Uutisia, lööppejä, ajankohtaista - kesä 2010

  • Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Rakennuslehti: Olkiluodossa kahden euron halpatyöläisiä

Olkiluodon ydinvoimalaa rakentavien ulkomaalaisten rakennusmiesten palkat vaihtelevat alle kahdesta eurosta suomalaisten työehtosopimusten mukaisiin palkkoihin. Enemmistön palkat sijoittuvat ääripäiden välille. Harmaata ja virallista työtä on vaikea erottaa, sillä veroja ei makseta kaikista työntekijöistä, kertoo Anna Kontula Rakennuslehden haastattelussa.

Kontulaa ulkomaalaisten työntekijöiden olosuhteiden valvonta huolestuttaa. Hän huomauttaa, että poliisille tehdyillä tutkintapyynnöillä ei ole seurauksia, sillä määräajaksi tulleet asianosaiset ehtivät poistua maasta. Lisäksi työsuojeluviranomaisten resurssit ovat liian pienet.

Kontulalle tärkein kysymys on se, miksi siirtotyöläiset eivät itse vaadi parempaa palkkaa ja olosuhteita. Hänen mielestä syy on työntekijän riippuvuus työnantajastaan. Kulttuuria ja kieltä tuntemattomalle siirtotyöläiselle voi vakuuttaa, että ylitöistä ei voi kieltäytyä. Hänellä ei ole myöskään todellisia mahdollisuuksia vaihtaa työpaikkaa. Valituksia taas seuraa palautus lähtömaahan.

Vääristynyt tilanne näkyy siinä, että ydinvoimalaa rakentavat rakennusmiehet tuovat Eurajoen kunnan budjettiin merkittäviä tuloja, mutta eivät itse saa käyttää kunnan palveluja. Kontulan mielestä halpatyövoima vääristää kilpailua ja rapauttaa myös suomalaisten työehtoja.
Onneksi tuo työmaa työllistää:thumbup:
 

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Onneksi tuo työmaa työllistää:thumbup:
Ja onneksi hallitus on tosi innokkaasti lähtenyt ajamaan tuon epäkohdan poistamista. Kritisoijat ovat populisteja ja Anni Sinnetännemäkikin on narissut jotain jargonia että kyllä asiat on ihan hyvin, mutta valvontaa vaan pitää vähän tehostaa.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Ja onneksi hallitus on tosi innokkaasti lähtenyt ajamaan tuon epäkohdan poistamista. Kritisoijat ovat populisteja ja Anni Sinnetännemäkikin on narissut jotain jargonia että kyllä asiat on ihan hyvin, mutta valvontaa vaan pitää vähän tehostaa.
Noihinkin ois varsin helppo saada parannus aikaan ja keinotki on kaikkien asiasta kiinnostuneiden tiedossa, mutta nähtävästi iso rakennusliikkeet ja rakennuttajat maksaa sen verran hyvin vaalitukia ym., ettei mitään koskaan tapahdu.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Tommosta hassua naapurissa, näin.

ULKOMAAT YLE TORSTAI

520 päivän "Mars-lento" alkaa


Moskovassa alkaa tänään harjoitus,
jossa simuloidaan mahdollisen Mars-
avaruusmatkan psykologisia vaikutuksia.

Kokeessa kuusi vapaaehtoista lukitaan
eristettyyn moduuliin 520 päivän
ajaksi. Miehistön ainut yhteys
ulkomaailmaan on sähköposti, joka
kulkee 40 minuutin viipeellä.

Jos koe onnistuu, miehistö astuu
moduulista ulos vuoden 2011
marraskuussa.

Koe on venäläisen tutkimuskeskuksen ja
Euroopan avaruusjärjestön ESA:n
yhteisprojekti. Se on ensimmäinen
täysimittainen Mars-lennon simulaatio.
 

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Heikompihermoisella saattais kuuppa levitä tuolla.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Jos tuolla toimii F1-Forum, vaikka sitten 40 minuutin viiveellä, ni lähetetään Esa sinne!
 

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Tapaus on herättänyt kohua Yhdysvalloissa, ja monet ovat kyselleet, onko järkevää luottaa sokeasti reittiohjeisiin.
Niin, tässä on kyllä erittäin hyvä kysymys, jota on syytä pohdiskella vähän pidempäänkin. Onko tosiaan mahdollista, että reittiohjeisiin ei olisikaan aina täysin luottaminen? Voiko sellainen olla mitenkään mahdollista? Kuka tästä on vastuussa?
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Kuukkeli hädissään äkkiä lisänny ton sinne.
 

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Mulla on tapana aina ulos lähtiessä tulostaa Google Streetviewistä kaikki mahdolliset kuvakulmat oletetusta reitistäni ja suunnistaa sitten niiden avulla. Tosin olen huomannut, että esim. niissä kuvissa näkyviä autoja EI TODELLISUUDESSA OLEKAAN OLEMASSA! Sama koskee myös ihmisiä. Tai sitten siellä todellisuudessa pyörii jotain outoja tyyppejä ja autoja joita ei niissä kuvissa näy ollenkaan.
 

IWE

Well-known member
Liittynyt
22.6.2004
Viestit
2963
Kuukkeli hädissään äkkiä lisänny ton sinne.
Kyllä tuo on siellä ollut jo iät ja ajat. Eräälle ulkomaan elävälle tulostelin reittiohjeita, kun aina ei voi itse olla mukana suuntaa näyttämässä ja tuo varoitus oli näkyvillä jo silloin.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös