Vain elämää III: 2014

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja WebSlave
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Loistava oli Vesalakin. Hieno teiniangsti ja tarkoituksella epävireinen kitara.
 
Nuoremman Paulan kunniaksi on mainittava, että tähän mennessä ainut porukasta, joka uskaltaa ja pystyy ottamaan riskejä vedoissaan.
Itte en tuosta angstista pahemmin piittaa, mutta kyllähän Vesala on päässyt yllättämään, kun en PMMP:n faneihin ikuna ole lukeutunut.
 
Pitihän Tonin punkkikin tehdä, ja tuo biisi taipui siihen. Ihan jees, vaikkei minun tyylilajejani olekaan.

Paulan kappale nyt ei ollut mikään yllätys, kun sitä ei olleet muut vetäneet.

-Edit- Iskelmäversio. Ehkä paras Koivuniemen vedoista tähän mennessä, mutta alkaa pistää silmään nuo opetellut esittäjäelkeet. Ikään kuin Paula ei oikeasti miettisi mitä laulaa, vaan vetää takataskusta katseen sinne ja ilmeen tänne riippumatta mitä sanoja sillä hetkellä tulkitsee. Ei varmasti totta, mutta näyttää siltä.
 
Viimeksi muokattu:
Enpä olisi uskonut, mutta toihan oli oikeasti hyvä versio Koivuniemeltä.
 
Nuoremman Paulan kunniaksi on mainittava, että tähän mennessä ainut porukasta, joka uskaltaa ja pystyy ottamaan riskejä vedoissaan.
Itte en tuosta angstista pahemmin piittaa, mutta kyllähän Vesala on päässyt yllättämään, kun en PMMP:n faneihin ikuna ole lukeutunut.

PJ Harvey tuli mieleen.
 
Oli tietysti odotettavissa, että joidenkin täytyy irtautua Vartiaisen eteerisistä tulkinnoista, jotta hommassa olisi mitään pointtia.

Vesala ja Wirtanen tekivät sen selvimmin, ja onnistuivat siinä. Vesalan muuntautumiskyky on hienoa katseltavaa, eikä ammattilaisuuden tasosta jää epäilyksiä. Toni taas palasi yhtyeensä juurille, eikä tehnyt nyky-Apulantaa.

Edelmann ja Koivuniemi tekivät biiseistään enemmän itsensä näköisiä, mikä sekin toimi molemmilla mallikkaasti (aiemmissa jaksoissa ei välttämättä ole toiminut yhtä hyvin).

Elastinen toki myöskin esitti jotain uutta, otti kitaran mukaan, mutta se pakollinen räppi piti laittaa mukaan. Vesku nyt vain pilasi biisinsä.
 
Taisi olla ensimmäinen näkemäni Vain Elämää- jakso, jonka kaikista versioista tykkäsin. Ja myös ensimmäinen, jossa yksikään versiointi ei ollut oikeastaan millään muotoa uskollinen originaalille. Oho.
 
Kuinkahan paljon Hynystä vituttaa tänäänkin kun katsoi tämän jakson?
 
Romppainen veti kyllä hyvin, ihan ansaitusti jatkoon. Suskilla kans hyvä mutta jotain puuttui. Mut ehkä paras.
Raitalahden oli sit pakko tehdä noin... ei hyvää päivää. :thumbdown
Paras oli kuitenkin Noponen ja se miten se hoiti sen väliosuuden. :D :D
Ei ollu Proffaltakaan huono, ehkä jopa paras, mutta jonkun on tiputtava. Toistuukohan vanha jekku että palaa vielä? Lisää bassoa ja massaa olis kaivannut, ehkä se kala kuivui liikaa. Niinisalon jampat sanoi että ei sitä voi mut ehkä ne ei välttämättä ole suurinpiirtein, tai jos ajatellaan että vähitellen, niin kai se sitten.
 
kommentti
 
Loistava oli Vesalakin. Hieno teiniangsti ja tarkoituksella epävireinen kitara.
Oli kyllä huikee. Se olisvoinu olla Holen ekan demon B-puoli. Eikä se missään, pienimmissäkään määrin ole huono asia.

Toi Vesala nussis aivot pihalta keneltä se vaan tahtois.
Vesala ja Jenni kun on kuvauksien lomassa tuikanneet toisiaan sträppärillä niin kumpi lie ollut päällä? Veikkaan että Jenni kun se on pidempi.
 
Viimeksi muokattu:
Jessus toi Jennin nörttilookki...:eek!:

Aika mitäänsanomaton oli Koivumiemen puuki.
 
Ylös