toleranssisiipi
Langennut enkeli
Yllättävähkö uutinen, mahdollisesti positiivisessa mielessä:
Lehtiversiossa mainittiin Korroosion tähtäävän ensi vuoden festareille, ja uutta levyäkin olis suunnitteilla.
Mukavata, kun vanhemmatkin taatot jaksavat räimiä. Tai eihän sitä nykyään muut harrastakaan, ku nuoremmat valuu vaan lökäpöksyissään pitkin ja poikin.
*Mehän kaikki tiedämme, että laulaja on Hauhtonen, eikä Huhtanen.Joel Hallikainen ja Korroosio:
Rikomme lavalla asioita!
Maanantai 26.7.2010 klo 15.07
Joel Hallikaisen punk-bändi Korroosio tekee paluun Down by the Laituri -festivaalilla.
Korroosio esiintyy DBTL:ssa. Kuvassa (vas) Jarmo Huhtanen*, Lasse Jalonen, Joel Hallikainen sekä Heikki Riihelä. (RONI LEHTI)
Turun Down By The Laituri -kaupunkifestivaalilla re-union -esiintymisen tekevä uuden aallon yhtye Korroosio aikoo pistää pystyyn kunnon shown punk-henkeen.
Ensi kertaa sitten vuoden 1983 mukana kitaroiva Joel Hallikainen on lauantain keikasta keikasta innoissaan.
- Meidän jälkeemme on todella hankala tulla lavalle. Lava pitää kattaa pressuilla, sillä rikomme lavalla asioita, uhoaa Hallikainen pilke silmäkulmassaan.
Korroosion kokoonpanossa soittaa alkuperäisen miehityksen lisäksi tuplamäärä basisteja ja rumpaleita.
- Saavutamme ratkaisulla merkittävää soundillista lisäarvoa.
DBTL järjestetään tiistaista 27.7. alkaen Turun Aurajokirannassa ja keskustan iltaklubeilla. Pääteltan konsertit alkavat keskiviikkona 28.7. Juha Tapion, Eläkeläisten ja Eppu Normaalin keikoilla.
IL
Lehtiversiossa mainittiin Korroosion tähtäävän ensi vuoden festareille, ja uutta levyäkin olis suunnitteilla.
Mukavata, kun vanhemmatkin taatot jaksavat räimiä. Tai eihän sitä nykyään muut harrastakaan, ku nuoremmat valuu vaan lökäpöksyissään pitkin ja poikin.