en nyt kovin tosissani, mutta ei tuo ole kovin reilua, että tollaiset gjerdalenit peesaavat ensin kovassa vauhdissa yli puolet kisasta ja sitten lopussa puristaa sen verran, että pääsee itse podiumille ja vetomies hyytyy sieltä ulos.
Ei kovin reilua kyllä, mutta ainakin viidenkympin kisoissa takavuosina peesaaminen on antanut oman värinsä muutamille kilpailuille, myös arvokisoissa.
Päällimmäisenä tulevat mieleen Ramsaun viisikymppiä vuodelta 1999, kun Myllylä veti peesissään Jonssonin pronssille, ja Naganossa 1998 puolestaan nähtiin Dählien, Jonssonin ja Botvinovin muodostama juna.
Tuolla moni väliaikalähtöjen ystävä on juuri perustellut väliaikalähtöjen hienoutta, että niitä junia muodostuu ja yllätyksiä pääsee syntymään. 15 kilometrillä en itse ainakaan näkisi, että peesihyöty on loppujen lopuksi niin merkittävä. Kun verrattain lyhyt matka on kyseessä, pitää peesissäkin hiihtäjän runtata ihan tosissaan.