Antsa Rieppo
Well-known member
Kuulemma Terhi kärähti tupakinpoltosta.
Tupakinpolttajat voi lähettää pyörimään Elonin Teslan kanssa avaruuteen.
Kuulemma Terhi kärähti tupakinpoltosta.
Ei niitä varmaan noin vaan voi mennä lähettämään. Vaaditaan tod. näk. viranomaisten lupa ja raketti ja sen semmoista.
Ja kommenttiosio on pullollaan "kuka toi edes on", "nevöhööd" ja "järkyttäisi jos olisin ikinä kuullutkaan"- tyyppistä schaibaa. Nyt oikeesti!
Terhi lie oli uransa huipulla kaksikymmentä vuotta sitten, joten jos on esimerkiksi 80v+, on ihan luonnollista ettei musiikki ole enää ollut kiinnostavaa ysärin lopulla.
.....
Seiska tavoitti Vain elämää -ohjelman vastaavan tuottajan Meira Norosen Nelonen Medialta kommentoimaan Terhin poistamista ohjelmasta. Meira Noronen vahvistaa, että päätöksen asiasta teki ohjelman tuotantoryhmä.
- Jo aikaisempina kausina on huomattu, että kuvausperiodit ovat aika raskaita ja ihmiset suhtautuvat niihin eri lailla. Tuotantoryhmä puntaroi asiaa todella pitkään ja keskustelimme asiasta hyvin paljon myös Terhin kanssa, ja lopulta tuotantoryhmä päätti, että Terhi lähtee Suomeen, jotta kuvaukset saadaan jatkumaan sujuvasti.
- Kuvaukset muuttuvat päivä päivältä vaikeammiksi ja kyseessä on iso prosessi. Päätös oli raskas, Noronen kuvaili.
LUE: Sokkikäänne: Terhi Kokkonen ulos Vain elämää -ohjelmasta kesken kuvausten!
Meira Norosen mukaan aloite sarjasta poistumiseen tuli ainakin osittain Terhiltä itseltään.
- Hän ilmoitti itse, että haluaisi lopettaa. Sen jälkeen kävimme pitkiä keskusteluita asiasta. Kuvausperiodien välillä tätä on pähkäilty. Lopullinen päätös oli kuitenkin meidän eli tuotantoryhmän.
......
Runskiko kertoi?
Kokkosen tuntemattomuus vähän hämmästyttää. Ultra Bra oli aikanaan niin valtava ilmiö.
Kokkosen tuntemattomuus vähän hämmästyttää. Ultra Bra oli aikanaan niin valtava ilmiö.
Vaan minkä ikäisille?
Sanoisin, että vähän kaiken-. Kun UB kävi Imatran BB-festareilla, teltassa jorattiin kyllä ihan ikähaarukan laidasta laitaan. No, ei siellä alaikäisiä ollut, mutta on Ultra Bralla heillekin sopivia biisejä (Hauki, Heppa etc). Ja penskathan muutenkin nykyään kuuntelee listakamaa.Vaan minkä ikäisille?