Vakuutusehtojen mukaan maksetaan korvauksia kyllä. Siis jos otat vakuutuksen, lue ehdot, ja lue ne uudelleen ennenkuin haet korvausta sattuneesta vahingosta. Suurin osa ihmisistä jotka hakevat korvauksia ja ovat päätökseen tyytymättömiä selviäis tyytymättömyydestään lukemalla ne vakuutusehdot joidenka perusteella korvauksia myönnetään ennen vahinkoilmoituksen tekemistä.
Jos sitten on mielestään oikeassa ja mielestään vakuutusehtojenkin perusteella oikeassa, ei tarvitse eikä kannata tyytyä ensimmäiseen päätökseen. Siitä voi tehdä valituksen ja siitä voi jopa mennä vakuutusoikeuteen jossa viime kädessä varmistetaan jutun menevän ehtojen ja lakien mukaan.
Kuinka moni muuten täällä on hakenut korvausta vahingoista? Ja kuinka moni on hakenut sitä aivan rehellisesti saadakseen korvausta ainoastaan tapahtuneesta vahingosta? Ainakin itse oon toisinaan keplotellut noiden juttujen kanssa ja saanut joko omavastuuta sitä kautta kuitattua tms. "hyötyä".
Vakuutustoimintahan on tietynlaista sosialismia. Sen idea on, että kerätään rahaa yhteiseen pottiin, ja sitten siitä korvataan pottiin osallistuneille ja vahingon kärsineille aiheutuneet sovitut vahingot. Tarkotus on saattaa tilanne ennalleen, ei vaikkapa rakentaa linnaa palaneen lahon ulkohuusin tilalle. Eli vakuutettu omaisuus on hyvä dokumentoida ja kuitit hyvä säilyttää, se helpottaa sitten uskottavuutta vahinkotilanteessa.
Usein kuulee sanottavan kuinka vakuutukset on kalliita ja korvaukset huonoja. Se on vähän kakspiippunen juttu tuokin. Vakuutusyhtiön on syytä olla aika tarkka korvausten maksamisen kanssa, siten se ajaa vakuutuksenottajien etua ja pitää vakuutusmaksuja kurissa. Toi edellä mainittu pottiajattelu ei itseasiassa vapaaehtoisissa vahinkovakuutuksissa enää tänä päivänä päde. Nimittäin yksikään vakuutusyhtiö ei tee niillä voittoa tai edes tasatulosta, vaan vakuutustoiminta on yhtiöille tappiollista toimintaa. Eli se siitä osakkeenomistajien taskuun pelaamisesta. Noi tiedot voi kuka hyvänsä tarkistaa vakuutusyhtiöiden vuosikertomuksista.
Toiminta joka tuottaa yhtiöille on henki ja eläkevakuutukset. Lakisääteiset "kartellivakuutukset" eivät saa tuottaa voittoa, niitä ministeriö valvoo. Yhtiöiden välinen kilpailu on myös niin kovaa, että käytännössä sekin estää ton voiton tuottamisen. Mistä noi rahat sitten tulevat? Ne tulee sijoitustoiminnasta. Vakuutusyhtiöillä on vastattavana tietty vakuutettu omaisuus, ja sille pitäis yhtiöllä löytyä myös katetta. Yhtiöiden vakavaraisuudessa, ja sitä kautta vahinkojen korvauskyvyssä on eroja. Joillakin on sitä omaisuutta hyvinkin kun toiset ovat kusessa jos tuleekin isompi vahinko tai vahinkorypäs korvattavaksi.
Ton "takuuomaisuuden" hoidosta, eli siis myynti/ostopelistä tulee vakuutusyhtiön tuotot, josta sitten "ylimääräset" osakkeenomistajille jaetaan. Jos yhtiöt sais valita, ne varmaan lopettais kaikki noi vahinkovakuutusten myöntämiset ja keskittyis vaan pörssipeliin. Vakuutustoiminta on niille pelkkä rasite ja menoerä tällä hetkellä jotka supistaa voittoja.