuin katsomossa istumalla, näki vähän Imatraakin siinä. Erityismaininta radan sisältä löytyvälle romuttamolle.